Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää Tampere–Turku-taajamajunayhteyden vuoropuhelun käynnistämistä
Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää, että kunta- ja aluevetoisesti valmisteltu esitys Tampere–Turku–Naantali-junayhteyden kehittämisestä sisällytetään henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmisteluun. Varsinais-Suomen edustajat katsovat, että liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) esittämät vastalauseet hankkeen edistämiselle ovat periaate- ja neuvottelukysymyksiä.
– On perusteltua käynnistää asiasta valtion, kuntien ja markkinoiden välinen vuoropuhelu, jossa eriävät käsitykset esimerkiksi junayhteyden vaatimista infrapanostuksista käsitellään asianmukaisesti. todetaan kannanotossa.
– Toteamme, että hankkeen jatkovalmistelun estäminen ennen kuin kipupisteistä on edes neuvoteltu, on lyhytnäköistä. Viittaamme tällä ennen kaikkea ministerin mainitsemiin ”kymmenien miljoonien” infrakustannuksiin, joiden osalta on selkeästi ilmassa eriäviä näkemyksiä. Alueellisen valmisteluryhmän mukaan esitetyn liikenteen ensimmäinen vaihe on mahdollinen ilman panostuksia ratainfraan, ainoan tarpeen ollessa seisakeinvestoinnit. Niidenkin toteuttaminen on neuvottelukysymys. Hallitusohjelman vastaisuuteen vetoamista pidämme sellaisena periaatekysymyksenä, jonka ei tule keskeyttää valmistelua ennen kuin se on alkanutkaan.
sian edistämisen ensiaskeleena kansanedustajaryhmä ehdottaa hallituksen toteavan budjettiriihessä, että Suomen kasvukolmion kaikilla yhteysväleillä tulee olla alueiden saavutettavuutta, työssäkäyntiä ja elinkeinoelämän tarpeita tukeva palvelutaso. Tampere–Turku–Naantali-yhteysvälin palvelutason kehittämismahdollisuudet arvioidaan osana henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmistelua. Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää asian edellyttämän palvelutasosuunnittelun, neuvottelut infrakysymyksistä ja markkinavuoropuhelun.
– Yhdymme alueellisen valmisteluryhmän näkemykseen, jonka mukaan hankkeessa on kyse kasvukolmion kolmannen kyljen kehittämisestä, maan kakkos- ja kolmoskeskusten osaamisen ja elinkeinoelämän asianmukaisesta yhdistämisestä ja täten valtakunnallisesta kysymyksestä. Pidämme kokonaan kuntarahoitteisen rahoitusratkaisun syntymistä nykyisessä taloustilanteessa vahvana osoituksena yhteydelle aidosti tunnistetusta tarpeesta. Emme tällä vetoomuksella esitä hankkeelle euroakaan valtion rahaa emmekä myöskään väitä, etteikö alueen esitettämän liikenneratkaisun toteuttamissa ole useita prosessiin liittyviä haasteita ja avoimia kysymyksiä.
– Esitämme ainoastaan, että hanke saatetaan asianmukaiseen jatkovalmisteluun. Potentiaalisilta hyödyiltään näin mittavan, erittäin kustannustehokkaan elinvoimainvestoinnin valmistelua ei saa estää ennen kuin sitä on päästetty edes alkamaan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















