Hirvivahinkokorvausten määrä vähenee hieman viime vuodesta

Hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja taimikoissa sekä varttuneemmissa metsissä korvataan metsänomistajille noin miljoonalla eurolla tänäkin vuonna. Ilmoitettujen vahinkojen ja korvausten määrä vähenee hieman viime vuodesta. Suomen metsäkeskus alkaa maksaa korvauksia metsänomistajille arviolta maalis-huhtikuun aikana.

Metsänomistajat ilmoittivat viime vuonna hirvieläinten aiheuttamista vahingoista hieman edellisvuotta vähemmän. Metsäkeskus maksaa hirvieläinvahinkokorvauksia tänä vuonna metsänomistajille hieman alle miljoona euroa, kun viime vuonna vahinkokorvauksia maksettiin noin 1,1 miljoonaa euroa.

Eniten hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Korvausten määrä väheni eniten Itä- ja Koillis-Suomessa sekä keskisen Suomen alueella edellisvuodesta. Lapissa hirvieläinvahinkokorvausten määrä kasvoi noin 100 000 eurolla edellisvuodesta.

Maakuntien sisällä alueelliset erot hirvivahingoissa ovat huomattavia. Hirvikannan muutokset, ravinnon saatavuus, kasvupaikan tuottavuus ja puulajikoostumus vaikuttavat vahinkojen syntymiseen. Myös lumen määrällä on vaikutusta. Kun lumipeite on paksu, eivät hirvet halua liikkumisella kuluttaa energiaa. Tällä hetkellä lumen syvyys on noin 50–75 senttimetriä Keski- ja Pohjois-Lapin alueella.

– Jos lauhan sään jälkeinen pakkasjakso on kovettanut lumen pinnan, hirvet pysähtyvät pienelle alueelle ja syövät kaiken saatavilla olevan ravinnon. Hirvet voivat vierailla vuosittain toistuvasti luontaisilla talvehtimisalueilla, joilla ruokaa on tarjolla ja lumiolosuhteet ovat hirville suotuisat, kertoo projektipäällikkö ja hirvieläinvahinkovastaava Esko Viinanen Suomen metsäkeskuksesta tiedotteessa.

Suomen metsäkeskus alkaa maksaa viime vuonna maastossa arvioituja hirvieläinvahinkokorvauksia metsänomistajille arviolta maalis-huhtikuun aikana. Korvaukset koostuvat kasvu- ja laatutappiokorvauksista sekä uudelleen- ja täydennysviljelykustannuksista. Lisäksi metsänomistajille korvataan Metsäkeskuksen hirvivahinkoarvioinnin kuluja. Korvausvarat tulevat valtiolta ja ne saadaan hirven- ja peuranmetsästyksen kaatolupamaksuista.

Hirvieläinvahinkoja esiintyy tyypillisesti alle viiden metrin mittaisissa taimikoissa. Hirvet syövät puiden taimivaiheessa lehtiä, neulasia ja kuorta sekä katkovat puunrunkoja, mikä heikentää taimikon kasvua ja laatua. Harvennusmetsissä hirvet jäytävät toisinaan kuusen, männyn ja esimerkiksi haapojen kuorta, aiheuttaen tyvitukkiin laatuvaurion ja mahdollisesti lahovian.

Vesakkoinen taimikko tai tiheä varttuneempi puusto antaa hirville suojaa, ja se voi myös vaikuttaa tuhojen syntymiseen. Taimikoiden kunto on hyvä tarkistaa vähintään kerran vuodessa.

– Paras ajankohta on keväällä, kun lumi on sulanut ja lehtipuut ovat vielä lehdettömiä. Niillä alueilla, joilla lumipeite on paksu, kannattaa myös talviaikaan hiihdellä kartoittamassa tilannetta. Metsänomistajat vuokraavat usein maitaan paikalliselle metsästysseuralle, jolla on mahdollisuus vaikuttaa hirvivahinkojen syntymiseen metsästyksellä, Viinanen sanoo.

Metsänomistajat voivat ilmoittaa hirvieläinvahingoista Metsäkeskukseen ja pyytää vahinkojen arviointia maastossa. Hirvieläinvahinkoilmoituksen voi tehdä lomakkeella.

Metsäkeskuksen verkkosivuilla on raportti, josta voi katsoa hirvieläinvahinkokorvausmääriä maakunnittain, kunnittain ja koko maassa eri vuosina.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kymmenien tuhansien pienten taloyhtiöiden ilmoitettava tietonsa huoneistotietojärjestelmään

Pieniä, alle kymmenen huoneiston taloyhtiöitä on Suomessa kymmeniä tuhansia.

Pienten taloyhtiöiden on aika ilmoittaa taloyhtiönsä hallinnolliset tiedot Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Isännöitsijä ilmoittaa tiedot Maanmittauslaitoksen verkkopalvelussa 30. kesäkuuta mennessä. Pieniä, alle kymmenen huoneiston taloyhtiöitä on Suomessa kymmeniä tuhansia.

