Turussa etsitään ratkaisua hitsaajapulaan – työtarjous odottaa päteviä hitsaajia

Turun ammatti-instituutissa järjestetään yhteistyöyritys AVS PipeFitin kanssa rekrytointitilaisuus kaikille TIG-hitsaustaitoisille. Tilaisuus järjestetään Peltolan koulutalon (Hamppukatu 2) työsalissa perjantaina 30. tammikuuta kello 8–16. Päteville hitsaajille on luvassa työtarjous.

Levyseppähitsaajista on ollut Euroopan laajuinen pula jo vuosikausia. Telakan ja sen alihankintaverkoston vuoksi alan osaajatarve on ollut tuttu ilmiö jo pitkään myös Turussa ja sen lähialueilla. Työntekijävajetta on yritetty paikata työntekijätuonnilla, mutta myös koulutuspaikkoja lisäämällä. Viime aikoina opiskelijapaikat ovat täyttyneet varsin hyvin, mutta tarve on yhä suuri. Valitettavasti resurssit ovat rajalliset, eikä alalle hakeutujiakaan ole riittävästi kysyntään nähden.

AVS PipeFit tarjoaa kaikille TIG-hitsaustaitoisille mahdollisuuden tulla esittelemään taitojaan Turun ammatti-instituutin (TAI) Peltolan koulutalon perjantaina 30. tammikuuta. Toiveissa olisi löytää henkilöitä, jotka osaavat jo tarpeeksi, että heistä voisi pienellä opastuksella saada ruostumattoman putken hitsauksen osaavia TIG-hitsaajia. Myös sellaiset henkilöt, joilla on hitsauksen perusosaamista ja motivaatio oppia lisää kiinnostavat. Heidän kanssaan voidaan selvittää lisäkoulutusmahdollisuuksia, joilla päästäisiin nopeaan työllistymiseen.

Turun ammatti-instituutti tarjoaa tapahtuman käyttöön tilat ja hitsauskoneet, kun AVS PipeFit vastaa hitsausarvioinnista ja tuo paikalle uusia varusteita TAI:n opetukseen. Tämä yhteistyössä toteutettava tilaisuus on vain yksi monista tavoista, joilla Turun ammatti-instituutti tekee yhteistyötä Turun alueen yritysten ja työelämän kanssa.

AVS PipeFit on liettualainen yritys, joka toimii kotimaansa ja Suomen lisäksi laajasti Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa. Yhtiö on keskittynyt laivanrakennus ja -korjausteollisuuteen tarjoten teräsrakenteiden ja putkistojen tuotanto- ja asennuspalveluita.

TIG-hitsaus on ruostumattomalle teräkselle, erikoismetalleille ja alumiinille soveltuva kaasukaarihitsausmenetelmä, joka vaatii taitoa erityisesti ohuemmilla materiaalivahvuuksilla. Menetelmä tuottaa erittäin vahvan ja puhtaan sauman ja se soveltuu moniin vaativiin kohteisiin kuten putkistoille, paineastioille ja kansirakenteille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Progressiivisen rockin yhtye julkaisi tietokonepelin

Kumpi voittaa, Jussi vai Lokki?

1980- ja 90-luvun estetiikkaan nojaavassa taistelupelissä Wöyh!-yhtyeen Antti ja Jussi Hyyrynen sekä ballerina Bläkkis taistelevat Wöyh!-maailmasta tuttuja hahmoja vastaan. Pelin on käsikirjoittanut ja koodannut valokuvaaja Peki Sinikoski , joka on kuvannut kaikki yhtyeen levynkannet sekä ohjannut yhtyeen musiikkivideoita sekä Kroatiassa kuvatun lyhytelokuvan V4RHE. Sinikosken valokuvia on julkaistu kansainvälisisissä julkaisuissa kuten The Guardian , Vogue ja The New Yorker .

Kotitalouksien sähkölasku pieneni kaksi prosenttia – sopimuksen uusiminen kannatti viime vuonna

Kotitalouksien sähköenergiasta maksama hinta laski viime vuonna keskimäärin neljä prosenttia ja sähkölämmittäjillä 1,6 prosenttia. Kuluttajat hyötyivät erityisesti vaihtaessaan uusiin aiempaa edullisempiin sähkösopimuksiin. Sähkölaskun kokonaissumma jatkoi laskuaan nyt kolmatta vuotta peräkkäin.

Rouheista naishahmoista väpättävään piirustusjälkeen

Jenni Tuominen, Geometric, 2025, keramiikka.

