Erica Helininillä on antiikkinörtin unelmaduuni

Erica Helin perusti haaveidensa vintagekaupan, koska halusi elää Nauvossa meren rannalla. Erica Helin perusti haaveidensa vintagekaupan, koska halusi elää Nauvossa meren rannalla. Kuva: Jane Iltanen

Alku oli ihan kamala. Kun aloitin, en puhunut juurikaan suomea. Ensimmäinen bussiryhmä tuli pihalle ja he kysyivät, että voinko kertoa paikasta jotain suomeksi. Siinä oli 50 ihmistä pihalla ihmettelemässä, muistelee Erica Helin nauraen kuuden vuoden takaista kesää.

Nyt menneelle voi jo nauraa, mutta yrittäjäuran alku ei muutenkaan ollut helpoimmasta päästä. Helin perusti Nauvossa toimivan Villa Vintage -antiikkikaupan vuonna 2020. Korona-ajasta ja sen jälkeen tulleista myllerryksistä on selvitty. Vuosiin mahtuu maailmanmyllerrysten lisäksi muutto vierasvenesatamasta Käldingen vanhaan kouluun, jossa vintagekaupan lisäksi Villa Vintagen kokonaisuuteen kuuluu myös ravintola ja bed and breakfast.

– Alku oli kyllä aikamoinen. Ensimmäinen koronakesä oli meidän ensimmäinen kesämme. En tiennyt yhtään, tuleeko yhtään ihmisiä tai miten mikään saadaan toimimaan. Minusta tuntuu, että sellaista normaalia kesää ei ole vielä oikeastaan ollutkaan.

Yrittäjänä oleminen Nauvossa on Helinille monen asian summa. Hän on ehtinyt asua muuallakin, muun muassa Vaasassa ja Ruotsissa, mutta sitten elämä toi takaisin Nauvoon.

– Minun ei koskaan pitänyt palata Nauvoon, mutta tapasin mieheni, joka on myös täältäpäin kotoisin. Hän sai minut houkuteltua siihen, että muutetaan Nauvoon.

Houkuttelu ei kuitenkaan ollut aivan loputtoman vaikeaa. Siinä auttoi se, että Helin on kasvanut meren rannalla ja on huomannut kaipaavansa merta elämäänsä.

– Muistan, kuinka kävin siskoni luona Norjassa. Se oli metsän keskellä, eikä missään näkynyt merta. Se tuntui kauhealta. Minä hengitän paremmin meren äärellä, hän sanoo.

Yrittäjäksi Helin päätti ryhtyä, kun Nauvoon muuttaminen tuli ajankohtaiseksi. Se oli käytännön sanelema ratkaisu.

– Jos haluaa Nauvossa asua, on käytännössä pakko perustaa oma yritys. Täällä on työpaikkoja todella vähän tai sitten olisi pitänyt käydä Turussa töissä, kuten mieheni tekee. Siihen menee paljon aikaa, eikä se tuntunut hyvältä ratkaisulta, kun lapset olivat silloin vielä niin pieniä, Helin toteaa.

Antiikin yhdistäminen yrittäjyyteen sen sijaan ei ole yllätys. Antiikkiliikkeet ovat kiinnostaneet Heliniä lapsesta lähtien. Antiikki yhdistyy luontevasti toiseen Helinin rakkaaseen aiheeseen historiaan.

– Olen aina ollut antiikki- ja historianörtti. Olin jo lapsena sillä tavalla vanha, että tykkäsin käydä antiikkikaupoissa Turussa. Ne tuntuivat hienoilta, mutta myös vähän pelottavilta. Kun itse aloin miettiä, millaisen liikkeen perustan, halusin tehdä siitä sellaisen, mihin nuoretkin uskaltavat tulla.

Käldingen vanhassa koulussa Villa Vintagella onkin tilaa satoja neliöitä. Myös tavaraa on runsaasti. Tavarat ovat kuitenkin hyvässä järjestyksessä, joten runsaudesta huolimatta ähkyä ei pääse syntymään. On kuitenkin helppo kuvitella, että kesälomareissulla vanhasta tavarasta innostunut saa helposti kulumaan paikassa vaikka koko päivän.

– On ihanaa, kun meille on tullut lapsiperheitä, jotka ovat käyneet monena vuonna peräkkäin, Helin huokaa.

