Wilhelmiina Palosen toinen romaani Suolavedet (Gummerus) kuvaa rakkauden vaikeutta sekä saaristolaiselämän ankaruutta ja iloja aikana, jolloin Itämerta ei vielä tunnettu maailman saastuneimpana merenä. Romaani ilmestyy 10. huhtikuuta.

He tapaavat heti yhteysaluksella. Kikki tulee myrskyssä merisairaaksi, mutta Björnille matkan aallokko on tuttu. Heidän välillään on alusta saakka magneettinen vetovoima, jota kumpikaan ei halua sanoittaa. Kikki on ottanut työn vastaan päiväkodin johtajana ja asettuu yksin linnakesaarelle, jossa miesten ja naisten maailmat ovat kaukana toisistaan. Välillä puhelin soi, ja mantereelle jääneet asiat saavat hänet hetkeksi kiinni.

Hän kertoo minulle, että saari on koko maan tuulisin ja aurinkoisin paikka. Yritän saada selvää, onko toteamus kotiseuturakkautta vai valitus, mutta miehellä on kaulahuivi niin tiiviisti naamallaan, etten näe varmaksi.

– Halusin kirjoittaa sekä hauskan että surullisen kirjan. Ja erityisesti päähenkilön, joka on samaan aikaan niskan päällä ja täysin hukassa. Kikistä tuli sellainen, Palonen kertoo tiedotteessa.

Ulkosaaristo on hänelle tuttu ja rakas ympäristö.

– Olen myynyt saaristossa jäätelöä ja siivonnut vuokramökkejä. Löytänyt kuolleen hylkeen ja tullut syysmyrskyssä merisairaaksi. Rakastan sitä kaikkea, hän sanoo.

Palonen (s. 1993) on työskennellyt Suomen Kuvalehden toimittajana. Hän on valtiotieteiden maisteri ja opiskellut myös Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Kriittisessä korkeakoulussa. Hänen esikoisromaaninsa 206 pientä osaa (2020) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)