Korkeakoulujen yhteishaku käynnistyy
Kevään toinen korkeakoulujen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13. maaliskuuta ja päättyy 27. maaliskuuta. Turun ammattikorkeakoulussa on tässä haussa mukana AMK-koulutuksia 48 ja YAMK-koulutuksia 22 eli yhteensä 70 hakukohdetta ja niissä 2 138 aloituspaikkaa.
AMK-tutkintoihin johtavissa koulutuksissa on Turun AMK:ssa 1 706 aloituspaikkaa. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon eli Master- koulutuksissa aloituspaikkoja on 432.
Turun ammattikorkeakoulussa on tarjolla kolme uutta koulutusta. Nämä ovat rakennusarkkitehti (AMK), taloushallinnon tradenomi (AMK) ja terveysteknologian tradenomi (ylempi AMK).
Ensikertalaisten eli ilman aiempia korkeakouluopintoja hakevien kiintiötä on nostettu Turun ammattikorkeakoulun AMK-tutkinnoissa 90 prosenttiin opiskelemaan valittavista. Todistusvalintojen opiskelupaikat on varattu kokonaan ensikertalaisille. Kulttuurialan AMK-tutkinnoissa ensikertalaiskiintiö on 85 prosenttia.
Valintatapoihin ei ole tullut muutosta. AMK-tutkinnoissa pääosa valinnoista tehdään ylioppilaiden ja ammatillisen perustutkinnon todistusvalinnoilla sekä AMK-valintakokeella. Rakennusarkkitehtikoulutukseen hakevien on osallistuttava erilliseen soveltuvuuskokeeseen.
Kulttuurialan AMK-tutkintojen opiskelijavalinnassa on edelleen käytössä karsiva ennakkotehtävä ja valintakoe. Opiskelijavalinnat tehdään kulttuurialan AMK-koulutuksissa pelkästään valintakokeen pisteiden perusteella.
YAMK-koulutuksissa pääosaan hakukohteista valinnat tehdään AMK-tutkinnon keskiarvolla tai valintatehtävän perusteella. Kulttuurialan YAMK-koulutuksissa käytetään karsivaa ennakkotehtävää, jonka perusteella osa hakijoista kutsutaan haastatteluun.
Todistusvalinnan tulokset julkaistaan toukokuussa ja muut valinnat heinäkuun alussa. Opinnot nyt yhteishaussa mukana olevissa koulutuksissa alkavat elo–syyskuussa.
Poikkeuksellisesti ensihoitaja (AMK), päivätoteutus ei ole mukana kevään haussa, mutta tulee mukaan syksyn yhteishakuun 28.8.–11.9. taas normaalisti. Myös terveydenhoitaja (AMK), päivätoteutus on yhteishaussa vain syksyisin. Näissä opintojen aloitus seuraavan kerran tammikuussa 2025.
Turun ammattikorkeakoulussa on 11.–28. maaliskuuta käynnissä myös lisähaku kolmeen kevään ensimmäisen yhteishaun englanninkieliseen Master-hakukohteeseen: Master of Business Administration, Interactive Technologies, Master of Business Administration, Service Design ja Master of Engineering, Interactive Technologies. Näissä hakukohteissa valinnat tehdään AMK-tutkinnon keskiarvolla tai GMAT/GRE-testin tuloksen perusteella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)