Nosta ravut kauniiksi keoksi tarjoiluvadille

Kuva: Pro Kala ry

Rapujuhlia vietetään loppukesällä, sillä ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta ja jatkuu aina lokakuun loppuun asti. Perinteisesti vilkkainta ravustusaikaa on elokuu, ja silloin Suomen vesistöistä nousee sekä kotoperäisiä jokirapuja (Astacus astacus) että täplärapuja (Pacifastacus leniusculus), Pohjois-Amerikasta kotiutunutta lajia. Pyyntikokoisella ravulla on mittaa vähintään kymmenen senttimetriä, ja se on 5–9 vuoden ikäinen.

Jos rapuja tarjotaan alkupalana tai osana ateriaa, yleensä 6–8 rapua per ruokailija on hyvä määrä. Jos ravut ovat pääruoka, niitä kannattaa varata 10–12 jokaiselle. Rapujen lisukkeena tarjotaan vaaleaa leipää, useimmiten paahtoleipää, voita ja tilliä. Rapujen syöminen on melkoista näpertelyä – tosin hauskaa sellaista. Rapujen lisäksi kannattaa tarjota myös muuta syötävää, esimerkiksi kirjolohipiirasta tai suolaista kääretorttua ja raikasta salaattia.

Ravut voi keittää itse tai ostaa ne valmiina – monet kalakaupat ja isommat kaupat myyvät valmiiksi kypsennettyjä rapuja, ne tosin pitää useimmiten ennakkotilata. Lisäksi rapuja voi ostaa pakasteena ja sulattaa ne pakkauksen ohjeen mukaan.

Rapujuhlat eivät olisi mitään ilman iloista yhteislaulua ja pieniä maljoja. Perinteisesti emäntä tai isäntä valitsee pöytänaapurilleen ensimmäisen ravun. Sitten kerrotaan, montako rapua on ruokailijaa kohden. Maljoja kohotetaan illan aikana isännälle ja emännälle, sekä ystävyydelle ja ihanalle illalle.

Kata juhlapöytä valkoisella liinalla ja käytä pöydän koristeena kruunutilliä sekä kynttilöitä.

Nosta ravut kauniiksi keoksi tarjoiluvadille ja koristele tillinkukinnoilla. Asettele ravut niin, että niiden sakset osoittavat kohti vadin laitoja. Älä käytä jääpaloja rapujen alla, ettei rapujen maku laimistu.

Varaa jokaiselle vieraalle suurehko lautasliina, joka levitetään suojaksi syliin. Laita esille myös nippu serviettejä ja kosteuspyyhkeitä sormien pyyhkimistä varten.

Aseta rapuveitsi joko lautaselle tai lautasen viereen oikealle. Rapuveitsi on tylsä pikkuveitsi, jossa on terän keskellä reikä.

Varaa astioita perkeille. Perkeet asetellaan ensin keskelle lautasta ja tyhjennetään välillä sitä varten varattuun astiaan. Aseta lautasen viereen sormien huuhtomista varten kulho, jossa on vettä ja sitruunaviipale tai mustaviinimarjan lehtiä.

Kata pöytään lasit juomien mukaan: valkoviini- tai olutlasi, pieni vesilasi sekä ryyppylasi. Voit tarjota myös snapseja. Muista myös alkoholittomat juomat.

Laita pöytään leipäkori, jossa vaaleaa leipää (tai paahtoleipää) ohuina siivuina. Leipää tarvitaan rapuleivän rakentamiseksi. Varaa tarjolle myös voita ja voiveitsi.

Silppua pikkukulhoon tilliä, jota käytetään rapuvoileivän päällä. Käytä hienoa tilliä tai kruunutillin ohuimpia osia.

Varaa tarjoiltavaa myös vieraille, jotka eivät syö rapuja. Korvaavia ruokia ovat esimerkiksi latva-artisokka, sokeriherneenpalot, maissintähkät, sushit, erilaiset vartaat, simpukat, kuorelliset katkaravut ja pikkumuikut.

Väännä ravun sakset irti kuoresta ja ime liemi nivelistä. Taita saksen pienempi osa irti ja ime se tyhjäksi. Leikkaa saksi auki rapuveitsellä, irrota liha ja herkuttele.

Irrota selkäpanssari nostamalla se ylös. Käännä kuori. Poista vihreä vatsalaukku, sitä ei syödä. Kaavi kuoresta herkullinen rapuvoi.

Irrota pyrstö vääntämällä keskiruumista.

Leikkaa pyrstön panssari auki toisesta sivusta ja irrota liha. Nosta veitsen kärjellä pyrstölihan yläpuoli irti ja poista suoli.

Asettele perkeet keskelle lautasta ja kuoret sen ulkokaarelle, ravun tuntosarvet ulospäin.

