Jännitys liittyy aina Juha Tapiolla uuden levyn julkaisuun
JuhaTapio on tottunut ammatilliseen menestykseen. Miehen sooloura lähti lentoon 2000-luvun alussa ja siitä lähtien levyt ovat myyneet arvometallia ja konsertit olleet järjestäen loppuunmyytyjä. Esimerkiksi Logomon keikka 22. toukokuuta myytiin hyvissä ajoin loppuun, mutta kiitos liikkuvan katsomon kapasiteettia saatiin kasvatettua.
Vaikka yleisö on löytänyt miehen musiikin kerta toisensa jälkeen, elää artisti jälleen jännittävää aikaa. Tapion uusi levy Tulihevonen julkaistiin maaliskuun lopussa.
Ura käsittää toistakymmentä studiolevyä, mutta uuden levyn julkaisuun ei silti ole miehen mukaan päässyt tottumaan.
– Julkaisuun liittyy aina monenlaisia tunteita. Ylpeys ja innostuneisuus ovat päällimmäisiä tunteita, mutta myös jännitystä. Levyn tekoon kuuluu paljon emotionaalista energiaa, minkä paljastaminen jännittää. Biiseihin lataa aina paljon itseään, vaikka laulut eivät minusta kerrokaan, Tapio miettii.
Tulihevonen on Juha Tapion pitkällä uralla hieman erilainen levy syntynsä suhteen. Aiemmin Tapio on vaalinut tarkasti perinteistä laulaja-lauluntekijäeetosta ja kantanut biisintekovastuun vahvasti omilla harteillaan.
Uudella levyllä tärkeässä roolissa oli Kaisa Korhonen. Korhosen kanssa Tapio teki kaksi uuden levyn biisiä.
– Joskus biisi tarvitsee kätilöä. Henkinen rima on aina korkealla, kun alkaa tehdä uutta biisiä. Tietää, että pitäisi tehdä levyllinen ja alussa ei ole yhtään. Kaisan lisäksi muun muassa tuottaja Jonas Olssonin rooli levynteossa oli tärkeä.
Yhteissessiot ovat muutenkin lisääntyneet artistien kesken Suomessakin viime vuosina myös niiden artistien keskuudessa, jotka varsinaisia biisintekoleirejä karttavatkin. Tapio näkee kehitykselle selkeitä syitä.
– Hiphopin piirissähän co-writet ja feattaamiset ovat olleet aina arkipäivää. Räpistä ne ovat uineet valtavirtaan, kun räp on muutenkin tullut osaksi valtavirtaa. Toinen syy on minusta korona. Koronan aikaan artisteilla oli yhtäkkiä aikaa ja mahdollisuus kokeilla yhdessä tekemistä eri tavalla kuin ennen.
Tapion musiikki on perinteisesti ollut albumivetoista. Hän haluaa luoda mietittyjä kokonaisuuksia. Tämä pätee myös Tulihevoseen.
– Tykkään albumista formaattina, koska siinä on aikaa tehdä monenlaista. Yksi uuden levyn avainbiiseistä on Sua kannetaan. Se on kuusiminuuttinen biisi. Jos tekisin vain sinkkuja ja kokoaisin ne levyksi, en voisi julkaista tuollaista biisiä.
Mitkä muut biisit ovat Tulihevosen avainlauluja?
– 50-vuotisjuhlakonserttiin tekemäni Elämän viivat on yksi sellainen. Myös levyn päättävä Mitä siitä on tärkeä. Se on riemullinen purkaus. Halusin loppuun kohottavan biisin. Sellaisen, jolla Tulihevonen laukkaa auringonlaskuun, eikä vielä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Ilkka Lappi















