Turun ammatti-instituutille Taitaja2026-kilpailuista 13 mitalia, joista seitsemän kultaista
Ammatillisen koulutuksen parhaat osaajat kokoontuivat 18.–21. toukokuuta Tuusulaan Taitaja2026-kilpailuihin. TAIn opiskelijat saavuttivat kilpailussa yhteensä kolmetoista mitalia.
Ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2026 Keski-Uusimaa -finaalissa kilpaili noin 450 opiskelijaa 48 eri lajissa. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös yläkoululaisten Taitaja9-kilpailun finaali.
Turun ammatti-instituutti (TAI) osallistui Taitajiin ennätyssuurella joukkueella: mukana oli 33 kilpailijaa 16 eri lajissa. Lopputuloksena oli seitsemän kultaa, kolme hopeaa ja kolme pronssia.
– Olen ylpeä, että niin moni nuori tai aikuinen raivasi tiensä loppukilpailuun. Meille oppilaitoksena suurin palkinto on se, että opettajamme pääsevät verkostoitumaan ja näkemään alan tasoa, samalla kun opiskelijamme kilpailevat ja vievät omaa ammattitaitoaan eteenpäin, ammatillisen koulutuksen palvelualuejohtaja Hannu Immonen sanoo tiedotteessa.
Turun ammatti-instituutin joukkueessa vallitsi kilpailuissa hyvä tunnelma.
– Jokainen on edustanut omaa ammattialaansa ja kouluamme taidokkaasti. Kohokohtia ovat onnistumisen ilot, itsensä voittaminen sekä joukkuehenki, TAIn kilpailutoiminnan koordinaattori Niina Hannuksela iloitsee.
Kaikille avoin ja maksuton Taitaja on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma. Sen tavoitteena on nostaa esiin ammattiosaamisen merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Taitaja2026-tapahtumassa Hannu Immonen ja Taitaja2025 Turku -tapahtuman kilpailujohtaja Petri Hörkkö kutsuttiin Skills Finland ry:n kunniajäseniksi. Tunnustus tuli heidän työstään suomalaisen ammattitaidon ja Skills Finland ry:n hyväksi.
– Tunnustus on minulle osoitus yli 30 vuoden työstä ammatillisen koulutuksen parissa. Kilpailutoiminta on ollut aina lähellä sydäntä, ja sen avulla voimme vahvistaa alan vetovoimaa, lisätä näkyvyyttä ja tiivistää yhteistyötä yritysten kanssa, Immonen kertoo.
Skills Finland ry vastaa Taitajan järjestämisestä ja ohjaa tapahtuman toteutusta. Käytännön järjestelyistä vastaa vuosittain vaihtuva koulutuksen järjestäjä. Viime vuonna Taitaja järjestettiin Turussa.
TAIn mitalistit
Kultaa
Salla Tähtinen, tietoverkkoasennus
Kaisla Kortelahti, hiusmuotoilu
Oona Aalto ja Venla Myllymäki, hyvinvointiteknologia
Pyry Elonen, CNC-koneistus
Saul Maasalo, laborantti
Kaapo Kujala ja Santeri Järvinen, kappaletavara-automaatio
Alexander Lindholm, P5 logistiikka
Hopeaa
Aida Orpana, mediatekniikka
Emmi Pitkänen, mediasuunnittelu
Axel Ivanoff ja Meeri Tuokkola, hyvinvointiteknologia
Pronssia
Maria Vall, lähihoitaja
Mariella Kallio, tarjoilija
Cecilia Karlsson, laborantti
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