Keitetyt ravut

4–6 syöjälle

40 rapua

5–6 l vettä

1,5 dl karkeaa suolaa

3–4 sokeripalaa

1 puntti kruunutilliä

Tarkista, että kaikki ravut ovat eläviä. Huuhtele ravut kylmässä vedessä. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää suola ja sokeri sekä puolet tillistä. Anna kiehua noin viisi minuuttia. Poista tillit. Nosta ravut yksitellen kiehuvaan veteen. Anna veden kiehua voimakkaasti rapujen lisäämisen aikana. Keitä noin 10 kpl kerrallaan. Kun vesi alkaa kiehua uudelleen laske keittoaika siitä. Rapuja keitetään noin 10 min. Nosta ravut isolle vadille jäähtymään. Keitä näin kaikki ravut. Laita kattilaan loput tillit. Jäähdytä liemi ja nosta ravut siihen. Voit myös jäähdyttää ravut ja liemet yhdessä, mutta jäähtyminen on näin hitaampaa. Anna rapujen maustua liemessä kylmässä vähintään kuusi tuntia, mieluiten vuorokausi. Jäähtyneessä keitinliemessä voi sulattaa myös pakasteravut, jolloin ne saavat tuoreemman maun. Nosta ravut liemestä vadille kauniiseen kekoon. Koristele kruunutillillä ja mustaherukanlehdillä. Laita tarjolle tillisilppua, paahtoleipää ja voita tai levitettä.

Kirjolohi-purjosipulipiirakka

Pohjataikinaan:

75 g huoneenlämpöistä voita

1,5 dl juustoraastetta

2,5 dl vehnäjauhoja

1 kpl kananmunan keltuainen

Täytteeseen:

noin 200 g puhdistettua, suikaloitua purjosipulia

nokare voita

noin 200 g kuutioitua kylmäsavustettua kirjolohta

noin 1 dl juustoraastetta

2 dl kermaa

2 kananmunaa

suolaa ja mustapippurirouhetta

Valmista ensin pohjataikina: sekoita huoneenlämpöiseen voihin juustoraaste ja vehnäjauhot. Nypi sileäksi. Lisää kananmunan keltuainen ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina halkaisijaltaan 18-senttisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Valmista täyte: pese purjo ja poista vihreimmät latvat. Suikaloi vaalea osa. Sulata nokare voita paistokasarissa ja kuullota purjo. Jäähdytä.

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Kuutioi kylmäsavulohi ja sekoita jäähtyneen purjon joukkoon. Lisää juustoraaste ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte piirakkapohjalle.

Vatkaa kerma ja kananmunat, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos piirakalle.

Nosta piirakka uuniin ja kypsennä kunnes täyte on asettunut ja saanut kauniin paistopinnan, noin puoli tuntia.

Nauti piirakka haaleana tai täysin jäähtyneenä. Raikas salaatti sopii lisukkeeksi.

Kirjolohikääretorttu

12 palaa

pohja:

4 dl maitoa

1,5 dl ruokakermaa

1 dl vehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

ripaus muskottia

3 keltuaista

3 valkuaista

täyte:

200 g tuorejuustoa (valkosipuli, yrtti, pippuri tms)

0,5–1 dl kermaviiliä

1-2 valkosipulinkynttä

(suolaa)

n.150–200 g kylmäsavukirjolohta

0,5 dl tillisilppua

0,5 dl ruohosipulisilppua

Mittaa kattilaan maito, kerma ja vehnäjauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee ja kiehauta. Anna seoksen jäähtyä. Lisää leivinjauhe, suola ja muskotti. Sekoita seokseen keltuaiset yksitellen välillä taikinaa voimakkaasti vatkaten. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto taikinaan varovaisesti. Taikinaan saa jäädä näkyviin valkuaishippuja.

Levitä taikina kevyesti öljytylle leivinpaperille ja paista 180 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes se on kullanruskea. Kumoa levy toiselle leivinpaperille, irrota paistopaperi ja anna taikinalevyn jäähtyä.

Viipaloi kylmäsavukirjolohi ohuiksi viipaleiksi ellei se ollut valmiiksi viipaloitua. Sekoita täytteen tuorejuusto ja kermaviili sekä murskatut valkosipulinkynnet keskenään. Laita kermaviiliä sen verran, että saat helposti levittyvän seoksen. Tarkista seoksen maku ja levitä se jäähtyneelle pohjalevylle.

Levitä päälle lohiviipaleet ja ripottele kalalle tilli- ja ruohosipulisilppu. Kääri levy rullalle kuten kääretorttu ja käännä sauma rullan alle, niin se pysyy kasassa. Kääri rulla hetkeksi paperiin ja anna makujen vetäytyä viileässä. Leikkaa rulla viipaleksi ja nosta tarjolle.

