Unelmasta totta: Kristi Kaaver suunnittelee suurimman päivän pukuja
Hääpukuja suunnitteleva ja mittatilaustyönä ompeleva Kristi Kaaver on toteuttanut unelmaansa, ja kasvattanut toimintansa isommaksi hääpukuliikkeeksi. Kaksi edellistä viikonloppua turkulainen muotisuunnittelija on viettänyt ensin Helsingissä ja sitten Turussa järjestetyillä häämessuilla. Helsingin Love me do -häämessuilla hänen yrityksensä Kristi Bridal valittiin vuoden 2026 hääpukuliikkeeksi kymmenen finalistin joukossa.
45,54– Palkinto tuntui todella hyvältä pienelle yritykselle, ja olen äärimmäisen onnellinen tästä, Kaaver iloitsee.
Kaaver avasi viime vuoden marraskuussa yritykselle uudet liiketilat Turussa Linnankadulle, josta hän löysi persoonalliset ja riittävän isot tilat hääpukuliikkeelleen sekä ompelimolleen. Kaaver toteuttaa lisäksi juhlavaatteiden korjausompelua.
– Minulla oli aikaisemmin pieni ompelimo Orikedolla. Olimme mieheni kanssa jo jonkin aikaa etsineet sopivia tiloja, ja nämä tulivat yhtäkkiä vastaan kuin sattumalta. Miehelläni Petteri Mäntysaarella on pieni sivuyritys Mirrikauppa, ja hän valmistaa miehille pieniä rusetteja, Kaaver kertoo
Kun isot, sadan neliömetrin tilat löytyivät vuonna 1952 valmistuneesta rakennuksesta, Kaaverista tuntui, että ihan kuin ne olisivat odottaneet juuri taiteilijaa.
– Tämä tunnelmallinen vanha kivitalo hauskoine ikkunoineen sopii juuri meidän liikkeelle. Täällä voin laittaa oman malliston esille, ja tilaa on myös sovituskopeille, isompien seurueiden vierailuille sekä omalle ompelimolleni, hän kertoo, ja lisää hyvää mieltä lisänneen sen, että muuttopäivänä naapurit tulivat moikkaamaan heitä ja toivottamaan tervetulleiksi.
Kaaver on lanseerannut myös oman hääpukumalliston, jotta asiakkaat voivat sovittaa erilaisia pukuja myös ennakkoon. Hän kertoo, että hääalalla ei ole aina helppoa pärjätä kilpailussa, sillä moni hääpuku on aasialaista tuotantoa.
– Oman mallistoni puvut ommellaan puolalaisessa perheyrityksessä, jossa on työsuhteita jopa 30 vuoden takaa. Voin seurata jatkuvasti työprosesseja, ja tällainen läpinäkyvyys on minulle todella tärkeää, hän toteaa.
Hääpuvut astuivat Kaaverin elämään hieman sattumalta. Kun hän valmistui vuonna 2013 muotisuunnittelijaksi Tanskan Tekosta, hän sai kaveriltaan toivomuksen suunnitella tälle hääpuvun. Sen jälkeen Kaaver innostui hääpukujen suunnittelusta, ja niitä syntyi ensimmäisinä vuosina muutamia, ja lopulta hän innostui lähtemään hääalalle kokonaan.
– Muotiala on täysin unelma-alani, sillä olen pienestä asti rakastanut ompelemista ja vaatteiden valmistamista.
Hääpuku on monelle naiselle tärkeä ja erityinen asu, ja Kaaverin mukaan hääpuvun suunnittelu ja valitseminen aloitetaan yleensä vuosi ennen häitä.
– Mielestäni on ihanaa, että saan valmistaa naiselle niin tärkeää ja erityistä pukua hänen toiveidensa mukaan.
Kaaverin on vaikea sanoa, mikä on tällä hetkellä trendaavaa hääpuvuissa, sillä makuja on moneen lähtöön. Yleensä väreissä toivotaan eniten yhä valkoista, mutta häneltä on tilattu myös muitakin värejä kuten mustaa, pinkkiä, vanhaa roosaa, harmaata ja sinistä.
– Tavallisesti morsiamet hakevat joko eleganttia ja yksinkertaista tai sitten sellaista kimaltelevaa Disneyn prinsessojen kaltaista pukuloistoa. Nykyään suosituksi on tullut myös hankkia kaksiosaisia hääpukuja, joita voi helposti yhdistää myöhemmin muihin juhla-asuihin.
Marianne Rovio



















