Hirvieläinonnettomuudet lisääntyneet, metsäkauriit aiheuttavat onnettomuuksia erityisesti toukokuussa

Hirvieläinonnettomuudet 2017–2020. Hirvieläinonnettomuudet 2017–2020. Kuva: Tilastokeskus

Hirvieläimet lähtevät liikkeelle talven jälkeen ja varsinkin metsäkauriit aiheuttavat toukokuussa paljon onnettomuuksia. Teillä kannattaa olla nyt erityisen varovainen ja kiinnittää huomiota varoitusmerkkeihin.

Hirvieläinkolarit ovat lisääntyneet joka vuosi, ja viime vuonna sattui yli 14 000 hirvieläinonnettomuutta, mikä on jälleen uusi ennätys. Ilman koronan vaikutuksia liikenteeseen erityisesti viime keväänä määrä olisi voinut olla vieläkin suurempi.

Valtaosa näistä kolareista tapahtuu valkohäntäpeurojen (yli 7 000) ja metsäkauriiden (yli 5 000) kanssa, ja niiden osuus onnettomuuksissa on koko ajan kasvanut. Hirvien osuus onnettomuuksissa on puolestaan laskenut ja viime vuonna sattui 1 500 hirvikolaria. Onnettomuuksia sattuu erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

– Loppuvuodesta varoitetaan usein hirvieläimistä ja se onkin tilastojen valossa kaikkein onnettomuusaltteinta aikaa. Keväällä on kuitenkin syytä olla erityisen tarkkana tien päällä, sillä onnettomuuksia sattuu toukokuussa tuplasti huhtikuuhun verrattuna, sanoo Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalveluista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen.

Onnettomuuksien suuren määrän taustalla on eläinten luonnollinen liikehdintä keväällä talven jälkeen. Sen lisäksi, että valkohäntäpeurat, metsäkauriit ja hirvet liikkuvat paljon ravinnon perässä, erityisesti metsäkauriit ajautuvat teille reviiritaisteluiden seurauksena. Muita syitä eläinten liikkumiselle keväisin tiettyyn aikaan on lisäksi vasojen jääminen omilleen keväällä, jolloin ne saattavat hortoilla teille.

– Hirvieläinonnettomuudet näkyvät myös Fennian korvaustilastoissa, ja niiden määrä on jatkuvasti kasvussa. Viime vuonna korvattiin yli 1 400 vahinkoa. Keskimäärin korvauksen määrä oli n. 3 500 euroa, mutta hintahaitari on luonnollisesti hyvin laaja. Yhteensä hirvieläinvahinkoja korvattiin noin 5,5 miljoonalla eurolla viime vuonna, Pöyhönen kertoo.

– Asia on ajankohtainen jo nyt. Olin eilen illalla ajamassa kotiin moottoripyörällä ja näin matkalla ainakin 15 metsäkaurista, usein nautiskelemassa keväästä viereisillä pelloilla ja osa tuloillaan tielle. Erityisen tarkkana kannattaa olla, kun tie vie metsästä peltoaukealle ja päinvastoin, Pöyhönen huomauttaa.

Eläinonnettomuuksissa kuoli viime vuonna kolme ihmistä ja 146 loukkaantui. Loukkaantuneiden määrä on laskenut viime vuosina.

Pöyhösen mukaan nyt kannattaa liikenteessä höllätä kaasujalkaa, vaikka mökkimaisemat houkuttelevatkin ja säät ovat toistaiseksi suosineet.

– Tilannenopeus on ratkaiseva, kun hirvieläin tulee yllättäen eteen. Mitä kovempi vauhti, sitä pidempi on jarrutusmatka. Hirvieläimiä liikkuu usein alueilla, joilla teiden nopeusrajoitukset voivat olla 80 tai 100 kilometriä tunnissa. Pöyhönen muistuttaa, että hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat merkit sijoitetaan harkitusti sellaisiin paikkoihin, joissa tilastojen mukaan liikkuu enemmän hirvieläimiä. Silloin kannattaa vähentää nopeutta.

– Nopeuden alentaminen vaikuttaa yllättävän vähän matkan kokonaiskestoon, mutta sillä voi olla iso vaikutus, jos eteen kävelee hirvi tai metsäkauris.

