TOK rakentaa Prisman Naantaliin
Turun Osuuskauppa rakentaa Prisman Naantaliineliömetrinn. Noin 10 800 m2 uudisrakennus rakennetaan Rautakadulle, Karvetin kaupunginosaan tontille, josta puretaan olemassa oleva teollisuuskiinteistö. Naantalin Prisma on alueen suurin market-kauppa ja työllistää alkuvaiheessa noin sata kaupan alan ammattilaista.
– Tavoittelemme nyt vahvasti markkinaosuuden kasvattamista market-kaupassa uudistamalla, laajentamalla ja kehittämällä asiakasomistajien palvelutarjontaa kasvualueella. Naantalin liikekeskushanke on yksi merkittävä osa tätä verkostomme kehittämishanketta. Uskomme vahvasti Naantalin vetovoimaan ja sen vuoksi valitsimme Naantalin Karvettiin nimenomaan Prisman. Seuraavan viiden vuoden aikana investointimme nousevat kaikkinensa 220 miljoonaan euroon ja samassa ajassa rakennamme yhteensä 12 uutta ruokakauppaa, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund tiedotteessa.
– Naantali panostaa kasvuun, elinvoimaan ja laadukkaisiin palveluihin. Uuden, tiukat ympäristönormit täyttävän Prisman sijoittuminen Karvetin alueelle on erinomainen asia. Prisman myötä naantalilaisilla on entistä monipuolisemmat ja kattavammat kaupan palvelut kotikaupungissa, tärkeimpien kulkuväylien vieressä, sanoo Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen.
Hinnan merkitys ja arjen helppous korostuvat asiakkaiden valinnoissa.
– Uuden Prisman suunnittelu on käynnissä ja rakennuslupa jätetään helmikuussa. Rakentamisen on suunniteltu alkavan kesällä, Turun Osuuskaupan market-kaupasta vastaava toimialajohtaja Sami Junnila kertoo.
Hanke on urun Osuuskaupan ensimmäinen ympäristösertifioitu kohde. Tavoitteena on LEED-ympäristösertifiointijärjestelmän Gold-taso. Uusi Prisma lämpiää maalämmöllä ja sen katolle rakennetaan laaja aurinkovoimala. Prisman yhteyteen suunnitellaan myös sähköautojen latauspisteitä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)