Koirat kärsivät vatsavaivoista ihmisiä helpommin

Suomalaiset vakuuttavat koiriaan ahkerasti, vaikka korona-aikojen suurin pentubuumi on laantunut. Koiria piinaavat nykyään yhä yleistyneet ruuansulatuskanavien vaivat.

Koiran vaivojen tutkiminen ja hoitaminen ilman vakuutusta voi tulla kalliiksi. Pohjola Vakuutuksen koirien hoitokuluvakuutuksesta korvattujen vahinkojen keskikorvaus on noussut tasaisesti viime vuosina ja on nyt reilu 300 euroa.

– Eläinlääkärikustannusten nousu vaikuttaa siihen, että lemmikin sairastumiseen varaudutaan yhä enenevässä määrin vakuutuksilla, Pohjola Vakuutuksen tuoteasiantuntija Hannu Partanen sanoo tiedotteessa.

Aina tarve lähteä eläinlääkärin vastaanotolle ei ole selvä: tilanteen vakavuuden arviointi voi olla monessa itselle uudessa tilanteessa haastavaa. Lähin eläinlääkäri saattaa sijaita hyvinkin kaukana. Näissä tilanteissa etäeläinlääkärin videokonsultaatiosta voi olla suuri apu.

– Nopeasti saatava etäkonsultaatio mahdollistaa hoidontarpeen arvioinnin ja ohjeistuksen jatkotoimenpiteille oli kyse sitten kotihoidosta tai tarpeesta viedä koira tutkimuksiin tai hoitotoimenpiteisiin vastaanotolle. Pohjola Vakuutus tarjoaa koiran hoitokuluvakuutuksen ottajille maksuttomana etuna etäeläinlääkärin konsultaation, Partanen kertoo.

Herkkävatsaisuus koirilla on lisääntynyt. Etäeläinlääkärinpalveluja tarjoavalle FirstVetille vuosittain tulevista yhteydenotoista koirien ruuansulatuskanavan vaivoihin liittyy noin reilu neljännes.

– Koiran ruuansulatuskanava on paljon herkempi kuin ihmisen ja siksi ne kärsivät vatsavaivoista ihmistä helpommin. Pelkkä stressi tai ruokavalion muutos saattaa saada koiran vatsan sekaisin. Myös virukset voivat olla kiusana tai jonkin pilaantuneen syöminen sekoittaa vatsan toiminnan, FirstVetin vastaava eläinlääkäri Maiju Tamminen kertoo.

Epäsopivasta ruuasta aiheutuvat vatsavaivat ovat yleinen ongelma rodusta riippumatta. FirstVetin teettämän tutkimuksen mukaan koirille tarkoitetut raakapullat ovat yksi syy etenkin nuorten koirien vatsavaivoihin.

– Pennun suoliston bakteerikanta on vasta kehittymässä ja bakteeripitoisten lihojen antaminen voi saada aikaan vakaviakin vaurioita. Bakteeripitoiset raakalihat saattavat olla terveysriski myös lemmikin omistajalle, sillä bakteerit siirtyvät helposti ihmisiin käsittelyn yhteydessä, Tamminen sanoo.

FirstVetiin tulee paljon yhteydenottoja myös myrkytysepäilyistä. Koirien omistajilla on hyvin tiedossa koirille myrkylliset ruoka-aineet, mutta muille saattaa tulla yllätyksenä, että suklaan ja ksylitolin lisäksi myös esimerkiksi viinirypäleet ja rusinat ovat koirille vaarallisia.

– Jo muutama viinirypäle saattaa pahimmillaan aiheuttaa koiran kuoleman. Viinirypäleiden ja rusinoiden syöminen voi aiheuttaa akuutin tai ajan kuluessa pahaneva munuaisvaurion. Myrkytysoireet eli oksentelu ja ripulointi voivat alkaa vasta tunteja syömisen jälkeen. Jos epäilee koiran syöneen viinirypäleitä tai rusinoita, tulee ottaa heti yhteyttä eläinlääkäriin tarkempia hoito-ohjeita varten, Tamminen neuvoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mamuna vuonna 1977

Gävle , Ruotsi, Skuttskärin kaupunginosa kesällä 1977. Olin parhaan ystäväni Matin kanssa Skuttskärin kauppakeskuksessa viettämässä aikaa ruotsalaisessa kansankodissa ja siirtolaislapsena. Minulla oli syntynyt jo kontakteja paikallisiin lapsiin.

