Varsinais-Suomi sai yli 31 miljoonan rahoituspotin Business Finlandilta viime vuonna
Business Finlandin viime vuonna myöntämä rahoitus oli 611 miljoonaa euroa. Yrityksille myönnetyn TKI-rahoituksen osuus oli 383 miljoonaa euroa, tutkimuspuolella 177,5 miljoonaa euroa ja elinkeinorahoituksen 50 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomeen innovaatiorahoitusta myönnettiin 31,1 miljoonaa euroa
Suurimmat rahoitukset myönnettiin viime vuonna tutkimukseen ja kehitykseen. Eniten rahoitusta myönnettiin Teknologian tutkimuskeskus VTT:lle (55,6 miljoonaa euroa), Aalto-korkeakoulusäätiölle (28,9 miljoonaa euroa) ja Nokialle (22,7 miljoonaa euroa).
– Suomi tarvitsee jatkuvasti innovaatiovetoista talouskasvua. Tutkimus, kehitys ja innovaatiotoiminta kasvattavat edelleen menestyviä yrityksiä. Me Business Finlandissa rakennamme menestykselle edellytyksiä, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen tiedotteessa.
T&K-rahoitus on vaikuttanut myönteisesti pk-yritysten ja mikroyritysten liikevaihtoon sekä työllisyystilanteeseen. Business Finlandin rahoittamat pk-yritykset ovat onnistuneet kasvattamaan vientiään lähes puolella (45 %) ja liikevaihtoa kolmanneksella (31 %). Työpaikkojen määrä on kasvanut vuoteen 2024 mennessä 11 000 henkilöllä.
– Suomi on tehnyt tärkeän päätöksen investoida merkittävästi tutkimukseen ja kehitykseen. Julkisista investoinneista tulee saada suurin mahdollinen hyöty Suomelle. Meidän tulee tehdä valintoja, Noponen sanoo.
Vuonna 2024 myönnettyä innovaatiorahoitusta saivat eniten organisaatiot Uudellamaalla (289,0 miljoonaa euroa), Pirkanmaalla (64,1 miljoonaa euroa), Pohjois-Pohjanmaalla (38,9 miljoonaa euroa), Keski-Suomessa (38,4 miljoonaa euroa) ja Pohjanmaalla (32 miljoonaa euroa).
Business Finland myönsi Varsinais-Suomeen innovaatiorahoitusta 31,1 miljoonaa euroa, 65 organisaatiolle ja 97 eri rahoitusprojektille.
Suurimmat innovaatiorahoituksen saajat olivat Turun yliopisto (5 742 651 euroa), Turun ammattikorkeakoulu Oy (3 429 599), Åbo Akademi (3 037 901), Wallac Oy (2 107 200), Soihtu DTx Oy (1 298 570) ja Ioncor Oy (1 182 000).
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















