Raisio asuinpaikkana yllätti tamperelaisen Pyry Klemettilän
Uudelle paikkakunnalle muuttaessa ihminen on monenlaisen muutoksen edessä. Viime toukokuussa Tampereelta Raisioon rakkauden perässä muuttanut Pyry Klemettilä, 31, kertoo alkavansa pikku hiljaa kotiutua uudelle paikkakunnalle. Mutta vielä on edessä tehtävää, jotta uuden paikkakunnan voi tuntea kodikseen ja kotipaikkakunnalle ominaiset piirteet rakentuvat osaksi arkea.
– Olen tavallaan aivan uudenlaisen elämän keskellä, ja aloitan ihan tyhjältä pöydältä. Uutena raisiolaisena minulla ei ole täällä vielä juurikaan ystäviä, verkostoja eikä työpaikkaakaan, kertoo Klemettilä.
Samaan aikaan Klemettilä pitää kiehtovana aloitusta puhtaalta pöydältä, vaikka hän toteaa, että aikaisemmassa elämässä ei ollut mitään huonoa.
– Muutto on ollut tosi innostava tilanne just, kun tavallaan voit aloittaa elämää ihan uudella otteella, ja vaihtelu virkistää. Mutta samalla minun on rakennettava ikään kuin kaikki uudelleen, hän pohtii.
Klemettilä toimii audiovisuaalisen alan yrittäjänä, mutta hän on alkanut kaivata enemmän vakautta ja vakituista työpaikkaa. Varsinkin, koska he ovat puolison kanssa ihastuneet raisiolaiseen asuinalueeseen sekä heidän kauniiseen asuntoonsa.
– Pidämme todella paljon tästä asunnosta, jonka löysimme yhteiseksi kodiksi puolisoni kanssa. Inkoinen on turvallinen ja rauhallinen alue asua, joten olemme pohtineet asunnonoston mahdollisuutta, mutta silloin vakautta tarjoava vakityö olisi parempi vaihtoehto, Klemettilä sanoo.
Klemettilä kaipaa ystäviä ja sosiaalisia verkostoja uudelta paikkakunnalta, ja hän on alkanut etsiä yhteisöjä ympärilleen. Hän harrastaa aktiivisesti pickleballia, jota kautta hän on tutustunut jo hieman uusiin ihmisiin.
Lisäksi hän on ottanut jo yhteyttä raisiolaiseen sekä turkulaiseen nuorkauppakamariin, jonka kaltaisen toiminnan kautta hän toivoo voivansa verkostoitua paremmin alueella. Hän on kuitenkin huomannut, että Raisiossa on vähemmän kaupallisen ja markkinoinnin alan töitä kuin esimerkiksi Helsingissä tai Tampereella.
– Lisäksi minulta puuttuvat ne tärkeät sosiaaliset verkostot, joiden kautta on helpompi monesti löytää se työpaikka, hän pohtii.
Klemettilä kertoo yllättyneensä todella positiivisesti siitä, kuinka monipuolinen kaupunki Raisio on.
– Minulla ei ollut juurikaan ideaa ennen parisuhdettani, että millainen Raisio on, mutta ennakkoluuloni murenivat täysin. Ajattelin muuttavani harmaaseen pikkukaupunkiin, josta löytyisi ehkä yksi tehdas ja harmaita kerrostaloja.
Klemettilä kehuu Raisiota luonnonläheiseksi pikkukaupungiksi, joka sijaitsee sopivasti isomman kaupungin kyljessä. Hän oli yllättynyt monipuolisista luontoreiteistä ja ulkoilumahdollisuudesta.
– En oikeastaan ikinä asunut ihan Tampereen ydinkeskustassa, vaan usein vähän rauhallisemmalla alueella, kuten viimeksi Hervantajärvellä. Tykkään tämäntyylisistä alueista, joissa on rauhallinen naapurusto ja tässä on lähellä tosi kivat ulkoilumaastot. Myös merenläheisyys Raisiossa on todella kivaa, vaikka olenkin tottunut suuriin järviin.
Raisiolta Klemettilä jäi kaipaamaan jonkinlaista tervetulokirjettä sekä parempaa infoa paikkakunnasta kaupungin sosiaalisesta mediasta.
– Videoalan ammattilaisena jäin kaipaamaan jotain persoonallista ja tarinallista esittelyvideota, että millainen paikka Raisio on, millainen identiteetti kaupungilla ja sen asukkailla on sekä millaista historiaa täällä on.
Marianne Rovio


