Ilkka Lappi

Villa Vintagessa on tavaraa valtavasti. Valtaosan Helin on hankkinut kuolinpesistä. Villa Vintagessa on tavaraa valtavasti. Valtaosan Helin on hankkinut kuolinpesistä. Kuva: Jane Iltanen
Villa Vintage sijaitsee vanhassa koulurakennuksessa, joka on jo itsessään lähes antiikkinen. Villa Vintage sijaitsee vanhassa koulurakennuksessa, joka on jo itsessään lähes antiikkinen. Kuva: Jane Iltanen

Uusi asumispalveluyksikkö avasi ovensa Orikedolla

Turun Orikedolle on avattu uusi asumispalveluyksikkö Koskela, joka aloitti toimintansa syyskuun ensimmäisenä päivänä. Elokuun lopulla valmistunut asunto ensin -yksikkö tarjoaa kodin ja tukea 63 asukkaalle, joilla on tarve erilaiseen asumisen tukeen. Ensimmäiset asukkaat ovat jo muuttaneet sisään.

Rantakäärme luikerteli koulurakennukseen Turun keskustassa

Rantakäärme luikerteli Mestarinkadulla Martissa sijaitsevan koulun luokkatilaan perjantaiaamuna kello kymmenen jälkeen. Pelastuslaitos löysi rantakäärmeen aulatilasta ja vapautti käärmeen takaisin luontoon.

Turun työkeskusta esitetään lakkautettavaksi – kaikki 57 työntekijää irtisanotaan

Turun työkeskuksen tiloja Pansiontiellä.

Turun kaupunginhallitukselle esitetään maanantaina 7. syyskuuta Turun työkeskustoiminnan lakkauttamista. Työkeskus on kaupungin työllisyyspalvelujen yksikkö, joka on tuottanut kuntouttavaa työtoimintaa, valmennusta ja koulutusta.

Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta eduskuntavaaleihin

Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto on nimennyt kaksi uutta ehdokasta vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Ehdolle on asetettu Kai Keppola Mynämäeltä ja Jenny Ilpoinen Turusta, ja puoluepiirin mukaan ehdokkaita on nyt yhteensä 14.

LastenKaarina-tapahtumassa luvassa elävää musiikkia

Lastenmusiikkiorkesteri Orffit esiintyy Kaarinassa.

Kaarina-talolla ja sen lähiympäristössä on lauantaina 5. syyskuuta toimintaa ja puuhaa koko perheelle. LastenKaarina-tapahtumassa on luvassa elävää musiikkia, jalkapallosirkusta sekä yhdessäoloa. Päivän aikana voi tutustua paikallisiin yhdistyksiin ja kaupungin palveluihin erilaisilla toimintapisteillä.

Täyttä asiaa: Kenen loistoidea?

On aikoihin eletty, kun pakastetuista marjoja aletaan verottaa. Valtio kai tykkää, että parempi, että jäävät metsiin. Myös ulkomaisten poimijoiden tuloa rajoitetaan. Mitä järkeä tässä on? Eivät päättäjät viitsi siellä metsässä pylly pystyssä poimia, kun heillä ruhtinaalliset ansiot. Eilen poimin tyrniä, niin ei ihme, että kova hinta, kun piikit rikkovat sormet ja todella hidasta poimia.

Ilmainen tatuointi kymmenelle Kupittaan Citymarketissa lauantaina

Kupittaan Citymarketissa voi lauantaina 12. syyskuuta saada tatuoinnin tavallisen viikonloppukaupan yhteydessä, kun tatuointiartisti Tim Kiukas tekee kymmenen maksutonta handpoke-tatuointia. Tatuoinnit tehdään käsin ilman tatuointikonetta, ja tarjolla on pieniä ja yksinkertaisia vaihtoehtoja hänen tapahtumaa varten suunnittelemistaan malleista.

Naantalin Energialle uusi sähköasema Saharannan kallioluolaan

Avajaisissa puhuivat Naantalin Energian hallituksen puheenjohtaja Jan Lindström (vas.) Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio sekä Naantalin Energian toimitusjohtaja Pasi Haarala.

Naantalin Energian Saharannan sähköasema on valmistunut Naantalin satama-alueelle. Sähköasema on yhtiön historian suurin investointi, joka parantaa entisestään sähkön toimitusvarmuutta Naantalin Energian alueella. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) vihki sähköaseman käyttöön keskiviikkona 2. syyskuuta.

Vähäheikkiläntiellä alkaa iso tieremontti

Vähäheikkiläntien varteen rakennetaan uusi kävely- ja pyörätie, saneerataan liikennevaloja sekä istutetaan ajoradan tuntumaan uusia puita ja pensaita. Turun kaupungin infrapalvelut teettää työn, ja urakan suorittaa Oteran Oy. Työt alkavat valmisteluin kuluvalla viikolla.

Näillä vinkeillä vältät vahingot talvikauden aikana mökillä

Kesämökkejä oli viime vuoden lopussa 485 475.

