”Äiti, missä meillä on laastarit?”
Suomen Punainen Risti (SPR) auttaa kriiseissä ja onnettomuuksissa, täydentäen viranomaisten antamaa apua kotimaassa ja maailmalla. Mutta SPR:n toiminnassa on myös toinen puoli, arkisempi muttei vähäisempi: se kannustaa ja kouluttaa ihmisiä pitämään huolta toisistaan ja hoitamaan omaa terveyttään.
SPR:n koulutuspalveluiden ensiapukouluttaja ja asiakkuuspäällikkö Sari Reinikainen kertoo ensiapukoulutuksesta perheiden näkökulmasta.
– Ensiapukursseille osallistuvat vanhemmat tai isovanhemmat voivat ottaa mukaansa lapsia, joiden arvioivat olevan sen ikäisiä, että he ymmärtävät kurssilla käsiteltäviä asioita.
– Oikean iän arvioiminen on vanhempien vastuulla, tarkoitus ei ole pelästyttää lasta kurssin kuvamateriaalilla, esimerkiksi haava- ja palovammakuvilla. Ja esimerkiksi paineluelvytyksen harjoitteluun tarvitaan jo jonkin verran voimia, Reinikainen jatkaa.
Kouluilla on tärkeä rooli. SPR tarjoaa peruskoulujen viidesluokkalaisille yhdessä Lähi-Tapiolan kanssa ilmaisia Sankarikoulutus-kursseja. Reinikaisen mukaan reilut 170 000 lasta on jo käynyt tämän ensiapukurssin.
– Sankarikoulutus alkaa verkkokoulutuksella. Se suoritetaan kotona ja vanhemmilla on mahdollisuus osallistua kurssiin yhdessä lasten kanssa. Samalla tulevat opituiksi ja kerratuiksi oman kodin tärkeät perusjutut kuten missä säilytetään laastareita, Reinikainen sanoo.
– Meillä on toinenkin ilmainen ensiapukoulutuskurssi, Ensiapujoukkue, johon osallistuvat lapset ovat yläasteella ja lukiossa. Näitä kursseja tilaavat ennen muuta urheiluseurat. Tähänkin kurssiin sisältyy kotona suoritettava verkkokoulutus.
– Ensiapukursseilla opitaan hätäensiavun perusteita kuten tunnistamaan tajuton ihminen ja miten elvytetään. Ennen kaikkea opitaan arvioimaan tilannetta ja saadaan rohkeutta alkaa auttaminen.
Kun Reinikainen käy kouluilla pitämässä kursseja, on lapsilla paljon kysymyksiä ja kertomuksia itselle ja kavereille tapahtuneista jutuista.
– Paljon tietoa ja kannustusta välittyy ihan vain näistä kyselyistä ja keskusteluista, Reinikainen sanoo ja toivoo vanhempien kuuntelevan tarkasti lasten kysymyksiä.
– On tärkeää selittää lapselle asioita, ei ainoastaan sitä miten joku tehdään, vaan miksi se tehdään. Jos lapsella on lievä palovamma, ja sitä jäähdytetään kylmän veden alla, selitetään samalla miksi niin toimitaan. Kun metsäretkellä nähdään myrkkysieni, ei riitä kielto olla koskematta siihen, vaan selitetään miksi ei. Reinikainen sanoo asioiden selittämisen olevan tärkeää oppimisen kannalta.
Lasten vanhemmat voivat olla aktiivisia koulujen suuntaan ja kysellä SPR:n ensiapukursseista. Haaveena on, että ensiapukoulutus saataisiin mukaan koulujen opetusohjelmaan, Reinikainen sanoo. Uimaopetusta ollaan tehostamassa kouluissa. Samansuuntaista kehitystä toivotaan ensiapukoulutukselle.
Merja Marjamäki

















