Sijoittajat palasivat Suomeen
Sijoitusinto osakerahastoihin palasi keväällä ja kesällä yleisen markkinanousun myötä, selviää OP:n Rahastopulssista. Nettomerkinnät Suomen osakemarkkinoille sijoittaviin rahastoihin olivat kesäkuussa positiiviset ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
Alkuvuonna suomalaissijoittajat myivät osakerahastoja, erityisesti Yhdysvaltoihin sijoittavia, kun Donald Trumpin politiikasta johtuva epävarmuus söi tunnelmia. Huhtikuun alun pörssikurssien notkahdus sai kuitenkin aikaan suunnanmuutoksen ja kesällä rahaa virtasi jälleen runsaasti osakerahastoihin.
Pääomia sijoitettiin kesäkuussa osakerahastoihin Suomessa yhteensä 429 miljoonaa euroa, kun viime vuoden kesäkuussa nettomerkinnät olivat negatiiviset. Data kuvaa sekä suomalaisten kotitalouksien että suurimpien suomalaisten institutionaalisten sijoittajien, kuten vakuutuslaitosten, sijoituksia Suomeen rekisteröityihin rahastoihin. Kotitaloudet ovat Suomessa rahastopääoman suurin omistajajoukko.
– Varsinkin Eurooppaan sijoittavat osakerahastot ovat lisänneet suosiotaan tänä vuonna, kun Trump-epävarmuus on huolettanut aiemmalla suomalaisten suosikkimarkkinalla Yhdysvalloissa, sanoo OP:n päästrategi Lippo Suominen tiedotteessa.
Kesällä suomalaiset varautuivat sijoittamisen lisäksi tulevaan myös säästämällä tilille: Suomen Pankin tilastojen mukaan kesäkuun lopussa suomalaisten kotitalouksien talletuskanta oli kaikkien aikojen suurin. Suurin osa talletuksista on käyttötileillä.
– Talletuskannan ennätyslukemat kertovat suomalaisten hyvästä varautumisesta, mutta samalla ne osoittavat, että kaikki eivät vielä hyödynnä sijoittamisen mahdollisuuksia, sanoo Suominen.
– Se, kannattaako ylimääräiset rahat laittaa säästötilille vai esimerkiksi sijoitusrahastoon, riippuu aina useista tekijöistä, kuten säästämisen tavoitteista ja aikajänteestä sekä omasta taloudellisesta tilanteesta. Yleisesti on hyvä säästää 2–3 kuukauden nettopalkkaa vastaava puskuri tilille, lisää Suominen.
Helsingin pörssi on parin vuoden tauon jälkeen ollut tänä vuonna tuottoisa, mikä on saanut sijoittajat rohkaistumaan Suomen markkinoille.
– Alkuvuoden ulosvirtaus on kääntynyt kesällä jälleen Suomi-rahastoihin sijoittamiseksi, ja kesäkuu oli tämän vuoden ensimmäinen kuukausi, jolloin rahaa virtasi Suomi-rahastoihin sisään enemmän kuin ulos, sanoo Suominen.
Suomalaiset ovat innostuneet lisäksi kuukausisäästämään rahastoihin, selviää OP:n tilastoista.
– OP:ssa tehtiin vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana 95 000 uutta säännöllisen rahastosijoittamisen sopimusta, mikä on 16 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Kuukausisijoittaja onkin automaattisen hajautuksen myötä ollut vuoden alun voittaja, kun on ollut sijoittamassa myös kevään laskumarkkinoiden aikana, muistuttaa Suominen.
Myös muut kuin osakerahastot ovat houkutelleet. Korkomarkkinoilla määräaikaistalletusten vaihtoehtoina käytettävien vähäriskisten lyhyen koron rahastojen suosio on kasvanut voimakkaasti. Tänä vuonna lyhyen koron rahastojen pääomat ovat kasvaneet yli kymmenen prosenttia ja osuudenomistajien määrä lähes saman verran.
– Samoin osake- ja korkosijoituksia yhdistelevien yhdistelmärahastojen pääomat ja osuudenomistajamäärät ovat olleet kasvussa. Suomalaisten halu ja mahdollisuus sijoittamiseen on yleisesti lisääntynyt. Sijoittamisinnon taustalla on sekä hyvät tuotot että tarve varmistaa omaa talouttaan tulevina aikoina, sanoo Suominen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)