Kesän mökkeilykauden päättyessä moni käy mökillänsä enää satunnaisesti. Jos käynteihin tulee pidempi tauko, on tärkeää huolehtia mökki talvikuntoon. Vakuutusyhtiö Pohjantähti koosti ohjeet vahinkojen välttämiseen talvikauden aikana.

Sähköautoilija voi syyllistyä huomaamattaan rikkomukseen

Yhä useampi suomalainen vetää peräkärryä sähköautolla. Monelle voi tulla yllätyksenä, että auton suuri omamassa voi johtaa liian suureen kokonaismassaan tai siihen, ettei oma ajokortti enää riitä yhdistelmän kuljettamiseen.

Musikaali Seilin naisista pyytää muistamaan

Mikael Haavisto ja Sonja Pajunoja.

Seili tuo näyttämölle historiallisen mielisairaalasaaren ja muistuttaa sinne joutuneiden naisten kohtuuttomista kohtaloista suuren musikaalin myrskyisällä voimalla. Ensi-ilta Turun kaupunginteatterissa koetaan 4. syyskuuta.

Varha järjestää asiakas- ja potilasturvallisuuspäivän Skanssin kauppakeskuksessa

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut syyskuun 17. päivän maailman potilasturvallisuuden päiväksi. Suomessa päivää vietetään asiakas- ja potilasturvallisuuspäivänä. Teeman keskiössä ovat pitkäaikaissairauksia sairastavien henkilöiden turvallinen hoito, palvelujen jatkuvuus sekä turvallinen arki. Varhan järjestämä asiakas- ja potilasturvallisuuspäivän tapahtuma pidetään Kauppakeskus Skanssin tapahtuma-aukiolla 17. syyskuuta kello 12–15.

Ensi vuonna yhä useampi ajoneuvo, työkone ja intermodaalikontti tarkastettava F-kaasuvuotojen varalta

F-kaasujen vuotojen tarkastuslaite.

F-kaasuja sisältäviä kylmä- ja ilmastointilaitteita koskeva vuototarkastusvelvollisuus laajenee 12.3.2027. Laitteiden haltijoiden ja huoltoyritysten kannattaa varautua uusiin tarkastus- ja kirjanpitovaatimuksiin hyvissä ajoin.

Fimea varoittaa laittomien lääkkeiden käytöstä

Fimea on havainnut viime aikoina lisääntyneitä tapauksia, joissa myyntiluvattomia lääkkeitä ja erityisesti pistoksena annettavia lääkkeitä tarjotaan kuluttajille laittomien myyntikanavien kautta. Fimea valvoo lääkkeiden laillista jakelua Suomessa ja muistuttaa, että lääkkeet tulee hankkia ainoastaan apteekista tai laillisesta apteekin verkkopalvelusta.

Suomen valkoposkihanhikanta pienin yli kymmeneen vuoteen

Valkoposkihanhien pesimäkanta ei enää kasva, vaan on pienentynyt usean vuoden ajan

Suomen pesivän valkoposkihanhikannan syyslaskennassa 29.–30. elokuuta havaittiin yhteensä noin 23 100 valkoposkihanhea. Määrä on selvästi pienempi kuin viime syksynä ja alhainen myös pidemmällä aikavälillä. Edellisen kerran hanhia havaittiin syyslaskennassa yhtä vähän vuonna 2013.

Mitä Suomessa ajatellaan työperäisestä maahanmuutosta?

Suomessa asuvien näkemyksiä työperäisestä maahanmuutosta kartoitetaan lähikuukausina ennennäkemättömän laajasti. Sitran ja työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämissä keskusteluissa hyödynnetään useita osallistumisen menetelmiä. Keskustelujen pohjalta syntyy aiempaa kattavampi kuva kansalaisten mielipiteistä, mikä tukee työperäistä maahanmuuttoa koskevaa päätöksentekoa.

Lähimaksuja tehtiin lähes kymmenen miljardin euron arvosta huhti–kesäkuussa

Suomalaisilla pankkikorteilla maksettiin huhti–kesäkuussa enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Korttimaksuista jo yli viidesosa oli etämaksuja eli tietokoneella tai mobiilisovelluksessa käynnistettyjä korttimaksuja.

Näköislehti

Urheilu

Kalle Mäkisen paineissa osallistujaennätys

Kupittaan palloiluhalli muuntuu myös painiareenaksi. Kuva on viime vuodelta.

Turun Voimamiehet ry järjestää lauantaina 5. syyskuuta Kupittaan Palloiluhallissa kansainvälisen Kalle Mäkinen -turnauksen, joka kokoaa Turkuun 550 nuorta painijaa viidestä maasta. Turkulaisen olympiavoittaja Kalle Mäkisen nimeä kantava kilpailu järjestetään jo 43. kerran.

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.