Aja virkeänä ja terveenä, maltillisella nopeudella. Vältä huonoissa sääolosuhteissa ajamista, jos mahdollista. Käytä turvavyötä ja keskity liikenteeseen. Hirvieläinonnettomuudet johtuvat usein siitä, että tilanteet tulevat yllättäen eikä kuljettaja ehdi reagoida ajoissa. Reaktionopeus vähenee entisestään, jos ajaa väsyneenä tai liian kovaa tilannenopeutta.

Huomioi hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat liikennemerkit. Niitä on laitettu sellaisiin paikkoihin, joissa usein sattuu onnettomuuksia. Todennäköisyys hirvieläimen kohtaamiseen hirvimerkkialueella on siis tavallista suurempi, ja riski kasvaa joka vuosi.

Erityisesti kauriit liikkuvat huhti-toukokuussa, mutta muutkin hirvieläimet aktivoituvat keväisin ja liikkuvat paljon.

Jos joudut itse tai huomaat toisen joutuneen onnettomuuteen hirvieläimen kanssa, varoita muuta liikennettä ja huolehdi loukkaantuneista. Soita hätänumeroon 112 ja anna riittävä paikkakuvaus.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää Tampere–Turku-taajamajunayhteyden vuoropuhelun käynnistämistä

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää, että kunta- ja aluevetoisesti valmisteltu esitys Tampere–Turku–Naantali-junayhteyden kehittämisestä sisällytetään henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmisteluun. Varsinais-Suomen edustajat katsovat, että liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) esittämät vastalauseet hankkeen edistämiselle ovat periaate- ja neuvottelukysymyksiä.

Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen

Taloyhtiö voi jatkossa itse päättää parveke- ja huoneistopihatupakointikielloista sekä asuintilan sisäosaan määrättävästä tupakointikiellosta mutta viranomainen ei niitä enää valvo.

Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen 27. elokuuta antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.

Elokuu ja kesä lämpötiloiltaan tavanomaisia – sateita kertyi paikoin runsaasti

Hellepäiviä oli koko maan tasolla kesällä tavanomainen määrä, mutta alueellisesti liki kaikkialla tavanomaista vähemmän.

Puolukkasato kypsyi tavanomaista paremmin

Puolukasta on tiedossa hyvä sato.

Suomalaiset ovat saaneet nauttia kuluvana marjakautena hyvästä mustikkasadosta. Myös puolukasta on tiedossa hyvä sato, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) loppukesän satoennusteesta.

Perheille avautunut uusia palveluja Varha-sovellukseen

Perheneuvolaan, ennaltaehkäisevään perhetyöhön ja lapsiperheiden kotipalveluun voi nyt ottaa yhteyttä Varha-sovelluksessa. Näiden varhaisten perhepalvelujen sähköinen yhteydenottolomake otetaan käyttöön koko Varhan alueella 1. syyskuuta. Lisäksi perheoikeudellisten palvelujen eropalveluohjaukseen saa yhteyden Varha-sovelluksen kiireettömällä viestillä. Myös Varha-sovelluksessa tarjolla olevat neuvolapalvelut ovat laajentuneet kesän aikana.

Eläke kasvaa nopeimmin työuran huippuvuosina

Työeläke kertyy eri tahtiin eri ikäisillä, koska ansiot yleensä kasvavat iän myötä. Viisikymppiselle kertyy vuodessa työeläkettä keskimäärin kaksinkertainen määrä 25-vuotiaaseen verrattuna. Työeläkeote näyttää oman kertymäsi ja auttaa hahmottamaan tulevaa eläkettä. Eläkkeen suuruuteen vaikuttavat työansiot ja työuran pituus.

Turun Food First vie ruoka-avun uudistamisen oppeja kansainväliseen huippukokoukseen Bhutaniin

Turun kaupunki esittelee Bhutanissa mallia, jossa ruoka-apu yhdistyy digitaalisiin ratkaisuihin, palveluohjaukseen ja yhteisöllisyyteen. Tavoitteena on vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja oppia kansainvälisiltä kumppaneilta.

