Tyks haluaa saada tupakoinnin ja nuuskan käytön loppumaan sairaala-alueella

Kuva: Sotkanet

Turun yliopistollinen keskussairaala haluaa saada tupakoinnin ja nuuskan käytön loppumaan sairaala-alueella. Sairaala päivittää sekä henkilökuntaa että potilaita koskevan Savuton sairaala -mallin 20. marraskuuta. Tyksin keuhkosairauksien vastuualueen ylilääkäri, dosentti Maritta Kilpeläinen kertoo, että savuttomuustyö on yleisesti Turun seudulla hyvällä tasolla. Terveyskeskusten savuttomuushoitajien verkosto on hyvä, ja vieroitushoitoon on panostettu. Sairaalatasolla asiaan halutaan nyt kuitenkin puuttua aiempaa tehokkaammin. Sairaalan alueelta esimerkiksi poistetaan tupakointipaikat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Savuton sairaala esitellään 20. marraskuuta. Esimiehet ohjeistettiin uuteen malliin lokakuussa.

– Tyksissä johdon tuki on arvioitu savuttomuuden osalta heikommaksi kuin monissa muissa sairaanhoitopiireissä, ja se on ehkä ollut yksi haaste. Haluamme nyt terävöittää savuton sairaala -ajatusta. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilöstö ei voi enää tupakoida työaikana sairaala-alueella, Kilpeläinen kertoo ja viittaa työaikalainsäädäntöön.

Hän muistuttaa, että henkilökunnan savuttomuus on hyvä malli myös potilaille ja vierailijoille. Työnantaja tukee henkilöstöä esimerkiksi tarjoamalla tupakasta vieroituslääkkeet. Tyksissä tartutaan ensisijaisesti tupakointiin, mutta myös nuuskan käyttöön on tarkoitus puuttua. Myös potilaita kannustetaan savuttomuuteen muun muassa savuttomana ja nikotiinittomana hoitoon -mallilla.

Kilpeläinen arvioi, että tupakoinnin väheneminen saattaa jo näkyä nuoria koskettavilla hoitoaloilla, kuten synnytyksissä. Keuhkosairauksien vastaanotoilla yleistyvä savuttomuus ei kuitenkaan vielä näy.

– Tyksissä todetaan 300 uutta keuhkosyöpätapausta vuodessa. Keuhkosyövän ennuste on huono uusista lääkkeistä huolimatta. Osastohoidossa on jatkuvasti monia potilaita keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheen takia. Valtakunnallisesti tilannetta voitaisiin pyrkiä parantamaan esimerkiksi panostamalla keuhkolääkäreiden koulutukseen, koska keuhkolääkäreistä on pula. Monet keuhkosairaudet, kuten astma ja keuhkoahtauma ovat kansantauteja, joten toimivat hoitoketjut perusterveydenhoidosta erikoissairaanhoitoon ovat tärkeitä.

– Avoterveydenhuollossa on tärkeää kiinnittää huomiota tupakointiin ja siitä johtuviin sairauksiin. Keuhkosairauksien lähetteet lisääntyivät Tyksissä yli neljänneksen vuonna 2019 verrattuna vuoteen 2018. Toki kaikki keuhkosairaudet eivät johdu tupakasta.

Kilpeläinen on huolissaan nuuskan käytön yleistymisestä. Valtakunnallinen trendi näkyy selvästi myös keuhkosairauksien poliklinikalla potilaiden taustatietokyselyissä. Kilpeläinen painottaa, että nuuska ei ole vain hammaslääkäreiden asia, vaan yleinen riskitekijä muidenkin nikotiinituotteiden käytölle.

– Nuuska aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Tutkimusten mukaan sen käyttö johtaa usein myös tupakointiin. Lisäksi nuuskan ja savukkeiden yhteiskäyttö on yleistä.

Hän huomauttaa, että kun tupakointi vähenee, tupakkateollisuus tuo tarjolle uusia tuotteita, kuten nuuskan tai sähkösavukkeet. Tähän saakka Tyksissä on ollut yksittäisiä tapauksia sähkösavukkeiden aiheuttamien keuhkovaurioiden vuoksi.

– Tupakkateollisuuden tukemat tutkimukset ovat usein puolueellisia. Siinä mielessä tupakan vastainen työ on vaikea ala.

