Ilkan valinta: Uran parasta F:ää
Turkulaislähtöisellä Fanni Sjöholmilla eli F:llä on meneillään taiteellisesti kova vuosi. Keväällä ilmestyi uusi Ricky-Tick Big Bandin levy, jolle F toi hyvää uutta energiaa. Lokakuu toi mukanaan F:n uuden sooloalbumin Isosisko.
Kyseessä on F:n soolouran viides albumi ja toistaiseksi uran paras. Musiikillisesti tarjolla on sävyjä aiempaa laajemmalla skaalalla. Kokonaiskuva on kiireettömämpi ja ehkä jopa herkempi. Myös tekstipuoli toimii.
Parhaimmillaan levy on kahdessa ääripäässä. Levyn nimiraidalla F purkaa tuntojaan isosiskoudesta varsin omakohtaisen oloisesti. Toinen levyn huippukohta on Rikkinäinen puhelin, jossa on vahva yhteiskunnallinen ote. Siinä F pukee toiveen kuplien rikkomisesta taidokkaasti muutamaan riviin.
Kenelle: Ykkösluokan kotimaisen räppipopin kuuntelijalle.
Arvio: Reiluun puoleen tuntiin on pakattu pituuttaan enemmän hienoa musiikkia.
Ilkka Lappi
















