Lemun Salen remontti valmis
Lemun Sale on saanut uuden Sale-konseptin mukaisen modernimman ilmeen. Remontti on valmistunut.
– Remontin myötä lähialueen palvelut paranivat entisestään. Valikoimapainotuksissa on huomioitu alueen asukkaat ja heidän toiveensa. Asiakaskokemusta sujuvoitettiin siirtämällä itsepalvelukassat kassojen viereen. Myös pullonpalautusautomaatti uusittiin. Palvelut laajenivat, kun ulos asennettiin Postin 24 h noutolokerot, luettelee ryhmäpäällikkö Kai Suonpää tiedotteessa.
Uudistustöissä otettiin huomioon myös työntekijöiden toiveet. Uudet kassapöydät ovat sähköiset ja työergonomia on huomioitu myös maitokaapissa. Myös taukotilat uusittiin aiempaa viihtyisämmäksi.
– Energiatehokkuus huomioitiin uudistuksessa monin tavoin. Myymälä sai ovelliset kylmäkaapit, valaistus päivitettiin LED-valaistukseen ja lauhdelämpö otetaan talteen. Erityismaininnan ansaitsee aiempaa energiatehokkaampi Co2-kylmälaitos, joka kierrätettiin Lemuun Sale Hämeenkadulta, sanoo Suonpää.
Uudistusta juhlistetaan torstaina 4. joulukuuta kakkukahvituksella. Avajaistarjoukset jatkuvat koko loppuviikon.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















