Naantalin Teatterissa ensi-illassa Yksinen-näytelmä

Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo. Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo. Kuva: Akusti Koivisto

Naantalin Teatterin lavan valloittaa Laura Ruohosen näytelmä Yksinen, joka saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Teoksen ohjaa Katariina Salonen. Rooleissa nähdään Teija Söderholm, Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva. Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Veneen moottori hajoaa, ja kaksi hyvin erilaista ihmistä jää loukkuun autiolle saarelle Saaristomerellä. Kun yhteys teknologiaan ja nykymaailman mukavuuksiin katkeaa, alkaa paljastua, miten haurasta ihmisen turvallisuuden tunne lopulta on.

Ruohosen teksti pureutuu ihmismielen syviin kerroksiin, asenteisiin, tarpeisiin ja siihen, mitä tapahtuu, kun emme voi enää paeta toisiamme emmekä lopulta edes itseämme.

– Autio saari ja kaksi toisilleen vierasta ihmistä on kutkuttava lähtökohta teokselle, Salonen toteaa tiedotteessa.

– On kiinnostavaa tarkastella mitä tapahtuu kun valinnanvapaus otetaan pois ja joudumme sietämään vierellä olevaa ihmistä.

Yksinen kysyy, mitä jää jäljelle, kun yhteys katkeaa, ja onko toisen ihmisen läheisyys lopulta pelastus vai painajainen. Katsoja löytää itsensä keskeltä tilannetta, jossa pohditaan voiko yhteyttä lajitoveriin löytää vielä ilman kännykkää.

Söderholm, joka tulkitsee eläköitynyttä silmälääkäriä, kuvailee rooliaan vanhaksi ämmäksi, josta kukaan ei tykkää.

– On mielenkiintoista näytellä hahmoa, jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin kaipuu merelle, Söderholm kertoo.

– Yksisen hahmoissa myös hienosti tulee esille, että Ihminen voi olla monella tapaa yksin.

Elämäntilannekomiikka, jota näytelmässäkin on, on elämän ylläpitäviä voimia.

– Yksinen on eräänlainen ihmiskoe, joka saa oivaltamaan kuinka riippuvaisia teknologiasta olemme nykypäivänä, nuoren arkkitehdin roolissa näyttelevä Unna Äkäslompolo pohtii.

– Nykypäivänä olemme jatkuvasti tavoitettavissa ja vaikka näytelmässä yhteyden katkeaminen tapahtuukin onnettomien sattumusten kautta, on se loppujen lopuksi virkistävää ja voimaannuttavaa. Aito paluu perusasioiden äärelle ja toisen ihmisen viereen ilman ruutuun tuijottamista.

Ylen Joulukalenterissa 2023 esiintynyt Topi Kanerva nähdään Tor Sjölundin roolissa, miehenä, jonka saapuminen saarelle tuo toivon pelastumisesta.

– Vuosien jälkeen paluu Naantalin Teatterin lavalle on ollut kotoisa. Torin rooli on haastava, mutta työryhmän intiimi työskentely vaikeiden aiheiden parissa on tarkkaa ja palkitsevaa, Kanerva toteaa.

Esitykset jatkuvat tammikuun alkuun saakka. Kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä

Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.

Analogisia valokuvia ja kollaaseja suurikokoisilla käsinvärjätyillä kodintekstiileillä

Juliana Irene Smith, KillJoy2.

Juliana Irene Smithin näyttely Scaredy Cat – Boo! on esillä Valokuvakeskus Perissä 31.10.–30.11.

Ville Valkonen johtamaan velkajarru-työryhmää

Eduskuntaryhmät ovat nimenneet finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän eli niin sanotun velkajarru-työryhmän. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Joona Räsänen (sd.). Työ käynnistyy 4. marraskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Vähäheikkiläntiellä vuoden loppuun asti

Vähäheikkiläntien ja Rykmentintien risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 27.10.–31.12. Ajorata on kavennettu risteysalueella ja aiheuttaa haittaa kaikissa ajosuunnissa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi

Suomalaiset tekivät touko–elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.

Turun seutu Suomen kansainvälisin start up -ekosysteemi

Vesa Palander.

Turun seudun start up -ekosysteemi on selvässä kasvussa, selviää vuoden 2025 startup-selvityksestä. Yrittäjät kokevat toimintaympäristön aiempaa myönteisemmäksi, ja alue houkuttelee yhä enemmän kansainvälisiä osaajia. Uudet avaukset, kuten start up -hubi ja sinisen talouden ohjelmat, vauhdittavat kehitystä kohti Suomen dynaamisinta kasvualuetta.

Väitös: Suomi voi säästää miljardi euroa vuodessa suhtautumalla henkilöstön hyvinvointiin investointina

Suomen terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä: ikääntyvä väestö, vähenevä työikäinen väestö, lisääntyvät pitkäaikaissairaudet ja kustannusten nousu kuormittavat sekä yksilöitä että kansantaloutta. Åbo Akademin uusi väitöskirja osoittaa, että ratkaisu on henkilöstön terveyden johtamisessa – ei kustannuksena, vaan investointina.

Naantalin Teatterissa ensi-illassa Yksinen-näytelmä

Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo.

Naantalin Teatterin lavan valloittaa Laura Ruohosen näytelmä Yksinen , joka saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Teoksen ohjaa Katariina Salonen . Rooleissa nähdään Teija Söderholm , Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva . Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Tiistain Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon.

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.