Kissa pelastettiin puusta Nousiaisissa

Kissa ehti olla puussa useamman päivän Nousiaisissa Kukartintiellä. Pelastuslaitos avusti kissan alas puusta perjantaina ilalla.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Yrttiaho: Käännytyslaki vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon käännytyslaista. Eriävän mielipiteen allekirjoitti myös valiokunnan jäsen Krista Mikkonen (vihr.).

Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa

Maitoallergia on lasten yleisin ruoka-allergia, ja tutkijoiden mukaan se näyttää yleistyvän.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.

Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi

Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.

Netta Skog ja maaginen digiharmonikka Martinsalissa

Netta Skog.

Netta Skog esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa torstaina 22. lokakuuta kello 18 alkaen. Konsertissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina klassisesta metallin kautta poppiin ja jopa elokuvamusiikkiin.

Tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät mahdollistava lakimuutos lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla mahdollistettaisiin tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien hyväksyminen Suomessa. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa maataloustuottajien markkina- ja neuvotteluasemaa elintarvikeketjussa.

Stina Siikonen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Stina Siikonen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä

Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Lauantaina 17. lokakuuta vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta olisi päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella

Rakennustyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Raisiontien risteysalueella vuoden loppuun saakka.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella Raision keskustassa. Työt vaikuttavat alueen kaistajärjestelyihin koko loppuvuoden.

Majoituspalveluiden nimissä lähetetyissä huijausviesteissä käytetään oikeita varaustietoja

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on saanut tällä viikolla useita ilmoituksia huijausviesteistä, joissa käytetään asiakkaiden oikeita varaustietoja.

Digitaalinen oppimisympäristö vahvistamaan sairaanhoitajien syöpähoitotyön osaamista

Kun väestö ikääntyy ja syövästä selviytyneiden määrä kasvaa, syöpähoitotyö kuuluu jokaisen sairaanhoitajan työhön. Kaikilla sairaanhoitajilla tulee olla perustason osaamista syöpähoitotyön koko hoitopolusta. Uusi digitaalinen oppimateriaali tuo laadukkaan syöpähoidon jatkumon opettamisen maksutta kaikkien sairaanhoidon kouluttajien käyttöön.

Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä yli kahden vuoden ehdoton vankeustuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomion Rajavartiolaitoksen Turun rikostorjuntayksikön tutkimassa rikosasiassa. Rajavartiolaitos epäili esitutkinnan perusteella kansainvälisen rikollisorganisaation järjestäneen kolmansien maiden kansalaisia Valko-Venäjältä Suomen kautta muualle EU:n alueelle.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa

Tyynyleikissä on mukana monipuolisesti eri väriaineilla ja tekniikoilla värjättyjä tyynyjä aina neulatyynyistä lähtien.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa (Hulvelankatu 35, Raisio) 6.10.–13.11.

Lupa- ja valvontavirasto: Pelastustoimen palvelut pääosin hyvällä tasolla

Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut ensimmäisen valtakunnallisen asiantuntija-arvionsa pelastustoimen palveluista. Arvio kokoaa yhteen hyvinvointialueiden pelastustoimen palvelujen tilan, keskeiset kehittämistarpeet sekä investointien vaikutukset vuoden 2025 tietojen perusteella.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta

Kauppakeskus Mylly on 25-vuotias.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta 18. lokakuuta. Raision lähitiet avajaispäivänään ruuhkauttaneesta kauppakeskuksesta on kasvanut yksi Suomen suurimmista. Myllyssä käy vuosittain 5,8 miljoonaa asiakasta, ja sen liikkeiden yhteenlaskettu myynti on 267 miljoonaa euroa.

Hallitus esittää muutoksia sähköajoneuvojen latauspisteiden määriin

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen niin sanotun automaatio- ja latauspistelain muutoksesta. Muutoksella tarkennettaisiin rakennusten sähköajoneuvojen latauspisteiden vähimmäismäärää ja täsmennettäisiin latauspisteen määritelmää. Esitys on osa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) toimeenpanoa.

Näköislehti

Urheilu

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.