Kaarinan kesäkausi päättyy muinaistulien yöhön
Kaarina-salissa järjestetään torstaina 27. elokuuta ensimmäistä kertaa Vauvakino. Vauvakino on vauvaystävällinen elokuvanäytös, joka on suunnattu pienten lasten vanhemmille ja hoitajille.
Kaarina-saliin voi tulla lastenvaunujen kanssa ja salissa voi liikkua vapaasti elokuvanäytöksen aikana. Elokuvan äänenvoimakkuus säädetään hiljaisemmaksi ja salissa on himmeä valaistus koko näytöksen ajan.
Salin etuosaan jätetään tyhjää tilaa, jolloin lapsen kanssa voi myös asettua lattialle. Salin takaosasta löytyy myös mikroaaltouuni, jossa on mahdollista lämmittää ruokaa ja maitoa näytöksen aikana. Elokuvana nähdään Yhteinen sävel (2020).
Elokuu päättyy perinteiseen Muinaistulien yö -tapahtumaan Littoisten tanssilavalla ja rannalla lauantaina 30. elokuuta. Tapahtuma alkaa perinteisillä lavatansseilla, joita tahdittaa turkulainen Lempee-bändi. Tapahtuma päättyy kokon sytyttämiseen noin kello 21.30. Kokko sytytetään sääolosuhteiden salliessa. Muinaistulien yötä on vietetty Littoistenjärvellä vuodesta 2005.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)