Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa. Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa. Kuva: Hannu Tuominen

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

Ensimmäisessä erän alku oli tasaista peliä. Erän avauspiste meni Loimun Max Roquetille. Tilanteessa 10–8 Tuto otti ensimmäisen aikalisän. Se ei tuottanut toivottua tulosta ja valmentaja Mika Rantanen otti uuden aikalisän tilanteessa 14–9. Loimun peli oli lähtenyt käyntiin ja Loimu otti ohjat erässä. Eetu Mäki iski keskeltä erän Loimulle selvin luvuin 25–16.

Loimu onnistui ottamaan muutaman pisteen eron myös toisen erän alkuun. Tuto otti aikalisän tilanteessa 11–6. Se tuotti tulosta. Tuto keräsi joukkonsa ja peli-ilmeensä kasaan. Pian tilanne oli tasan 13–13. Sen jälkeen Tuto otti muutaman pisteen eron. Loimun valmentaja Luis Salgado otti aikalisän tilanteessa 20–23 ja herätteli joukkuettaan tiukoin ohjein. Erä meni lopulta Tutolle 21–25.

Kolmannen erän alussa Loimu onnistui nappamaan muutaman pisteen johdon. Tuto otti aikalisän 9–4 tilanteessa ja nousi Loimun tuntumaan. Salgado otti puolestaan aikalisän. Tuto sai hyvän pelivireen päälle ja se johti erävoittoon 19–25.

Ennen neljännen erän alkua molempien joukkueiden vaihtopenkeillä pidettiin tiukkaa neuvonpitoa. Loimun Salgado herätteli porukkaansa tiukin sanoin.

Neljännessä erässä pelattiin jokaisesta pallosta ja pisteestä loppuun asti. Tilanteessa 8–10 Loimu otti aikalisän ja joukkue pääsi vielä peliin mukaan sen jälkeen. Erässä nähtiin näyttävä Samuel Jaramillon torjunta verkolla. Salgado herätteli joukkuettaan vielä peliin tilanteessa 21–23, mutta erä kääntyi Tutolle 22–25.

Tuto otti tärkeät kolme sarjapistettä, ja siirtyi Loimun edelle sarjataulukossa. Molemmilla joukkueilla on vielä kaksi peliä jäljellä tämä jälkeen.

Ottelun parhaat pistemiehet olivat Loimun Veeti Nikkinen ja Max Roquet. Kumpainenkin teki 19 pistettä, mutta hyökkäystehoissa oli toivomisen varaa. Aapeli Kouki palkittiin Loimun parhaana ja hän kirjautti 12 pistettä. Tutton parhaan pelaajan palkinnon pokkasi taitava konkaripassari Mikko Esko, joka ruokki hyökkääjiään laajalla rintamalla. Yleispelaajista Roland Jackson teki 14 ja Kalle Kattelus 12 pistettä. Keskipelaajista Tommy Carmody teki 13 ja Roope Keskinen 12 pistettä. Ottelun ProLibero oli vieraiden Risto Ruohola.

– Meillä oli käynnistysvaikeuksia ja ensimmäisen erän jälkeen näytti huonolta. Saatiin vastaanottoa paremmaksi ja siten hyökkäystä kulkemaan. Pelattiin viimeiseen erään seitsemän torjuntapistettä. Voiton kannalta oli tärkeää, etteivät päät painuneet pelin aikana. Mitään pudotuspelien suhteen ei ole ratkennut vielä. Saatiin rytmiä hyökkäykseen ja vaihtoehtoja peliin. Kun katsoo pisteiden tekijöiden määrää, niin piteiden tekijöitä on tasaisesti. Tämä oli koko joukkueen voitto. Vastaanotto oli hyvä ja se auttoi pelissä. Oma pelini oli alkuun huonoa. Sitten loppua kohden, kun saatiin toinen erä kairattua, niin lopulta meni ihan ok. Löysin lopussa hyökkääjät paremmin, arvioi Tuton Mikko Esko.

– Vastaanotossa on eroa. Niin kuin viimeksi sanoin, että erien loput ovat yksittäisiä ratkaisuja. Jonkun pitää tehdä viimeiset ratkaisut. Ei ole huono eikä hyvä peli itseltä. Olen jotenkin tyytyväinen itseltäni. Olisin toivoinut parempia ratkaisuja itseltäni osaan palloista. Voitto olisi kiinnostanut, mutta se ei toteutunut. Oma pelikunto on ihan hyvä. Tietysti on mentaalipuolen taistelua enemmän itsellä, mutta fyysinen kunto on ihan hyvä, sanoi Loimun Aapeli Kouki.

