Kun etsitään ratkaisua lasten ja nuorten pahoinvointiin unohdetaan useimmiten isovanhempien osuus yhteisöllisyyttä lujittavana resurssina. Eikä ainoastaan isovanhempien, myös ikäihmisten yleensä. Kylä- ja varamummit ja -papat ovat yhtä lailla tärkeitä. Lasten vanhemmat kipuilevat työelämän kiristyvissä paineissa, eikä heillä aina ole aikaa eikä voimavaroja siihen läsnäoloon, jota lapset ja nuoret tarvitsevat. Vanhojen ja lasten kohtaamiset ovat parasta mahdollista arjen sukupolvityötä. Niitä on vaan nykyään liian vähän.

Leonie Hohenthal-Antin on paitsi mummu, myös tietokirjailija, yhteiskuntatieteiden tohtori ja luovan muistelutyön uranuurtaja. Hän puhuu isovanhemmuudesta ja ikäihmisten ja lasten kohtaamisesta Turun pääkirjaston Studiossa perjantaina 25. lokakuuta kello 11 alkaen.

– Kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi, aloin järjestelmällisesti pitää päiväkirjaa kaikista yhteisistä tapaamisista, keskusteluista, hetkistä ja retkistä. Nämä ovat olleet meille molemminpuolinen kasvun paikka ja voimavara. Punaisena lankana kulkee ajatus siitä, että isovanhemmilla on aikaa, he kuuntelevat, ovat läsnä ja voivat jakaa lapsenlapsilleen hiljaista tietoa ja tukea lapsen luovuutta. He voivat vaikuttaa lastenlastensa arvomaailmaan: he ovat elämisen mentoreita, Hohenthal-Antin kertoo.

Kuusivuotias Aatos-poika ehdotti isoäidilleen, että ”eiköhän mummu kirjoiteta yhdessä kirja”. Parivaljakon yhdessä kehittelemästä luonto- ja eläinaiheisesta jatkotarinasta pojasta, joka matkustaa pilvimatolla ympäri maailmaa, kehkeytyi lopulta teos Lintupoika ja mummu. Se koostuu Aatos Antinin piirroskuvista ja kertomuksista sekä Leonie Hohenthal-Antinin teksteistä. Yhteiset sieni-, metsä- ja linturetket ovat tehneet pikku pojastakin varsinaisen luontofanin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)