Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti
Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.
NCC:n ja Hemsön yhdessä kehittämä hanke korvaa tontilla aiemmin sijainneen 1960-luvulla rakennetun Mäntyrinteen vanhainkodin, jonka tiloja ei voitu muuttaa nykyaikaisen palveluasumisen tarpeisiin. Toukokuussa 2026 alkaneet purkutyöt ovat valmistuneet, ja rakentaminen alkaa syyskuussa 2026.
NCC:n Länsi-Suomen toimialajohtaja Esa Lehmusvuori sanoo, että hoivapalvelujen tarpeet kasvavat ja siksi hyvin suunniteltujen ja kestävien tilojen merkitys korostuu. Hemsön rakennuttajapäällikkö Heini Jokisen mukaan tavoitteena on toteuttaa pitkäikäiset ja muuntojoustavat tilat, jotka palvelevat ikäihmisten asumista ja kuntoutusta pitkälle tulevaisuuteen.
Betonirunkoisesta, noin 7 800 bruttoneliömetrin rakennuksesta tulee kolmikerroksinen ja siinä on osittainen kellarikerros. Julkisivut toteutetaan paikallamuurattuina, ja uudisrakennukselle haetaan BREEAM Excellent -ympäristösertifikaattia. Rakennustyöt valmistuvat keväällä 2028.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