– Päävalmentajan mieltä lämmittää tärkeiden pisteiden saaminen pelistä. Sankarinviittaa oli tarjolla. Moni pelaaja pääsi omalle tasolle ja yli. Tarvittiin venymistä ja saatiin tiukassa paikassa hyviä suorituksia. Voitetut pallot toivat peli-ilmettä. Tärkeä on myös näyttää voittajalta kentällä. Me saatiin vastaanottoa parannettua ja saatiin keskarit käyttöön. Peli lähti liikkeelle vastaanotosta. En laske vieras ja kotivoittoja. Meillä on hyviä kotipelejä enemmän kuin vieraspelejä, totesi Tuton päävalmentaja Mika Rantanen.

– Meillä oli mahdollisuus. Meillä oli vaikeuksia loppujen kanssa. Molemmilla joukkueilla oli keskittyminen pelissä. Pettymys tuli. Meidän pitää vielä taistella. Tämä oli tärkeä peli. Voin analysoida pelin ja keskustella joukkueen kanssa. Yritettiin pelata kunnolla, lausui Loimun päävalmentaja Luis Salgado.

Eeva Mäkinen

Kuka huolehtii taloyhtiöiden omaisuudesta?

Asuntolaina ei pienene sillä, että kodin arvo laskee, muistuttaa kirjoittaja.

Otit 200 000 euroa asuntolainaa. Jätitkö kotisi arvosta huolehtimisen sille naapurille, joka vielä suostui?

LineDeck Marine uusi Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden jälleenmyyjä Turun alueella

LineDeck Marine myy myös täysin uusia Buster L-malleja.

Inhan Tehtaat Oy Ab on solminut uuden jälleenmyyntisopimuksen LineDeck Marine Oy:n kanssa. LineDeck Marine aloittaa Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden myynnin Turun talousalueella. Uusi venemyymälä avautuu Kaarinan Krossin alueelle helmikuussa 2027.

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät eduskunnassa 10.–11. marraskuuta jo toista kertaa. Superpäivät antavat puheenvuoron saariston turvallisuustoimijoille, ja tapahtuman tavoitteena on nostaa esille vapaaehtoistoiminnan, paikallistuntemuksen sekä viranomaisten ja paikallisyhteisöjen tiiviin yhteistyön kaltaisia saaristoalueiden turvallisuusteemoja.

Avaimet ja merkinnät veistoksellisen ajattelun tiivistymiä

Eero Merimaan näyttely Avaimia ja merkintöjä on esillä Galleria Joellassa 12.11.–5.12.

Influenssarokote vähentää merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon

Influenssarokotteen hyödyt ulottuvat influenssaan sairastumisen ehkäisyä laajemmalle. Laaja, 165 tutkimuksen meta-analyysi osoittaa, että influenssarokote vähentää vakavan taudin riskiä ja pienentää influenssaan liittyvän sairaalahoidon riskiä arviolta 42 prosenttia. Influenssa voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita ja lisätä sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä etenkin ikääntyneiden keskuudessa, mutta tauti aiheuttaa ylikuolleisuutta jo yli 50-vuotiailla.

Faso Kan soittaa afrikkalaista perinnemusiikkia Martinsalissa

Faso Kan esiintyy Raisiossa.

Afrikkalaista perinnemusiikkia soittava yhtye Faso Kan esiintyy Martinsalissa tiistaina 10. marraskuuta kello 18 alkaen. Vuonna 2006 perustetun Faso Kanin musiikki ammentaa inspiraatiota Länsi-Afrikan rikkaasta musiikkiperinteestä. Musiikki on melodista ja vauhdikasta. Lavalla nähdään useita afrikkalaisia perinnesoittimia, kuten djembe, dundun ja balafon.

Veneilykausi päättyi – matalaväyläkanavien liikennemäärät putosivat viime vuodesta

Väyläviraston ylläpitämien matalaväyläkanavien liikennekausi päättyi 31. lokakuuta. Sulutusten määrät kanavilla putosivat keskimäärin noin 18 prosenttia vuosien 2024–25 keskiarvoon verrattuna.

Turku Jazz Festival kasvaa kymmenpäiväiseksi – vuoden artistina Roope Kantonen

Roope Kantonen on Turku Jazz Festivalin vuoden artisti 2027.

Vuodesta 1969 järjestetty Turku Jazz Festival tuo jälleen kansainväliset jazzhuiput ja kotimaiset kärkinimet Turkuun. Festivaali laajenee kymmenpäiväiseksi 5.–14. maaliskuuta ja levittäytyy uusiin ja tuttuihin konserttipaikkoihin. Näyttävä avausviikonloppu järjestetään ensimmäistä kertaa uudessa Turun musiikkitalo Fuugassa, ja festivaalin kansainväliset päätöskonsertit kuullaan Logomon Teatro-salissa.

