Sofia Virta: Petteri Orpon epäonnistuneen talouspolitiikan hinnan maksavat suomalaiset
Vihreät on mukana oppositiopuolueiden jättämässä välikysymyksessä hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksen petettyjen lupausten hinnan maksavat suomalaiset.
Virran mukaan Petteri Orpon hallitus on perustellut leikkauksiaan pakolla, mutta yksikään sen lupauksista ei ole toteutunut: velkalaivaa ei ole käännetty, sadan tuhannen työpaikan sijaan tuli ennätystyöttömyys, eivätkä lupaukset köyhyyden, asunnottomuuden ja toimeentulo-ongelmien helpottamisesta ole pitäneet.
– Petteri Orpon hallituksen arvovalintojen lopputulos on täydellisen epäonnistunut talouspolitiikka, Virta sanoo tiedotteessa.
Virran mukaan suomalaiset ymmärtävät ja kestävät vaikeita päätöksiä vaikeina aikoina silloin, kun ne tuntuvat oikeudenmukaisilta.
– Silloin kun voi luottaa siihen, että päättäjät tekevät nyt näin, jotta kukaan ei putoaisi matkasta, jotta huomisen Suomi olisi kaikille parempi. Tämä hallitus on perustellut vaikeita päätöksiään – köyhiltä, asunnottomillta, vammaisilta, lapsilta ja vanhuksilta leikkaamista – sillä, että näin on pakko tehdä, jotta Suomen talous saadaan tasapainoon. Politiikassa ei ole pakkoja, on vain arvovalintoja, Virta toteaa.
Yksikään hallituksen omista päätavoitteista ei ole täyttynyt. Sadan tuhannen uuden työpaikan sijaan Suomessa on lähes 300 000 työtöntä ja työllisyyskehitys on EU-alueen heikointa. Velkasuhde kasvaa hallituskauden loppuun saakka.
– Ja sen hinnan maksavat suomalaiset. Hinnan maksavat ne 31 000 lasta, jotka ovat hallituksen vahtivuorolla putoamassa köyhyyteen – vaikka hallitus lupasi parantaa juuri heidän asemaansa. Ne tuhannet suomalaiset, jotka ovat joutuneet toimeentulotuen varaan – vaikka hallitus lupasi puolittaa toimeentulotukea tarvitsevien määrän. Ne miltei 1 300 suomalaista, jotka ovat olleet yli vuoden tai toistuvasti ilman asuntoa – vaikka hallitus lupasi poistaa pitkäaikaisasunnottomuuden kokonaan. Orpon hallituksen epäonnistuneen politiikan hinnan maksavat suomalaiset. Ja se ei meille käy, Virta painottaa.
Virran mukaan hallitus on velkaeurojen lisäksi kerryttänyt hyvinvointivelkaa, ilmastovelkaa ja velkaa nuorten murenevasta tulevaisuudenuskosta.
– Suomi ei nouse pelolla tai vastakkainasettelulla. Se nousee toivolla, luottamuksella ja tulevaisuususkolla. Suomi tarvitsee paremman suunnan ja vision siitä, että jokainen voi luottaa huomiseen. Sitä me Vihreät haluamme tarjota, ja siksi olemme mukana tässä välikysymyksessä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