Hirvikolaririski kasvaa syysiltojen hämärtyessä

Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Syksyn hämärtyvät illat kasvattavat hirvikolarien riskiä Suomen teillä. Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Hiippavuori: Kokoomuksen kestettävä vaikea keskustelu

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräajaksi ryhmän toiminnasta hänen sosiaalisen median julkaisujensa vuoksi. Päätös herättää Varsinais-Suomen aluevaltuuston ja Maskun kunnanhallituksen puheenjohtaja Katriina Hiippavuoren mukaan kokoomuslaisena kysymyksen siitä, millaista keskustelua puolueessamme halutaan sallia.

Brinkkalan pihan ulkoilmasarja huipentuu livesäestettyyn mykkäklassikkoon

Alla Nazimova.

Turun elokuvakerhon ja Kirjakahvilan perinteinen ulkoilmaelokuvanäytösten sarja päättyy keskiviikkona 2. syyskuuta. Sarjan viimeisessä näytöksessä Brinkkalan pihassa nähdään vuonna 1922 valmistunut mykkäklassikko Salóme livesäestyksellä.

Åbo Akademissa käynnistää muutosneuvottelut, koulutusuudistus etenee

Koulutusuudistus etenee Åbo Akademissa. Yliopiston hallitus valtuutti 28. elokuuta pitämässään kokouksessa rehtori Gunilla Widénin käynnistämään ja toteuttamaan muutosneuvottelut, jotka koskevat uudistuksen mahdollisia vaikutuksia yliopiston toimintaan ja henkilöstöön. Rehtori toimitti neuvotteluesityksen pääluottamushenkilöille 31. elokuuta.

Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä Naantalissa

Väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä.

Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut ja aikoo siirtää tuotantoa Hankasalmelta Turkuun

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut 2. syyskuuta. Kiilto kertoi viime vuonna yhdistävänsä Kiilto Groupin, KiiltoClean Groupin ja Kiilto Familyn yhdeksi Kiilto Groupiksi.

Tutustu Astra-teosten taiteilijoihin

Maria Wolfram.

Tänä syksynä Åbo Akademin säätiö järjestää uuden Astra Art Talk -keskustelusarjan, jossa Astra -kampusrakennuksessa esillä olevien teosten taiteilijat kertovat taiteestaan, työskentelytavoistaan ja teostensa taustalla olevista ajatuksista. Kaikki taiteesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Auto ulos Tarvasjoentieltä Paimiossa, kuski sairaalaan

Auto ajautui ulos Tarvasjoentieltä Kotimäentien kohdalla Paimiossa tiistaina aamulla. Ajoneuvo päätyi ulosajon seurauksena katolleen.

Turun pääkirjaston ensi vuoden näyttelyhaku käynnistyy

Näyttelyaikaa voivat hakea yksityishenkilöt, yhteisöt tai työryhmät, ammattilaistaiteilijat, kuva- tai kädentaitojen harrastajat sekä toimintaansa esittelevät yhdistystoimijat.

Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston näyttelytilojen haku ensi vuodelle 2027 on auki 1.–30. syyskuuta. Kaikille avoin haku lisää läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoisuutta pääkirjaston tilojen käytön suhteen.

Oikaisu

Suojatieturvallisuutta käsittelevässä jutussa ( Aamuset 25.8.) oli virhe. Liikenneturvan koulujen lähisuojateillä tekemissä mittauksisa nopeusrajoituksen ylitti 83 prosenttia autoilijoista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksinmielisesti ja ilman keskustelua Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset.

Näköislehti

Urheilu

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.

Benedek Oláh siirtyi Kosken Kaikuun

Benedek Oláh.

Pöytätennisseura Kosken Kaiku saa riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Benedek Oláh edustaa jatkossa varsinaissuomalaisseuraa. Oláh on Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka korkein maailmanlistasijoitus on 50. Suomen ykköspelaaja hän ollut jo 15 vuotta ja edusti Suomea myös Rio de Janeiron olympialaisissa. Oláh pelaa ensimmäistä kertaa kotimaan pääsarjassa, sillä hän lähti ulkomaille jo ennen pääsarjadebyyttiään.