Hirvivahinkokorvausten määrä vähenee hieman viime vuodesta

Hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja taimikoissa sekä varttuneemmissa metsissä korvataan metsänomistajille noin miljoonalla eurolla tänäkin vuonna. Ilmoitettujen vahinkojen ja korvausten määrä vähenee hieman viime vuodesta. Suomen metsäkeskus alkaa maksaa korvauksia metsänomistajille arviolta maalis-huhtikuun aikana.

Varautumisilta Raision Kirjastotalossa

Raision Kirjastotalon Auditorio Martinsalissa pidetään luento varautumisesta poikkeustilanteisiin keskiviikkona 11. helmikuuta kello 18–19.30. Puhujana on arjen turvallisuuskouluttaja Pia Huhtala .

Fimea: Lääkkeet ja somehaasteet hengenvaarallinen yhdistelmä

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea varoittaa sosiaalisessa mediassa liikkuvista haasteista, joihin voi liittyä itsehoitolääkkeinä myytävien lääkkeiden, esimerkiksi parasetamolin ja asetyylisalisyylihapon käyttö.

Naantalin pääkirjastossa tarjolla vinkkejä perheiden luontoliikuntaan talvilomalla

Luennolla kerrotaan vinkkejä koko perheen liikkumiseen luonnossa.

Naantalin pääkirjastossa kuullaan perheliikuntaohjaaja Merita Toivosen luento Perheiden luontoliikunta ja ideoita talvilomalle tiistaina 10. helmikuuta kello 17.30 alkaen.

Yrittäjät: Yli puolet raportoi sääntelyn lisääntyneen, Suomi-lisät poistettava

Pk-yrityksistä 66 prosenttia raportoi, että yrityksiin kohdistuva sääntely on lisääntynyt viimeisten kolmen vuoden aikana, kertoo Yrittäjägallup. Viranomaisvelvoitteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia 75 prosentin mielestä. Byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa eli noin 15 000 henkilötyövuotta, Yrittäjien laskelmat osoittavat.

Bisnesfestivaalin kävijöistä jo kolmannes pääkaupunkiseudulta

Elastinen esiintyi viime vuonna SHIFT-festivaalin iltabileissä.

Toukokuussa Turussa järjestettävä SHIFT on kasvanut kansallisesti kiinnostavaksi verkostoitumis- ja bisnestapahtumaksi. Jo yli kolmannes sen kävijöistä saapuu pääkaupunkiseudulta.

Työnantajalle ehdotonta vankeutta Pohjois-Afrikasta telakalle rekrytoitujen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi perjantaina työnantajan kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Asiaa käsiteltiin Turun oikeustalolla joulukuussa. Syyttäjä oli nostanut työnantajaa vastaan syytteet neljästä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, mutta päätyi hylkäämään yhden syytteen, sillä asiassa jäi varteenotettava epäily.

Nostotyö sulkee kaiken liikenteen Volter Kilven kadulla

Volter Kilven katu suljetaan kaikelta liikenteeltä maanantaista alkaen torninosturin asennustöiden vuoksi 9.–13. helmikuuta. Kävelijät ja pyöräilijät on opastettu kulkemaan Paavo Nurmen puistotien kautta.

Eurojackpotissa ensi tiistaina jaossa noin 22 miljoonaa

Perjantaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina on jaossa noin 22 miljoonan päävoitto.

EVA: Venäjän luoma epävarmuus ja riskien välttely jarruttavat suomalaisten mielestä talouskasvua

Suomalaisten mielestä Suomen viime vuosien heikko talouskasvu johtuu ennen kaikkea Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta epävarmuudesta ja yhteiskunnassa vallitsevasta riskejä välttelevästä ilmapiiristä, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Kolumni: Makeaa palautetta

Suomessa ei sanota ääneen, jos ruoka on pahaa. Ravintolassakin kiitetään erinomaisesta, vaikka kotimatkalla jo päätetään, ettei tänne kyllä toiste tulla. Meidät on myös kasvatettu syömään kiltisti, sillä ruoasta ei valiteta. Tämä on jäänyt selkäytimeen; aikuisenakin kiitetään, vaikka hampaat irvessä.

Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestävät Muotia ja Musiikkia -tapahtuman

Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestävät jo viidettä kertaa Muotia ja Musiikkia -tapahtuman 10. helmikuuta kello 18 Suomalaisella Pohjalla. Puhujina ovat Kroatian Suomen suurlähettiläs Josip Buljević sekä viime vuoden loppupuolella aloittanut Naisten Pankin ohjaustiimin puheenjohtaja Johanna Arantola-Hattab . Malleina Naisten Pankin vapaaehtoisia niin Turusta kuin Dubrovnikista.

Turun Osuuskauppa juhlii lokakuussa 125-vuotista taivaltaan

Turun Osuuskauppa täyttää 125 vuotta.

