TurkulainenEsti Laaksonen on ratsastaja, jonka suhde hevosiin ja ratsastukseen on kestänyt lähes koko elämän. Hän on harrastanut hevosurheilua jo 56 vuoden ajan ja kuuluu harvinaiseen joukkoon: Laaksonen on todennäköisesti Suomen vanhin yhä aktiivisesti kilpaileva kenttäratsastaja 66 vuoden ikäisenä.

Kenttäratsastus on yhdistelmä kouluratsastusta, maastokoetta ja esteratsastusta.

– Laji on eräänlainen ratsastuksen triathlon, Laaksonen kertoo.

Laaksosen tie ratsastuksen pariin alkoi sattumalta alakoulun urheilupäivästä, missä yhtenä lajina oli ratsastus. Kokemus teki nuoreen tyttöön välittömän vaikutuksen.

– Hevoskärpänen puri minua heti, Laaksonen kuvailee.

Pian viikoittaiset tunnit Hirvensalon ratsastuskoululla ja kesäleireillä täyttivät arjen.

– Aloin lisäksi keräämään mansikoita ja herneitä, jotta pääsen treeneihin, Laaksonen muistelee.

Ensimmäisen oman hevosensa Laaksonen osti 34-vuotiaana. Sen jälkeen hevosia on ollut useampia. Neljä hevosista hän on kasvattanut itse kenttäratsastuksen pariin alusta asti.

– Erityisen merkityksellinen minulle oli Karkki-niminen hevonen, jonka hankin vain kahden viikon ikäisenä.

Karkki-hevosen kanssa Laaksonen nousi kansainväliselle tasolle ja kilpaili neljän tähden kilpailuissa. Kenttäratsastuksen korkein kilpasarja on viisi tähteä. Hän on myös ollut mukana B-tason maajoukkueessa.

Kenttäratsastusta pidetään yleisesti vaarallisena lajina. Lajin vaarallisuus liittyy erityisesti maastokokeeseen, jossa vauhti on kova ja esteet vaativia. Kenttäratsastus kiehtoi Laaksosta kuitenkin erityisesti sen monipuolisuuden ja haasteellisuuden vuoksi.

– Kerran olen tippunut hevosen selästä valmennuksessa niin, että putosin vasen käsi edellä maahan ja se napsahti olkavarresta poikki. Kun vauhti on kova ja 600 kiloa lihaa alla, niin mitä vain voi tapahtua, Laaksonen sanoo.

Turvallisuutta lajissa kehitetään kuitenkin jatkuvasti. Esteiden näkyvyyteen kiinnitetään huomiota väreillä, ja ratsastajat käyttävät esimerkiksi turvaliivejä, jotka laukeavat pudotessa. Laaksosen mukaan tärkeintä on kuitenkin suhde hevoseen.

– Voittamisen salaisuus on hyvä hevonen ja se, ettei sitä häiritse suorituksen aikana. Hevosta täytyy kunnioittaa, mutta ratsastajan on myös oltava selkeä johtaja.

Vaikka huipputason kilpailut ovat jääneet taakse, Laaksonen kilpailee yhä aktiivisesti aluetasolla. Viime vuonna hän voitti Small Tour -luokan ja sijoittui toiseksi kenttäkilpailuissa Lempäälässä. Laaksonen ei ole enää kohdannut itseään vanhempia kilpakumppaneita.

– Ratsastusta kannattaa ehdottomasti kokeilla. Siitä voi tulla elämänmittainen intohimo, Laaksonen sanoo.

Laaksonen haluaa jatkaa ratsastamista niin pitkään kuin mahdollista, vaikka kilpailu-uran kestoa hän ei osaa ennustaa. Rakkaus lajiin on kuitenkin vahva ja tarttuva, sillä myös hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ratsastavat.

Laaksosen mielestä laji tarjoaa yhteisöllisyyttä, eikä sen tarvitse olla kilpailuhenkistä.

– Voin käsi sydämellä todeta, että onni on hevosen selässä.

Emilia Kovanen