Vieroitushoitaja Päivi Grönroos Tyksin keuhkopoliklinikalta kertoo, että Tyksin tupakasta vieroitusryhmiin osallistuneista 60 prosenttia on vuosi ryhmän loppumisen jälkeen edelleen tupakoimatta.

Hän kehottaa tupakoijia ottamaan askelia tupakoinnin lopettamiseksi.

Mieti, mitä hyvää sinussa tapahtuu, kun lopetat tupakoinnin.

Ota yhteyttä omaan terveydenhuoltoosi ja pyydä apua. Saatat saada vinkin, jota et ole tullut ajatelleeksi.

Jos haluat mukaan vieroitusryhmään, ota asia puheeksi asioidessasi terveydenhuollossa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja helpoista välipaloista, joiden avulla on mahdollista saada lisäproteiinia.

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli kymmenen prosenttia vuoden alusta lähtien.

Yli 400 tulevaisuuden johtajaa kokoontuu Turkuun

Petra Tuomisto.

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen syyskonferenssi Escape Reality kokoaa 9.–11. lokakuuta Turkuun yli 400 nuorta johtajaa, yrittäjää ja asiantuntijaa eri puolilta Suomea. Konferenssin keskiössä on Johtajuuskunto – johtamisen kyvykkyyden dynaaminen tila, joka rakentuu kokemuksen ja tekemisen kautta ja vaatii jatkuvaa ylläpitämistä.

Kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmän huolehtimaan keskustan liikenteestä ja elinvoimasta

Kaupunginhallitus nimesi maanantaina ohjausryhmän huolehtimaan keskustan liikenteestä ja elinvoimasta. Ohjausryhmä valmistelee toimenpiteitä Tuomiokirkkosillan peruskorjauksen ajalle.

Taloyhtiöissä tehdään remontteja nyt miljardeilla euroilla

Lähes viidennes asunto-osakeyhtiöistä suunnittelee seuraavan kymmenen vuoden aikana julkisivuremonttia ja 17 prosenttia kattoremonttia.

Taloyhtiöiden korjaushankkeissa laatu on myös turvallisuuskysymys. Onnistuneen hankkeen taustalla ovat luotettavat suunnittelijat, urakoitsijat ja valvojat, joiden valintaan kannattaa panostaa.

Monet vammaisten ja ikääntyneiden perhekodit ympäri Varsinais-Suomen mukana Avoimet perhekodit -päivässä

Tervetuloa tutustumaan perhehoitoon Avoimet perhekodit -päivässä 25. syyskuuta. Useat vammaisten ja ikääntyneiden perhekodit ympäri Varsinais-Suomen toivottavat kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan perhekotien ja niiden asukkaiden arkeen sekä perhehoitoon palveluna.

Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista

Laura Puumala.

Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.

Varhan aluehallitus yksimielinen säästöohjelmasta – asiakasmaksujen korotuksista aiotaan luopua

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina yksimielisesti esittää aluevaltuustolle tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman hyväksymistä. Neuvotteluissa ohjelmaan tehtiin useita merkittäviä muutoksia, joilla turvataan asukkaiden palveluja ja kohtuullistetaan säästötoimenpiteitä. Lopullisen päätöksen ohjelmasta tekee aluevaltuusto.

Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna 20 prosenttia

Kela maksoi viime vuonna yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.

Talouskasvu nopeutuu, mutta julkisen talouden alijäämä pysyy syvänä

Suomen talouden kasvu on ollut odotettua nopeampaa, ja kasvu jatkuu koko ennustejakson ajan. Noususuhdanne ei kuitenkaan riitä oikaisemaan julkisen talouden rakenteellista epätasapainoa, arvioi valtiovarainministeriö 21. syyskuuta julkaisemassaan talousennusteessa.

Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä

Jukka Pihlman.

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.

