Hevostapaturma teki Jenni Räsäsestä lymfahierojan
Kun hevonen kaatui ja Jenni Räsäsen jalka jäi eläimen alle, seuraukset olivat vakavat. Jalka turposi pahasti, ja edessä saattoi olla leikkaus. Ennen sitä hänen hierojansa ehdotti vielä yhtä vaihtoehtoa – lymfahierontaa.
Räsänen päätti kokeilla.
– Tein oikean valinnan, enkä joutunut leikkauspöydälle, hän muistelee.
Kokemus jäi mieleen. Kun Räsäselle myöhemmin avautui mahdollisuus kouluttautua itse alalle, päätös oli helppo.
– Halusin oppia hoitomuodon, josta olin itse saanut niin paljon apua.
Nykyään Räsänen tekee lymfahierontoja Kehon Sopusointu -yrityksessään.
Moni mieltää perinteisen hieronnan riuskaksi lihasten murjomiseksi, mutta lempeä lymfahieronta on siitä kaukana. Liikkeet tehdään kevyesti ihon pinnalla, ja niiden tarkoituksena on tukea kehon imunestekiertoa eli kansankielellä aineenvaihduntaa.
Räsäsen mukaan yleisin syy hakeutua lymfahierontaan on turvotus ja tukkoisuuden tunne. Vastaanotolle tullaan myös esimerkiksi polvileikkausten jälkeen tai jo ennen leikkausta tukemaan palautumista.
Lymfahierontaan voi kuitenkin tulla, vaikka ongelmia tai kremppaa ei olisikaan.
– Osa tulee ihan vain kokeilemaan, mitä lymfahieronta on. Se on myös erittäin rentouttava hoito, Räsänen kertoo.
– Asiakkaat sanovat usein, että olo on ihanan kevyt. Joku kuvailee tunnetta pumpulimaiseksi, toinen sanoo, että jaloissa ei enää tunnu tukkoisuutta.
Lymfahieronta rentouttaakin monia niin voimakkaasti, että vastaanotolta lähdetään suoraan kotiin lepäämään.
– Moni kertoo nukkuvansa hoidon jälkeen todella hyvin.
Vaikka lymfahieronta on hyvin hellävarainen hoitomuoto, sitä ei tehdä esimerkiksi kuumeen tai flunssan aikana. Ennen hoitoa selvitetään asiakkaan mahdolliset sairaudet ja varmistetaan, ettei hoidolle ole estettä.
Viime vuosina lymfahieronta on noussut vahvasti esiin sosiaalisessa mediassa, ja se näkyy myös Räsäsen työssä.
– Asiakkaat kertovat usein nähneensä lymfahieronnasta videoita Tiktokissa tai muualla somessa ja halunneensa tulla kokeilemaan sitä itse. Tietoisuus on selvästi lisääntynyt, Räsänen arvioi.
Lymfahieronnan suosion taustalla näyttää olevan ennen kaikkea yksi asia: ihmiset etsivät keinoja palautua kiireisestä arjesta.
Räsänen muistuttaa, että lymfahieronnan vaikutuksia voi tukea myös kotikonstein.
Säännöllinen liikkuminen, jalkojen nostaminen ylös makuuasennossa sekä kevyt imusolmukealueiden hieronta ovat hänen mukaansa simppeleitä keinoja, joilla moni voi helpottaa oloaan kotona.
Vaikka Räsäsen palveluvalikoima on laaja, on lymfahieronta hänelle erityisen merkityksellinen hoitomuoto.
– Minulle tämä ei ole vain työ. Tiedän omasta kokemuksestani, miltä tuntuu saada siitä apua. Siksi haluan tarjota saman mahdollisuuden myös muille.
Juulia Bernhardt


















