Vientikaupoista jopa yli 100 000 euron luottotappioita

Vientiyritykset ovat keskimäärin kasvuhakuisempia kuin kaikki yritykset. Kasvua haetaan uusilta markkinoilta kasvun vuoksi, ei yksittäisten syiden kuten Yhdysvaltain asettamien tullien vuoksi. Vientiyritykset ottavat kuitenkin kaupoissa suuria riskejä, joista voi seurata yrityksen toiminnan vaarantavia luottotappioita – enimmillään yritykset ovat menettäneet kaupoissa selvästi yli 100 000 euroa. Finnvera, Keskuskauppakamari ja Kansainvälinen kauppakamari ICC teettivät toukokuussa kyselytutkimuksen, johon vastasi yli 300 eri kokoista vientiyritystä.

Yritykset saavat vientikaupoissa mittavia luottotappioita. Harva yritys varautuu siihen, että ostaja jättää maksamatta.

Tutkimuksesta selvisi, että vaikka moni yritys arvioi mahdollisten luottotappioiden vaarantavan liiketoiminnan pitkäksi aikaa ja tappioiden pelko on jopa este viennin aloittamiselle, harva vientiyritys vakuuttaa vientiään esimerkiksi luottovakuutuksella.

Maailmantalouden epävarmuus ja kauppasotien uhka ovat vaikeuttaneet vientiä. Näin arvioi nyt selvästi useampi vastaaja kuin 2019, jolloin vastaava tutkimus toteutettiin edellisen kerran. Myös Suomen talouskasvun taittuminen on vähentänyt monen yrityksen halukkuutta uusiin vientihankkeisiin. Kuitenkin noin puolet vastaajista suunnittelee vientiä uusille markkinoille ensisijaisesti saadakseen kasvua.

Uusille markkinoille lähtöön liittyy silti merkittävää epävarmuutta, ja ei osaa sanoa -vastausten osuus on suuri. Uusia markkinoita hakevia on eniten teollisuudessa ja kaupan alalla sekä liikevaihdoltaan pienimmissä yrityksissä, mikä kertoo siitä, että kotimaasta ei uskota löytyvän riittävästi kasvua.

− Huolestuttavaa sen sijaan on, että edelleen yritykset saavat vientikaupoissa mittavia luottotappioita. Harva yritys varautuu siihen, että ostaja jättää maksamatta. Vastaajien ilmoittamien luottotappioiden mediaanikoko on 20 000 euroa, mutta suurimmillaan yrityksiltä on jäänyt saamatta selvästi yli 100 000 euron maksuja, sanoo rahoitusjohtaja Otto Lindstedt Finnverasta tiedotteessa.

Lindstedt muistuttaa, että vahingot olisivat estettävissä vakuutuksella, aivan kuten lomamatkoillakin.

− Näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi luottovakuutuksen hyödyt tunnetaan heikosti. Kaikkien viennin suojaustapojen käyttö on laskenut kuuden vuoden takaisesta kyselystä. Halu kasvaa viennillä ja hakea uusia markkinoita ovat ehdottomasti hyviä signaaleja, mutta yritykset ottavat kohtuuttomia riskejä. Kirjallinen ja käytäntöön viety luottopolitiikka, eli ohjeistus siitä, millaisia riskejä yritys voi ottaa, löytyy kaikkein harvimmin pieniltä yrityksiltä, joille tappiot tekevät isoimmat kolhut, Lindstedt sanoo.

Suurin osa vientiyrityksistä myy kyselyn mukaan tuotteensa ulkomaille ennakkomaksulla. Näin vastaa edelleen yli puolet, vaikka osuus on laskenut kuuden vuoden takaisesta. Vaikka viennissä on maailmalla yleistynyt kauppatapa, että vientiyritys tarjoaa tuotteensa ohessa ostajalle myös rahoitusratkaisua, harva yritys tuntee tätä vaihtoehtoa tai on itse hyödyntänyt pankkien tai Finnveran ostajaluottoja.

Pahimmillaan kaupat jäävät tekemättä, jos ostaja saa paremman rahoitustarjouksen toiselta viejältä tai ei saa rahoitustaan järjestymään.

− Etenkin voimakkaasti kasvuhaluisilta yrityksiltä on jäänyt vuoden aikana tärkeitä vientikauppoja toteutumatta rahoitukseen tai luottoriskin hallintaan liittyvistä syistä. Yleisin syy on, ettei ostaja saanut rahoitusta järjestymään, Lindstedt kertoo.