Vinkki: Voit leikata täytteeseen tulevan kalan pieniksi kuutioiksi ja sekoitta kaikki täytteen ainekset keskenään ja levittää tämän seoksen pohjalevylle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mamuna vuonna 1977

Gävle , Ruotsi, Skuttskärin kaupunginosa kesällä 1977. Olin parhaan ystäväni Matin kanssa Skuttskärin kauppakeskuksessa viettämässä aikaa ruotsalaisessa kansankodissa ja siirtolaislapsena. Minulla oli syntynyt jo kontakteja paikallisiin lapsiin.

Kissa pelastettiin puusta Nousiaisissa

Kissa ehti olla puussa useamman päivän Nousiaisissa Kukartintiellä. Pelastuslaitos avusti kissan alas puusta perjantaina ilalla.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Yrttiaho: Käännytyslaki vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon käännytyslaista. Eriävän mielipiteen allekirjoitti myös valiokunnan jäsen Krista Mikkonen (vihr.).

Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa

Maitoallergia on lasten yleisin ruoka-allergia, ja tutkijoiden mukaan se näyttää yleistyvän.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.

Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi

Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.

Netta Skog ja maaginen digiharmonikka Martinsalissa

Netta Skog.

Netta Skog esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa torstaina 22. lokakuuta kello 18 alkaen. Konsertissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina klassisesta metallin kautta poppiin ja jopa elokuvamusiikkiin.

Tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät mahdollistava lakimuutos lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla mahdollistettaisiin tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien hyväksyminen Suomessa. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa maataloustuottajien markkina- ja neuvotteluasemaa elintarvikeketjussa.

Stina Siikonen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Stina Siikonen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä

Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Lauantaina 17. lokakuuta vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta olisi päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella

Rakennustyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Raisiontien risteysalueella vuoden loppuun saakka.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella Raision keskustassa. Työt vaikuttavat alueen kaistajärjestelyihin koko loppuvuoden.

Majoituspalveluiden nimissä lähetetyissä huijausviesteissä käytetään oikeita varaustietoja

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on saanut tällä viikolla useita ilmoituksia huijausviesteistä, joissa käytetään asiakkaiden oikeita varaustietoja.

Digitaalinen oppimisympäristö vahvistamaan sairaanhoitajien syöpähoitotyön osaamista

Kun väestö ikääntyy ja syövästä selviytyneiden määrä kasvaa, syöpähoitotyö kuuluu jokaisen sairaanhoitajan työhön. Kaikilla sairaanhoitajilla tulee olla perustason osaamista syöpähoitotyön koko hoitopolusta. Uusi digitaalinen oppimateriaali tuo laadukkaan syöpähoidon jatkumon opettamisen maksutta kaikkien sairaanhoidon kouluttajien käyttöön.

Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä yli kahden vuoden ehdoton vankeustuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomion Rajavartiolaitoksen Turun rikostorjuntayksikön tutkimassa rikosasiassa. Rajavartiolaitos epäili esitutkinnan perusteella kansainvälisen rikollisorganisaation järjestäneen kolmansien maiden kansalaisia Valko-Venäjältä Suomen kautta muualle EU:n alueelle.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa

Tyynyleikissä on mukana monipuolisesti eri väriaineilla ja tekniikoilla värjättyjä tyynyjä aina neulatyynyistä lähtien.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa (Hulvelankatu 35, Raisio) 6.10.–13.11.

Lupa- ja valvontavirasto: Pelastustoimen palvelut pääosin hyvällä tasolla

Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut ensimmäisen valtakunnallisen asiantuntija-arvionsa pelastustoimen palveluista. Arvio kokoaa yhteen hyvinvointialueiden pelastustoimen palvelujen tilan, keskeiset kehittämistarpeet sekä investointien vaikutukset vuoden 2025 tietojen perusteella.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta

Kauppakeskus Mylly on 25-vuotias.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta 18. lokakuuta. Raision lähitiet avajaispäivänään ruuhkauttaneesta kauppakeskuksesta on kasvanut yksi Suomen suurimmista. Myllyssä käy vuosittain 5,8 miljoonaa asiakasta, ja sen liikkeiden yhteenlaskettu myynti on 267 miljoonaa euroa.

Hallitus esittää muutoksia sähköajoneuvojen latauspisteiden määriin

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen niin sanotun automaatio- ja latauspistelain muutoksesta. Muutoksella tarkennettaisiin rakennusten sähköajoneuvojen latauspisteiden vähimmäismäärää ja täsmennettäisiin latauspisteen määritelmää. Esitys on osa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) toimeenpanoa.

Näköislehti

Urheilu

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.