Ajan viettäminen luontoympäristössä auttaa ihmisiä tunnistamaan, mikä heidän elämässään on merkityksellistä, osoittaa Turun yliopiston tutkimus.

Turun yliopiston maantieteen tutkijat tarkastelivat monimenetelmäisessä tutkimuksessa, millainen rooli luonnolla on ihmisen pitkän aikavälin arvopohjaisessa eli eudaimonisessa hyvinvoinnissa. Kyselytutkimukseen osallistui 158 turkulaista ja sitä seuranneeseen luovan kirjoittamisen työpajoihin 20 turkulaista. Tutkijat selvittivät luonnon ja hyvinvoinnin välistä suhdetta näiden aineistojen pohjalta.

– Halusimme tarkastella, miten luonto tukee ihmisen itsehyväksyntää, elämän merkityksellisyyttä, positiivisia suhteita, autonomiaa, henkilökohtaista kasvua ja toimijuutta sekä elämänhallintaa. Tätä kutsutaan eudaimoniseksi hyvinvoinniksi, ja sitä voidaan ajatella hedonian vastinparina: siinä missä hedonia keskittyy lyhyen aikavälin hyvinvointihyötyihin, eudaimonia katsoo pidemmälle ja syvemmälle, kertoo väitöskirjatutkija Joha Järekari Turun yliopistosta tiedotteessa.

Tutkimuksessa verrattiin 15–24-vuotiaiden nuorten ja yli 60-vuotiaiden vastauksia.

– Vaikka eri ikäryhmien välillä oli joitakin eroja siinä, miten he viettivät aikaa luonnossa ja millaisissa paikoissa, heillä oli myös paljon jaettuja kokemuksia. Yhteistä molemmille ikäryhmille oli muun muassa tunne siitä, ettei luonto tuomitse tai arvostele, mikä vaikutti myönteisesti osallistujien itsehyväksyntään, Järekari kertoo.

Tutkimus osoitti, että yhteyden tunne ja siitä seurannut merkityksellisyys olivat tärkeitä molemmille ikäryhmille. Luontoympäristö helpotti osallistujia saamaan yhteyden omiin arvoihinsa.

– Luonnossa oleilu ja tekeminen ikään kuin nosti pinnalle sen, mikä oli heille todella merkityksellistä heidän elämässään. Tämä lisäsi ihmisten toimijuutta ja autonomiaa sekä vaikutti positiivisesti henkilökohtaiseen kasvuun. Yhteyden saaminen helpottui niin itseen, kanssaihmisiin kuin muihin lajeihin, Järekari kuvaa.

Erityisesti yli 60-vuotiaat osallistujat kokivat merkityksellisenä vahvistaa ylisukupolvisia yhteyksiä luonnossa olemalla ja asioita luonnossa tekemällä. Heille oli tärkeää viettää luonnossa aikaa esimerkiksi lastenlasten kanssa ja ilman teknisiä laitteita. Luonto oli heille tärkeä tekemisen ja toimijuuden paikka.

Iäkkäämmässä osallistujaryhmässä hengellisyys nousi esiin enemmän kuin nuorilla. He saattoivat esimerkiksi kokea olevansa luonnossa osa suurempaa kokonaisuutta. Tällöin he tunsivat itsensä samaan aikaan merkityksellisiksi että positiivisesti merkityksettömiksi, huomion kääntyessä itsen sijaan ympäröivään maailmaan, mikä lisäsi osallistujien itsehyväksynnän tunnetta.

Nuorille luonto tarjosi tärkeän paikan yksin olemiseen. Heille luonto näyttäytyi paikkana, jossa saa olla vapaasti oma itsensä ja ilmaista tunteitaan. Luonto tarjosi heille aikaa ja tilaa, henkisesti ja fyysisesti. Nuoret kokivat myös helpommaksi olla yhdessä muiden kanssa luonnossa, jossa saattoi olla vaikka vain hiljaa.

Tutkimukseen osallistuneet kokivat luonnossa lohdullista pysyvyyden ja jatkuvuuden tunnetta. Vaikka ympäröivä maailma muuttuisi vauhdilla, läheinen kallio pysyy paikallaan.

– Tätä tunnetta kuitenkin vähensivät ekokriisin näkyvät vaikutukset ympäristössä ja etenkin nuoret tunsivat myös häpeää tähän liittyen. He tuntuivat tiedostavan vahvasti olevansa niin sanotusti osa ongelmaa olemalla osa ihmiskuntaa, mikä haastoi heidän itsehyväksyntäänsä, Järekari kertoo.

Huoli tulevasta yhdisti tutkimuksessa molempia ikäryhmiä. Myös mahdollisuus menettää tärkeitä luontopaikkoja vaikutti negatiivisesti osallistujien tunteeseen elämän merkityksellisyydestä.

– Tutkimuksemme avaa luonnon vaikutusta ihmisen hyvinvoinnille syvemmällä tasolla kuin stressinlievitys tai positiiviset tunteet. Luontoyhteys on meille ihmisille tärkeä myös identiteetin tasolla ja kannattelee elämää usein tavoilla, joita on vaikea hahmottaa, ellei asiaan syvenny tarkemmin ja ajan kanssa, Järekari painottaa.

– On tärkeää vaalia syvempää keskustelua luonnon merkityksistä ihmisille. Siten nämäkin asiat voidaan ottaa huomioon päätöksiä tehdessä sekä esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, jossa luonto usein valitettavasti edelleen joutuu väistymään rakennetun ympäristön tieltä, lisää tutkijatohtori Salla Eilola Turun yliopistosta.

Tutkimusartikkeli on julkaistu People and Nature -lehdessä. Järekari tekee väitöskirjaansa Maj ja Tor Nesslingin Säätiön rahoituksella. Hän on kirjoittanut tutkimusartikkelin yhdessä apulaisprofessori Nora Fagerholmin, tutkijatohtori Salla Eilolan sekä projektitutkija Vesa Arkin kanssa. Tutkimuksessa käytetty luovan kirjoittamisen työpajamalli on kehitetty yhdessä luovan kirjoittamisen opettaja Niina Ahon sekä tutkija ja taitelija Satu Suvannon kanssa erityisesti tämän usein henkilökohtaisen aiheen tarkasteluun.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)