Uusi Sale Merimaskuun Otavan saarelle
Merimaskuun, Naantalin kaupunkiin kuuluvalle Otavan saarelle, suunnitellaan uutta Sale-myymälää. Kauppapaikka sijaitsee Rymättyläntien ja Merimaskuntien risteyksessä, siltayhteyksien päässä mantereelta.
Uusi, kokonaisalaltaan noin tuhannen neliön rakennus, rakennetaan tontille, jossa tällä hetkellä sijaitsee liikerakennus. Olemassa oleva rakennus puretaan uuden myymälän tieltä. Uusi myymälärakennus on puurunkoinen ja puuverhoiltu ja sen toivotaan tuovan saaren asukkaille ja alueella vieraileville kaupan palveluiden lisäksi myös uuden kohtaamispaikan.
– Uusi Sale tuo vähittäiskaupan palvelut 1 700 asukkaan Merimaskuun. Palveluita parantamalla helpotamme asiakasomistajien arkea ja lisäämme hyötyä omasta kaupasta. Uudet myymälät ja olemassa olevien uudistukset ovat yksi osa tätä tekemistä, toteaa market-kaupasta vastaava toimialajohtaja Sami Junnila Turun Osuuskaupasta tiedotteessa.
Merimaskun uusi Sale-myymälä on Turun Osuuskaupalle tämän kokoluokan pilottikohde, jolla on erityisiä arkkitehtuurillisia, toiminnallisia ja teknisiä tavoitteita. Suunnittelu on käynnissä, ja rakennuslupaa haetaan alkukeväällä.
– Suunnitteluprosessissa on kiinnitetty erityistä huomiota hiilijalanjälkeen, huoltoystävällisyyteen ja olosuhdehallintaan. Energiaratkaisut on suunniteltu Turun Osuuskaupan hiilinegatiivisuustavoitteiden mukaisesti, mikä tarkoittaa muun muassa ovellisia kylmäkalusteita, led-valaistusta, energiankierrätysjärjestelmää ja katolle sijoitettavaa aurinkovoimalaa. Rakentamisen on suunniteltu alkavan loppukesällä 2025, kertoo hankekehityspäällikkö Anniina Savisalo Turun Osuuskaupasta.
Lokakuussa Sale Kustavissa aloitetut uudistus- ja laajennustyöt etenevät aikataulussa ja valmista on mökkikauden kynnyksellä keväällä. Laajennuksen myötä Sale saa reilut sata neliötä lisää myyntialaa sekä uuden konseptin mukaisen raikkaan myymäläilmeen. Samassa yhteydessä uusitaan kaupan kylmäkalusteet sekä myymäläkalusteet.
Sale Hämeenkadulla Turun keskustan kupeessa laajennustyöt ovat alkaneet vuodenvaihteessa. Sale Hämeenkadun nykyisiä tiloja laajennetaan noin 300 neliöllä vierestä vapautuneeseen liiketilaan. Samassa yhteydessä tarjoutuu tilaisuus nykyisen myymälän uudistamiseen kauttaaltaan. Sale Hämeenkadun laajennus- ja uudistustyöt valmistuvat kesäksi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)