Turun Osuuskaupan tarina alkaa vuodesta 1901, jolloin joukko edistysmielisiä turkulaisia halusi varmistaa osuusliikkeen jäsenille tavaroiden ja palvelujen saannin hyvään hintaan ja päättivät perustaa Wähäväkisten osuusliikkeen. Myöhemmin nimi vaihdettiin Turun Osuuskaupaksi.

Tammikuussa hukkui kolme ihmistä – useita läheltä piti -tilanteita eri puolilla Suomea

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median ja avoimien viranomaislähteiden välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan tammikuussa hukkui kolme ihmistä. Kaksi hukkumisista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena ja yksi sukellusonnettomuuden seurauksena. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto muistuttaa, että jääolot saattavat muuttua ratkaisevasti jopa muutaman metrin matkalla.

Vastikerästit kasvussa – yleinen taloustilanne näkyy yhä useammin taloyhtiöissä

Vastikkeilla katetaan taloyhtiön juoksevat kulut, kuten lämmitys, huolto ja kiinteistön ylläpito.

Yleisen taloustilanteen heikkeneminen näkyy entistä selvemmin myös taloyhtiöissä. Isännöintiliiton Talousbarometrin mukaan vastikerästit taloyhtiöissä lisääntyivät viime vuoden aikana.

Turun arkkihiippakunnan pappisasessoriksi Outi Tukia-Takala Liedosta

Arkkihiippakunnan papit ovat torstaina valinneet Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin uudeksi pappisasessoriksi Liedon seurakunnan kappalaisen Outi Tukia-Takalan . Hän sai 44,1 prosenttia annetuista äänistä. Äänestysprosentti oli 31,9. Vaalin tulos on vahvistamaton.

Laaja geenitutkimus valottaa allergisen silmätulehduksen taustaa

Silmien kutina, punoitus ja vetistys ovat monille tuttuja oireita erityisesti kevään ja kesän siitepölyaikaan.

Allerginen silmätulehdus on yksi yleisimmistä silmävaivoista. Uusi laaja geenitutkimus osoittaa, että alttius sairauteen liittyy vahvasti tulehdusta ja immuunipuolustusta sääteleviin geeneihin.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Veera Kuosmanen odottaa kaikkien aikojen salibandykevättä

Veera Kuosmanen nauttii, kun saa pelata paljon.

Kun palkintokaapista neljän edellisen kauden ajalta löytyy kolme mestaruutta ja yksi hopea, on selvää, että F-liigan naisten runkosarjassa jokainen ottelu ei ole maksimaalinen haaste. TPS:ssä usein harjoitukset ovatkin pelaajille kovempi testi kuin sarjapeli. Joukkueen kärkipelaajiin kuuluvan Veera Kuosmasen mukaan motivaation etsiminen ei kuitenkaan ole TPS:ssä ongelma, vaikka useassa pelissä rutiinisuoritus riittää sarjapisteisiin.

Hollantilainen Timo Zaal TPS:n keskikentälle

Timo Zaal.

TPS on kiinnittänyt riveihinsä 21-vuotiaan hollantilaisen Timo Zaalin . Sopimus on 1+1-vuotinen.

Puolustaja Tobias Karkulowski FC Lahdesta TPS:aan

Tobias Karkulowski.

Turun Palloseura vahvistaa Veikkausliiga-joukkuettaan laitapuolustaja Tobias Karkulowskilla . Karkulowski, 21, on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Hän siirtyy TPS-paitaan FC Lahdesta.

Leevi Teissala ei jatka TPS-nutussa loppukautta

Leevi Teissala.

Turun Palloseura ja hyökkääjä Leevi Teissala ovat purkaneet pelaajasopimuksensa pelaajan aloitteesta. Teissala siirtyi TPS:n riveihin kesken kauden 2023–24. Hän pelasi Turussa yhteensä kaksi ja puoli kautta ja edusti mustavalkoisia 104 runkosarjaottelussa tehopistein 17+29=46. Pudotuspeleissä Teissala pelasi 13 ottelua tehoin 1+2=3. Leevi Teissala on käynyt läpi mustavalkoisen junioripolun.

Aussikärki Luke Ivanovic mustavalkoiseen raitapaitaan

Luke Ivanovic.

Veikkausliigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura saa riveihinsä uuden vahvistuksen Australiasta. TPS on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Luke Ivanovicin kanssa.

Naisten Suomen Cupin finaali salibandyssa pelataan Turussa

FBC Loiston Aurelija Zarina juhlii maalia.

Salibandyn Suomen Cupin loppuotteluiden pelipaikkakunnat ja areenat on päätetty. Miesten finaali SPV–Nokian KrP pelataan lauantaina 28. heinäkuuta Seinäjoen urheilutalossa. Naisten loppuottelu FBC Loiston ja EräViikinkien välillä on vuorossa seuraavana päivänä Kupittaan palloiluhallissa. Molemmat ottelut alkavat kello 14 ja näkyvät Nelosella.