− Valitettavasti viennin ostajarahoitustapojen tunteminen ei ole kasvanut vuodesta 2019. Osa yrityksistä onneksi tunnistaa osaamisvajeen ja juuri voimakkaasti kasvuhakuisista puolet pitää vientirahoitukseen liittyvää koulutusta tarpeellisena. Rahoitusosaamisen vahvistaminen vientiyrityksissä olisi yksi kansainvälistä kilpailukykyämme tukeva tekijä Suomen ulkomaankaupassa, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja ja ICC Suomen maajohtaja Päivi Pohjanheimo.

Toukokuussa toteutettu kysely oli uusinta vuosina 2019 ja 2018 tehdyille vientikaupan rahoitustutkimuksille. Taloustutkimuksen toteuttaman kyselyn vastaajat ovat pääasiassa pk-yrityksiä, mutta mukana on myös liikevaihdoltaan yli 300 miljoonan euron yrityksiä.

Yhteensä 45 prosentilla vastaajista viennin osuus on vähintään puolet kokonaisliikevaihdosta ja 44 prosentilla vientiliikevaihdon arvo on alle kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Yli puolella vastaajista yksittäisen tavanomaisen vientikaupan arvo on keskimäärin alle 100 000 euroa. Monella mittarilla kuva suomalaisesta viennistä on tutkimuksen perusteella muuttumaton.

− Selkein muutos viennin rakenteessa on palveluviennin osuuden kasvu, joka ylsi nyt lähes neljännekseen yritysten viennistä. Kulutushyödykkeiden ja raaka-aineiden tai investointitavaroiden osuudet olivat hieman pienenneet vuodesta 2019. Tämä kuvaa sitä, että kasvava osuus esimerkiksi konepajojen viennistä on nykyisin tuotteen oheen liittyviä palveluja. Toki uusiakin vientialoja on noussut, kuten IT-palvelut ja ohjelmistot, Pohjanheimo sanoo.

Vientikaupan rahoitus 2025 -tutkimuksen toteutti Finnveran, Keskuskauppakamarin ja ICC Finlandin toimeksiannosta Taloustutkimus. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten suoraa vientiä harjoittavien yritysten vientikaupan käytäntöjä erityisesti vientikaupan rahoituksen ja luottoriskien hallinnan näkökulmasta. Tämä on seurantatutkimus vuosina 2018 ja 2019 toteutetulle vastaavalle tutkimukselle. Tutkimus tehtiin internetkyselynä toukokuun aikana ja vastaajayrityksiä oli 315.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Veijarikomedia, arkistodekkari ja rituaaliesitys

Markku Hoikkalan uusi näytelmä Etsivätoimisto X – Näytelmäkirjailijan jäljillä nähdään Turun kaupunginkirjaston Studiossa tiistaina 27. lokakuuta kello 17.

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi.

Arja Koriseva Laulun Ystävien konsertin tähtenä

Laulun Ystävien syksyiseksi ohjelmanumeroksi on vakiintunut Turun Sotaveteraanien Perinnekuoron kirkkokonsertti. Sotiemme veteraaneille kunniaa tekevän, hyvän mielen konsertin nimi, Hymni soi holvissa hiljaa , on suora lainaus Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudosta .

Asunnottomien yötä vietetään ensi lauantaina

Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä lauantaina 17. lokakuuta. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat alkavat Tuomiokirkontorilla kello 18.

Alueiden eriytyminen iso haaste taloyhtiöille

Jos osakas ei pysty maksamaan vastikkeitaan, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Väestön väheneminen, osakkaiden maksuvaikeudet ja taloyhtiöiden rahoitusongelmat sekä korjausvelka voivat muodostaa yhä useammassa taloyhtiössä vaikean yhtälön. Erityisesti muuttotappioalueilla maksukykyisten osakkaiden joukko voi pienentyä samaan aikaan, kun korjaustarpeet kasvavat ja rahoituksen saaminen vaikeutuu. Pahimmillaan taloyhtiössä joudutaan arvioimaan, onko toiminnan jatkamiselle enää realistisia edellytyksiä.

Suomalaiset Pohjoismaiden pessimistisin kansa

Joka toinen suomalainen uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden kuluttua. Osuus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä vuodessa ja on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2018. Epävarmuus näkyy kuitenkin edelleen: joka viides suomalainen murehtii päivittäisistä menoista selviämisestä, paljastaa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimus.

Kaarina-talon luentosarjassa aiheena Loirejoen laakson linnat

Diane de Poitier.

Kaarina-talon luentosarjassa on lokakuussa luvassa kaksi hyvin erilaista luentoa. Keskiviikkona 14. lokakuuta luennolla on aiheena Loirejoen laakson linnat sekä niissä asuneiden merkittävien naisten elämät ja roolit. Loiren laakson palatseihin lukeutuvat muun muassa Château de Chambord, Château de Chenonceau ja Amboisen linna.

