CAMPUS ensimmäistä kertaa Suomeen – Turussa etsitään uusia ratkaisuja matkailun tulevaisuuteen
Noin sata matkailualan ammattilaista eri puolilta maailmaa kokoontuu tänä syksynä Turkuun, kun Digital Tourism Think Tankin (DTTT) CAMPUS 2026 järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.
Nelipäiväinen CAMPUS toteutetaan Turussa 30.9.–3.10. Suomalaisilla matkailualan toimijoilla on mahdollisuus ilmoittautua mukaan tapahtumaan.
Tapahtumassa etsitään rohkeita ja käytännönläheisiä ratkaisuja matkailun yhteisiin haasteisiin. Digital Tourism Think Tankin perustaja ja toimitusjohtaja Nick Hall haluaa tapahtuman haastavan matkailualan vakiintuneita toimintatapoja.
– Ennen tärkein tavoite oli saada alueelle lisää matkailijoita, ja matkailun vaikutuksia pohdittiin usein vasta jälkikäteen. Nyt meidän pitäisi toimia toisin päin: miettiä ensin, millaista matkailua alueelle halutaan, mitä hyötyä siitä on paikallisille ja miten se vaikuttaa ympäristöön. Vasta sen jälkeen mietitään, miten matkailijoita houkutellaan paikalle. CAMPUSissa rakennamme yhdessä osallistujien kanssa tähän uudenlaista toimintamallia, Hall sanoo tiedotteessa.
CAMPUSin saaminen Suomeen ja Turkuun on upea mahdollisuus, sanoo Visit Turku Archipelagon toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi.
– Saamme oppia maailman kiinnostavimmilta matkailukohteilta ja samalla tuoda kansainvälisesti esiin sitä, miten matkailua kehitetään Turussa ja saaristossa. Toivomme mukaan vahvaa joukkoa myös suomalaisia matkailualan toimijoita keskustelemaan ja verkostoitumaan, Kukkohovi sanoo.
CAMPUS haastaa osallistujat pohtimaan esimerkiksi sitä, miten matkailusesonkia voidaan pidentää, kävijävirtoja johtaa paremmin ja matkailun tuottamaa hyötyä vahvistaa paikallisesti. Kansainväliset puhujat tuovat Turkuun käytännön esimerkkejä ja kokemuksia eri puolilta maailmaa.
Tapahtumassa käsiteltävät teemat viedään myös käytäntöön, kun osallistujat jalkautuvat päivittäin eri puolille Turkua. Alueen tarjoamat luontoelämykset, ruoka, sauna ja meri ovat tärkeä osa CAMPUS-kokemusta.
– Haluamme, että osallistujat lähtevät CAMPUSista virkistyneinä, verkostoituneina ja pää täynnä uusia ideoita. Samalla meille on tärkeää saada uusia näkökulmia ja käytännön työkaluja siihen, miten matkailua Turussa ja saaristossa rakennetaan tulevaisuudessa, Kukkohovi sanoo.
DTTT CAMPUS 2026 järjestetään Turussa 30.9.–3.10. Visit Turku Archipelago on tapahtuman host partner.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















