Kasvitieteellisen puutarhan peruskorjaus alkaa elokuussa
Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan peruskorjaus on etenemässä toteutusvaiheeseen. Hankkeen kilpailutus on päättynyt ja urakkasopimukset on allekirjoitettu 1. heinäkuuta. Peruskorjauksen valmistelevat työt aloitetaan elokuussa.
– Kasvitieteellisessä puutarhassa voi siis vierailla tämän kesälomakauden ajan tavanomaiseen tapaan, kaikki kokoelmakasvihuoneet ovat auki ainakin elokuun alkuun saakka. Ulkopuutarhassa voi vierailla normaalisti koko remontin ajan ja ainakin osa kasvihuoneista pyritään pitämään vierailijoille auki remontin aikanakin, kertoo ylipuutarhuri Simo Laine.
Turun yliopisto on valinnut pääurakoitsijaksi Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy:n. Taloteknisistä urakoista vastaa Cervius Group Oy, sähköurakasta JK Networks Oy ja kasvihuoneautomaatiosta Puutarhaliike Helle Oy.
Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneiden ja muiden tilojen peruskorjaus toteutetaan vaiheittain vuosina 2026–28.
Hankkeen aikana peruskorjataan kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet, aulatilat sekä tarvittava osa työskentelytiloista. Remontin taustalla ovat kuntoarvioissa havaitut korjaustarpeet, kuten talo- ja automaatiotekniikan sekä joidenkin rakennusosien uusiminen.
Peruskorjauksen tarkemmasta alkamisajankohdasta viestitään aikataulun vahvistuttua. Remontin edistymistä ja sen aiheuttamia muutoksia puutarhan yleisöpalveluihin voi seurata puutarhan verkkosivuilta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














