Kaarinassa Ravattulan Ristimäellä sijaitsevan Suomen tähän asti vanhimman tunnetun kirkon ympäristöön on haudattu noin 400 vainajaa. Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tutkimuksissa vuosina 2010–16 kaivettiin kaikkiaan 61 ruumishautaa. Tuoreet laboratoriotutkimukset ovat paljastaneet haudoista arkeologisesti merkittäviä jäänteitä, jotka täydentävät kuvaa rautakauden ja keskiajan taitteen hautausrituaaleista Varsinais-Suomessa.

Ravattulan Ristimäen haudat ajoittuvat 1100-luvulta 1200-luvun puoliväliin, heikosti tunnettuun rautakauden ja varhaisen keskiajan väliseen murroskauteen. Hautojen luuaines oli lähes kokonaan maatunut, eikä vainajista ollut jäljellä juuri muuta kuin hammaskiillettä. Vainajien villavaatteista sekä arkkujen peitteistä ja pehmusteista peräisin olevia jäänteitä oli Ristimäellä kuitenkin säilynyt.

– Eläinkuitujen säilymiseen oli vaikuttanut maaperän savisuus ja happamuus sekä vaatteiden kiinnittiminä käytetyistä metallisoljista liuenneet, mikrobeja tuhoavat suolat, kertoo kaivauksia johtanut arkeologi Juha Ruohonen Turun yliopistosta.

Näytemateriaalia saatiin talteen runsaasti varsinaisissa kaivauksissa, mutta varsinkin, kun maapaakkuina talteen otetut haudanosat kaivettiin myöhemmin Turun museokeskuksen konservointitiloissa. Laboratiivisen kaivaustutkimuksen teki arkeologi Jaana Riikonen.

Kaikkiaan kahdeksasta haudasta havaittiin turkisten ja/tai höyhenten jäänteitä, jotka on nyt tutkittu. Vaatetukseen, vainajan suojaamiseen ja esimerkiksi puukontupen vuoraamiseen käytetyistä turkiksista oli säilynyt pieniä nahanpaloja ja irtokarvoja. Ne tutki eläinkuitujen mikroskooppiseen lajitunnistukseen erikoistunut arkeologi Tuija Kirkinen Helsingin yliopistosta.

Kahdesta naiselle kuuluneesta haudasta tunnistettiin karhunkarvaa jäänteenä taljasta, joka oli laitettu arkun pohjalle ja jonka liepeet oli taitettu vainajan suojaksi. Taljan käyttö pehmusteena on ollut varsin yleistä Suomen nuoremman rautakauden hautauksissa, mutta yleensä siihen tarkoitukseen on käytetty hirven ja peuran, joskus myös naudan taljaa.

– Toistaiseksi vain muutamasta muusta haudasta, esimerkiksi Euran Luistarista, on löydetty karhuntaljan jäännöksiä. Karhu oli metsästysriittien ikiaikainen ja tärkeä eläin, jonka kunnioitettu asema kansanuskossa säilyi pitkään. Karhuntaljoja lahjoitettiin kirkkoihin alttarin edustalle sijoitettavaksi aina 1700-luvulle asti, Kirkinen kertoo.

Kahdessa miehen haudassa turkista oli säilynyt pronssisen vyönsoljen yhteydessä. Toisella vainajalla on ollut ilveksen turkiksella vuorattu vaate tai peite. Tästä haudasta otetusta maanäytteestä löytyi lisäksi musta majavan karva. Toisesta haudasta löytyneet kärpännahan jäännökset ovat voineet kuulua turkissomisteiseen vaatteeseen.

Lintujen höyheniä löydettiin yhteensä viidestä haudasta. Niitä analysoi Kirkisen lisäksi Carla Dove, joka on erityisesti höyhenten tunnistamiseen perehtynyt tutkija Smithsonian-instituutissa Yhdysvalloissa.

– Kahdessa haudassa höyheniä oli niin runsaasti ja hyvin säilyneinä – ensimmäisen kerran Suomessa – että ne pystyttiin tunnistamaan sorsalintujen höyheniksi. Höyhenet ovat todennäköisesti peräisin arkkuun pehmusteeksi laitetusta täkistä tai tyynystä, arvelee Ruohonen.

Ristimäen hautojen turkis- ja höyhenlöydöt täydentävät huomattavasti kuvaa rautakauden ja keskiajan taitteen hautausrituaaleista Varsinais-Suomessa. Merkittävänä havaintona voidaan pitää, että vielä varhaisella keskiajalla 1200-luvun alkupuolella vainajia haudattiin kirkkorakennuksen viereen parhaimpiinsa puettuna.

– Heidät laskettiin taljalla tai höyhentäkillä vuorattuun lauta- tai ruuhiarkkuun ja peiteltiin usein lisäksi villavaatteella. Vainajat olivat kuitenkin kristittyjä, eivätkä he enää saaneet mukaansa tuonpuoleiseen tarkoitettuja varsinaisia hauta-antimia, Ruohonen sanoo.

Yhden haudan jalkopäästä löytyneitä koiraeläimen karvoja ja nahan kappaleita tutkimusryhmä pohti pitkään. Tutkijoiden mukaan ne saattavat olla peräisin omistajaansa hautaan seuranneesta koirasta – tai kenties siitä tehdyistä säärystimistä.

Tutkimus antaa lisätietoa myös turkisten käytöstä vaatetuksessa. Esimerkiksi ilveksen, kärpän ja majavan turkikset ovat olleet aikansa ylellisyystuotteita, ja niiden löytyminen viestii osaltaan näiden vainajien arvostetusta asemasta yhteisössään.

– Kokonaisuudessaan havainnot kertovat siitä, että turkiksia käytettiin monipuolisesti ja ne olivat arvostettuja Aurajoen varren vauraan asutuksen piirissä rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla.

Tutkimusta tuki Alfred Kordelinin Säätiö. Tutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa Fennoscandia Archaeologica -lehdessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)