Kalatalousalalle tarvitaan uusia osaajia – Turun AMK käynnistää uuden koulutuspolun

Turun ammattikorkeakoulussa käynnistyy syksyllä uusi kalatalousalan ammattilaisille suunnattu kalan jalostusketjun ja tuotekehityksen koulutuspolku. Koulutus vastaa alan osaajatarpeeseen tilanteessa, jossa kalatalousala uudistuu ja tarvitsee uudenlaista osaamista. Vastaavaa AMK-tasoista koulutusta ei tällä hetkellä ole tarjolla Suomessa.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Luolavuorentiellä

Luolavuorentiellä tehdään 21.9.–2.10. jyrsintä- ja päällystystyötä Vähäheikkiläntien ja Kunnallissairaalantien välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Impivaaran uimahallin kuntosalit avautuvat 22. syyskuuta – allasalueen remontti venyy vuodenvaihteeseen

Impivaaran uimahallin remontti on osoittautunut pitkäkestoisemmaksi kuin alun perin arvioitiin. Kuntosalit ja liikuntasali saadaan kuitenkin auki tiistaina 22. syyskuuta. Altaille pääsyä joudutaan odottamaan vuodenvaihteeseen.

NCC rakentaa palvelutalon Herttuankulmaan

Nelikerroksinen, noin 4 600 bruttoneliömetrin laajuinen palvelutalo tarjoaa 114 asukaspaikkaa.

NCC ja Urban Partnersin hallinnoima Nordic Income+ (NIP) -rahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen palvelutalon rakentamisesta Herttuankulmaan. NCC on vastannut hankkeen kehittämisestä ja toteuttaa kohteen rakentamisen. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 14 miljoonaa euroa.

Päivitetty ilmastotiekartta vahvistaa varautumista ilmastoriskeihin

Varsinais-Suomen ilmastotiekartta ohjaa maakuntaa kohti hiilineutraaliutta sekä vahvistaa alueen valmiuksia vastata ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Vuonna 2021 julkaistua tiekarttaa on tänä vuonna päivitetty vastaamaan paremmin nykytilannetta. Päivitystyöstä ovat vastanneet osana Varsinais-Suomen liittoa toimiva kuntien kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio Valonia sekä Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Päivitettyjä tavoitteita ja toimenpiteitä voi nyt kommentoida.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Eteläkaarella ja Ispoisten puistotiellä

Eteläkaarella ja Ispoisten puistotiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Juhanankadun ja Ispoisten kiertotien välillä 21.–25. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Päällystyskausi päättyy, korjausvelkaa alkaa jälleen kasvaa

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen päällystysohjelman pituus on tänä vuonna noin 240 kilometriä, josta kävely- ja pyöräilyväylien osuus on noin 24 kilometriä. Päällystyksiin kohdistunut rahoitus sisälsi vielä kahden edellisen vuoden tapaan hallituksen korjausvelan taittamiseen myöntämää lisärahoitusta. Tarpeeseen tullut lisärahoitus on nyt päättymässä, ja tulevien vuosien rahoitustaso näyttää erittäin niukalta.

Suomessa heitetään ruokaa roskiin yli 1 100 eurolla minuutissa

Luonnonvarakeskus (Luke) tutki kotitalouksien ruokahävikkiä Topinojalla keväällä sekajätteen koostumustutkimuksen yhteydessä.

Suomalaiset heittävät vuosittain roskiin ruokaa noin 590 miljoonan euron arvosta. Se tarkoittaa noin 1,6 miljoonan euron hävikkiä päivässä ja yli 1 100 euroa minuutissa. Tänään alkavalla valtakunnallisella Hävikkiviikolla Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) herättelee pohtimaan, kuinka paljon syömäkelpoista ruokaa päätyy turhaan jätteeksi ja jakaa vinkkejä siitä, miten ruokahävikkiä voidaan vähentää.

Näköislehti

Urheilu

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.

Åboraakkeli: Interillä maalikuninkuus otettavissa

Alie Conteh.

Inter tavoittelee tänä syksynä kahden Cup-mestaruuden lisäksi Suomen mestaruutta tosissaan. Kotimainen tripla olisi joukkue- ja organisaatiotasolla huikea juttu, mutta panosta riittää myös yksilötasolla.

Elmeri Töyrylle voimanoston maailmanmestaruus

Elmeri Töyry.

Turkulainen Elmeri Töyry voitti 10. syyskuuta voimanoston maailmanmestaruuden Englannin Manchesterissa. Hän sai myös Overall-palkinnon, joka jaetaan MM-kisojen kaikkien painoluokkien parhaalle nostajalle. Painoluokkia on alle 67,5 kilosta yli 125-kiloisiin. Töyry kilpailee tällä hetkellä alle 75-kiloisissa ja nostaa lähes neljä kertaa kehonpainonsa kyykyssä, joka on hänen vahvin lajinsa.