Raision Kirjastotalo kiinni maanantaina

Raision Kirjastotalo on poikkeuksellisesti kiinni maanantaina 9. marraskuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Raision museo Harkko on myös kiinni, eli koko Kirjastotalo on suljettu lehtiosaston omatoimialuetta lukuun ottamatta.

Topinojan risteyssiltaa peruskorjataan – yksi ajokaista pois käytöstä Pitkäsaarenkadulla

Topinojan risteyssillalla tehdään peruskorjaustöitä. Sillan kannen korjaustöiden vuoksi Pitkäsaarenkadulla risteyssillan kohdalla on yksi ajokaista pois käytöstä. Paikalla on työnaikainen liikennevalo-ohjaus. Pitkäsaarenkadulla on alennettu nopeusrajoitus 30 km/h.

Varsinais-Suomen Kokoomus täydensi ehdokkaidensa listaa eduskuntavaaleissa

Varsinais-Suomen Kokoomus nimesi piirihallituksen kokouksessa Turussa uusia ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Säästätkö sähköä väärästä paikasta?

Sähkön säästäminen lämmityksestä tinkimällä voi maksaa useita tuhansia euroja.

Sähköä kannattaa käyttää harkiten, mutta rakennuksen peruslämmöstä tinkiminen voi tulla kalliiksi. Liian viileiksi päästetyt rakennukset näkyvät Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastoissa muun muassa jäätyneinä putkina ja vesimittareina sekä vuotovahinkoina. Suurin osa jäätymisvahingoista sattuu vapaa-ajan asunnoissa, joissa ei oleskella jatkuvasti mutta joissa on käyttövesi. Sähkön säästäminen lämmityksestä tinkimällä voi maksaa useita tuhansia euroja.

Varha hakee palveluntuottajia aikuisten psykoterapioiden ja lyhytinterventioiden palveluihin

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) uudistaa aikuisten psykososiaalisten palvelujen järjestämistä ja ottaa vuonna 2027 käyttöön psykososiaalisen hoidon ja kuntoutuksen palvelusetelin. Uudistus laajentaa potilaille tarjottavien palvelujen valikoimaa ja avaa uusille ammattilaisille mahdollisuuden toimia Varhan palveluntuottajina.

Silakan kalastuskiintiöt voi ylittää enintään kymmenellä prosentilla loppuvuonna

Silakkakiintiöt nousevat ensi vuodeksi.

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt, että Pohjanlahden silakan sekä Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakan vuoden toimijakohtaiset kalastuskiintiöt voi ylittää enintään kymmenellä prosentilla ajalla 4.11.–31.12. Päätöksen tavoitteena on tasoittaa vuosien 2026 ja 2027 kalastusmahdollisuuksia, kun silakan kalastuskiintiöt kasvavat merkittävästi ensi vuonna.

Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistaina potissa on 53 miljoonaa euroa.

EVA: SDP nousi työllisyyden ykköseksi – kokoomuksen talousote heikkenee

SDP edistää suomalaisten mielestä eri puolueista ponnekkaimmin neljää kymmenestä politiikka-aiheesta, joita kansa painottaisi eniten seuraavalla hallituskaudella. Kokoomuksella on yhä eniten asiajohtajuuksia 34 aiheen listalla, mutta sen asema talousasioissa on heikentynyt huomattavasti, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vaihtuu, muutoksia myös hallituksen valiokunnissa

Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Arto Tiitinen on ilmoittanut luopuvansa välittömästi tehtävästään henkilökohtaisista syistä. Raisio Oyj:n hallitus on valinnut jäsentensä keskuudesta Leena Niemistön (LT, hallintotieteiden kunniatohtori, fysiatrian erikoislääkäri) uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Niemistö on toiminut Raision hallituksen jäsenenä vuodesta 2017.

Teleste tuo ensimmäisenä markkinoille Acapelan tekoälyäänet osaksi junien matkustajainformaatiota

Acapelan uusin tekoälyyn perustuva puheentuotanto on käytettävissä osana Telesten järjestelmää.

Teleste on ensimmäisenä integroinut Acapelan tekoälypohjaisen puheentuotantoteknologian osaksi S-ARRIVE-matkustajainformaatioalustaansa. Uudistus tuo juniin, raitiovaunuihin ja metroihin luonnollisemmat ja ajantasaisemmat kuulutukset muuttuvissa liikennetilanteissa.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.