Paraisilla kadoksissa ollut mies löydettiin kylmissään

Paraisten keskustasta katosi kehitysvammainen mies lauantaina alkuillasta. Mies löytyi myöhemmin illalla kunnossa, mutta kylmissään.

Sanallisia herkkupaloja Markku Haapion tapaan

Markku Haapio.

Markku Haapion Suussa sulavat sanat -kirja tarjoilee ruokaa, juomaa, syömistä ja juomista kuvaavia sanallisia herkkupaloja. Kirja julkistettiin Turun kirjamessuilla.

Selkäviikon teema – Hyvinvoiva selkä läpi elämän

Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään tänä vuonna 12.–18. lokakuuta teemalla Hyvinvoiva selkä läpi elämän". Viikon aikana Selkäliitto ja paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Lisäksi Selkäliitto jakaa selkäviikolla tietoa ja vinkkejä selän hyvinvointiin.

Kilta Goes Anime Fest tuo japanilaisen animaation klassikot Kino Kiltaan

Naapurini Totoro nähdään lauantaina.

Kilta Goes Anime Fest kokoaa Turun Kino Kiltaan viiden elokuvan kokonaisuuden, joka kulkee Hayao Miyazakin ensimmäisestä pitkästä ohjaustyöstä Studio Ghiblin rakastetuimpiin klassikoihin. Perjantain suuret seikkailut vaihtuvat lauantaina Totoron lämpöön, Eilisen kuiskauksen luovaan kasvutarinaan ja Cagliostron linnan vauhdikkaaseen finaaliin. Lauantain ohjelmaan kuuluu myös animeaiheinen kirpputori.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Loton kierroksen 41/2026 oikea rivi on 13, 14, 17, 20, 27, 29 ja 36. Lisänumeroksi arvottiin 31 ja plusnumeroksi 12.

Sivistys on yhteiskunnan käyttövoima, ei vain yksilön etu

Sivistys on kykyä ajatella kriittisesti, kuunnella toisia ja ymmärtää erilaisia näkökulmia, muistuttaa kirjoittaja.

Lokakuussa vietettävä sivistysviikko laajenee tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteispohjoismaiseksi. Ajankohta keskustelulle sivistyksen merkityksestä on osuva.

Sirkusfestivaali järjestetään toista kertaa

Turku vahvistaa asemaansa suomalaisen sirkuksen kaupunkina, kun Circus FALL Festival järjestetään toista kertaa 16.–18. lokakuuta. Festivaali sai alkunsa vimme vuonna, jolloin se esitteli nykysirkuksen monipuolisuutta ja keräsi laajasti huomiota. Ohjelmisto toteutuu Turussa Saaristobaarissa, Barker-teatterissa, Aura Companyn teatterissa ja Turun Taideakatemialla.

Arvot vaikuttavat siihen, ostetaanko kunnostettua elektroniikkaa

Kuluttajien käsitykset uudelleenvalmistetuista elektroniikkatuotteista perustuvat usein enemmän tunteisiin kuin tietoon niiden todellisista ominaisuuksista. Siksi käytettyihin ja sittemmin kunnostettuihin tuotteisiin liitettyjä mielikuvia tulisi muokata eri kuluttajaryhmille sopiviksi.

Maisema läsnäolona ja muistona

Hammare, Det Gröna, 50x40 cm, 2026.

Nina Kerolan ja Annette Hammarénin näyttely Paluu paikkaan on esillä Galleria Joellassa 15.10.–8.11.

Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä

Syksyllä tuhannet nuoret liikkuvat jälleen mopoilla ja mönkijöillä kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luokse. Pimeät illat, sateet ja heikentyvä näkyvyys lisäävät riskejä, jolloin ajoneuvon kunnolla on entistä suurempi merkitys turvallisuudelle.

Henkilöauto tulessa Turun kehätiellä

Henkilöauto syttyi palamaan Turun kehätiellä Raisioon päin menevällä kaistalla Orikedon liittymän läheisyydessä lauantaina iltapäivällä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.

Liigaseuran urheilumenestys määrittää jatkossa sen talouden – seurojen väliset tuloerot kasvavat

Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura putoaa alempaan sarjaan.

Konsulttiyhtiö EY:n Liigaraportin mukaan meneillään oleva kausi on yksi suomalaisen huippujääkiekon merkittävimmistä murroskohdista vuosikymmeniin. Sarjajärjestelmän uudistuminen, ylempään ja alempaan sarjaan valmistautuminen sekä Jokerien paluu pääsarjaan tekevät alkaneesta kaudesta 2026–27 poikkeuksellisen mielenkiintoisen. Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura tippuu alempaan sarjaan. Muutokset seurojen tulonmuodostuksessa tulevat johtamaan entistä suurempiin tuloeroihin.