Jenni Tuomisen näyttely Hard to Repeat on esillä Galleria Askissa 23.1.–8.2. Näyttelyssä juhlistetaan turkulaislähtöisen Tuomisen 25-vuotista taiteilijauraa ja 50-vuotissyntymäpäivää. Nyt päästään kurkistamaan Jennin kiinnostuksen ja inspiraation lähteisiin – rouheista naishahmoista väpättävään piirustusjälkeen ja työskentelyssä syntyviin sattumiin. Näyttelyssä on esillä keramiikkaa, piirustuksia ja maalauksia.

Kuorma-auton perävaunu osui henkilöautoon Paimiossa, yksi kuoli

Tarvasjoentiellä Paimiossa tapahtui perjantaiaamuna noin kello 9.30 vakava liikenneonnettomuus lähellä Liedon kunnan rajaa. Onnettomuudessa kuoli yksi henkilö.

Puutiaishavainnot viime vuosina ennätyslukemissa – tänä vuonna käynnistyy valtakunnallinen puutiaiskeräys

Turun saaristossa kuvattu puutiainen.

Puutiaiset ovat yleistyneet Suomessa ja levinneet yhä uusille alueille. Viime vuonna suomalaiset ilmoittivat Punkkilive-palveluun lähes 140 000 havaintoa eri puolilta maata. Tänä vuonna tutkijat käynnistävät valtakunnallisen puutiaiskeräyksen. Kansalaisia pyydetään lähettämään kohtaamansa punkit tutkijoille, jotta puutiaisten levittämiä taudinaiheuttajia ja lajistossa tapahtuneita muutoksia voidaan selvittää.

Turussa etsitään ratkaisua hitsaajapulaan – työtarjous odottaa päteviä hitsaajia

Turun ammatti-instituutissa järjestetään yhteistyöyritys AVS PipeFitin kanssa rekrytointitilaisuus kaikille TIG-hitsaustaitoisille. Tilaisuus järjestetään Peltolan koulutalon (Hamppukatu 2) työsalissa perjantaina 30. tammikuuta kello 8–16. Päteville hitsaajille on luvassa työtarjous.

Ysitien Auran keskustan kohdan parantamisesta laaditaan tiesuunnitelma

Lounais-Suomen elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa valtatien 9 parantamiseksi Auran kohdalla. Suunnittelu pohjautuu aiemmin laadittuun alustavaan yleissuunnitelmaan. Tiesuunnitelmaluonnosta esitellään maalis–huhtikuun vaihteessa järjestettävässä yleisötilaisuudessa.

Alle 30-vuotiaiden eläkkeelle siirtyneiden työhistoria on lyhyt – masennus yleisin syy nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeille

Valtaosa alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden häiriöistä. Eläketurvakeskuksen (ETK) tutkimuksen mukaan nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet ovat kuitenkin varsin moninainen joukko. Noin puolella 18–29-vuotiaana eläkkeelle siirtyneistä ei ole työuraa lainkaan.

Pukkilan ylikulkusillan korjaustyöt alkavat Kaarinassa moottoritiellä ensi viikolla

Pukkilan ylikulkusilta.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Kaarinassa E18-moottoritiellä ajosuunnassa Helsinki–Turku sijaitsevan Pukkilan ylikulkusillan liikuntasaumalaitteen korjaustyöt tiistaina 20. tammikuuta. Työt kestävät perjantaihin 23. tammikuuta saakka. Korjaustöiden aikana yksi ajokaista on poissa käytöstä. Töistä aiheutuu haittaa liikenteelle.

Valtion tukea erityisesti opiskelija-asuntojen rakentamiseen

Valtioneuvosto on vahvistanut käyttösuunnitelman, jonka mukaan valtio tukee asuntotuotantoa tänä vuonna. Tukea kohdennetaan erityisesti kasvukeskuksiin, joissa asunnoille on suurin ja pitkäaikainen tarve. Suurin osa valtuudesta kohdistetaan tavallisiin vuokra-asuntoihin ja opiskelija-asuntoihin. Opiskelija-asuntojen rakentamisen tuki paranee.

Sijoitusrahastoissa pääomaa jo yli 200 miljardia euroa – kaikkein aikojen ennätys

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin viime vuoden aikana yhteensä 5,6 miljardia euroa uusia pääomia. Samaan aikaan rahastopääomaa kasvatti myös myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo nousi vuoden lopussa kaikkien aikojen ennätykseen, lähes 202 miljardiin euroon, kun se vuotta aiemmin oli 184 miljardia.

Työsopimuslakiin isoja muutoksia – määräaikaisuuksiin ja lomautuksiin helpotuksia

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen työsopimuslain uudistamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutoksia määräaikaisiin työsopimuksiin, lomautusilmoitusajan lyhentämiseen sekä työnantajan takaisinottovelvollisuuteen.

