Ennen vanhaan puhuttiin koulujen kurista paljon. Oli tiukat järjestyssäännöt lasisissa vitriinikehyksissä koulun jokaisen kerroksen seinällä, ja kuri tarkoitti myös fyysistä tarttumista ja jälki-istuntoja. Muistan erään historianopettajan, joka tappelun jälkeen tarttui minua ja toista osapuolta nenästä ja väänsi molempien nenää, esitellen samalla vaihtoehdot: kirsikka, mustikka vai mansikka. Sama opettaja hajotti niin kutsutun tupakkanurkan koulussa. Hänen luokassaan häiriköt olivat hiirenhiljaa.

Tämä ei ole ylistyslaulu wanhan ajan kurinpidolliselle tiukkuudelle. Samaan aikaan monia muita asioita katsottiin läpi sormien tai jätettiin vakavasti huomiotta – kuten koulukiusaaminen. Yleinen nyrkkisääntö muistutti epävirallisia vankilasääntöjä: järjestys säilyi, mutta se perustui voimasuhteisiin, ei oikeudenmukaisuuteen.

Oma veljeni alkoi harrastaa painia, karatea ja nostelemaan puntteja teini-iän kynnyksellä. Joka ainoa iltapäivä hän vahvisteli ranteitaan niin, että ranteiden suonet alkoivat olla lopulta melkein paloletkun paksuisia. Hän ei koskaan avannut ihan tarkalleen mistä oli kysymys. Hän on minua selvästi nuorempi. Ei häntä välttämättä kiusattu, mutta siitä olen melko varma, että hän teki paljon havaintoja – siellä koulussa. Hän ymmärsi pelin hengen.

Joko sinä itse pidät itsestäsi huolta tai sinut murskataan. Se oli hiljainen sääntö, jonka kaikki ymmärsivät.

Joka eli nuoruuttaan kymmeniä vuosia sitten ymmärsi, että jos olet heikko, niin vaihtoehdot ovat – kaveeraa itseäsi isomman kaverin kanssa tai ala harrastamaan itsepuolustuslajeja tai hanki vahvoja liittolaisuuksia.

Muistan pari sellaista tapausta ala-asteelta, jossa ymmärsin vaistomaisesti, että isomman kaverin suoja auttaa karkottamaan pahanilmanlinnut.

Kiusaaminen ei ole hävinnyt. Se on muuttanut muotoaan, siirtynyt näkyvästä näkymättömämpään. Rakenteet eivät enää tue sitä samalla tavalla kuin ennen, mutta eivät ole onnistuneet poistamaan sitä kokonaan.

Ennen piti säilyttää koulujen rakenteet koossa vaikka väkisin. Nykyään pitää osoittaa, että asioihin tartutaan, jotta ei jouduta naurunalaisiksi vertailtaessa muihin.

Kurt Hedborg