Hannes-myrsky kaatoi metsää yli 3,5 miljoonaa kuutiometriä

Hannes-myrskyssä kaatuneita puita Keski-Pohjanmaalla.

Hannes-myrsky aiheutti aiemmin arvioitua laajemmat metsätuhot. Metsäkeskuksen arvio myrskyssä vahingoittuneen puuston määrästä Suomessa on noussut noin 3,5–4 miljoonaan kuutiometriin. Valtaosa tuhoista keskittyy Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rannikkoseuduille sekä Etelä-Pohjanmaalle.

Konkurssien määrä jatkoi joulukuussa kasvuaan – viime vuosi synkin sitten 90-luvun lamavuosien

Joulukuussa pantiin vireille 360 konkurssia, mikä on 34 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuotta aiemmin. Henkilöstön määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli noin 1 200, eli noin 18 prosenttia edellisvuotista suurempi.

Osa Ruonan yhdystiestä suljetaan yöksi ensi tiistaina Naantalissa

Ruonan yhdystie suljetaan Rautakadun ja Armonlaaksontien väliseltä osuudelta tiistai-iltana.

Ruonan yhdystie suljetaan välillä Rautakatu–Turun kehätie (Armonlaaksontie) ensi viikolla tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi Naantalissa. Sulku vaikuttaa merkittävästi liikenteeseen.

Luvattu voitto voikin tyhjentää pankkitilin

Poliisille on tehty kymmeniä ilmoituksia, joissa sosiaalisessa mediassa tutuksi tekeytyen ja arvontavoitolla houkutellen on saatu haltuun verkkopankkitunnuksia.

Rahapelien järjestäminen avataan osittain kilpailulle

Veikkaus Oy:n yksinoikeus rahapelien järjestämiseen päättyy. Uuden rahapelilain mukaan vedonlyöntipelit ja verkossa pelattavat raha-automaatti- ja kasinopelit sekä sähköinen rahabingo avataan toimiluvanvaraisesti kilpailulle. Valtioneuvosto esitti istunnossaan 15. tammikuuta, että tasavallan presidentti vahvistaisi rahapelilain 16. tammikuuta. Uusi laki tulee pääosin voimaan 1.7.2027.

Sähkökatko pakkasella kylmentää kodin nopeasti

Kodin lämpötila voi laskea nopeasti sähkökatkon aikana, kun ulkona on viileää. Jos kotoa ei löydy takkaa tai muuta tulisijaa, on tärkeää tietää, miten voi pysyä lämpimänä kylmenevässä asunnossa. 72 tuntia -varautumisohjeet antavat ohjeet lämpimänä pysymiseen.

Näköislehti

Urheilu

Rikhard Nurro vapaaottelun PM-kisoihin

Finnfighters’ Gymin Rikhard Nurro on valittu Suomen vapaaottelumaajoukkueeseen, joka osallistuu aikuisten ja junioreiden PM-kisoihin tammikuun puolivälissä. Nurro ottelee miesten 93-kiloisten sarjassa.

Puukkokatsomo: Tuto pitkälle polulle

Pekka Virta.

Tuto Hockey kertoi viime viikolla suuntaviivoistaan jääkiekon sarjajärjestelmäuudistusta silmällä pitäen. Ensi kaudella Tuton tavoitteena on sijoittua Mestiksen runkosarjassa neljän joukkoon, mikä toisi suoran paikan kauden 2027–28 B-liigaan. Tätä silmällä pitäen Tuton joukkueenrakennus on jo pitkällä. Ensi kaudeksi joukkueella on 16 pelaajasopimusta, muun muassa TPS:stä siirtynyt Rene Nummelin . Myös päävalmentaja Samuli Marjetan pestiä on jatkettu kevääseen 2028 saakka.

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.

Jorge Marugán TPS:n jalkapallomiehistön maalivahtivalmentajaksi

Jorge Marugán.

Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen uutena maalivahtivalmentajana on aloittanut Jorge Marugán , 38. Espanjalaisvalmentajan sopimus TPS:n kanssa kattaa kaudet 2026 ja 2027.

Roller derbyn kevätkausi alkaa Kupittaalla

Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa sunnuntaina 18. tammikuuta.

Kupittaan palloiluhallin täyttää sunnuntaina 18. tammikuuta rullaluistinten kolina, kun Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa.

Pau Juvanteny PK-35:sta TPS:aan

Pau Juvanteny.

Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun espanjalainen Pau Juvanteny liittyy joukkueen vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella. Juvanteny, 25, siirtyy TPS:ään Ykkösliigaa pelaavasta PK-35:stä.