Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot kasvoivat erityisesti sote-alalla

Työterveyslaitoksen rekisteritutkimus osoittaa, että mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot lisääntyivät selvästi kaikilla tutkituilla toimialoilla vuosina 2015–21. Nousu oli erityisen rajua sote-alalla ja alle 50-vuotiailla toimihenkilönaisilla. Samalla ahdistuneisuus ohitti masennuksen uusien sairauspoissaolojaksojen yleisimpänä syynä.

Suomessa ei ole viime vuosina systemaattisesti kartoitettu mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen toimialakohtaista muutosta ja alojen välisiä eroja. Työterveyslaitoksen kansallisesti edustava rekisteritutkimus vastaa tähän tarpeeseen ja kuvaa, miten poissaolot ovat kehittyneet eri työntekijäryhmissä ja toimialoilla vuosina 2007–21.

– Tulokset olivat kahdella tavalla pysäyttävät. Mielenterveysperusteisten poissaolojen kasvutrendi näkyi kaikilla tutkituilla toimialoilla, ja samaan aikaan eri työntekijäryhmien väliset erot syvenivät, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Ari Väänänen tiedotteessa.

Mielenterveyteen perustuvien sairauspoissaolojen määrä kasvoi kaikilla toimialoilla, mutta sosiaali- ja terveysalalla nousu oli erityisen voimakasta. Vuonna 2015 sote-alan naisilla oli keskimäärin alle 1,6 poissaolopäivää henkilöä kohden vuodessa, kun vuonna 2021 määrä oli jo yli 3,8 päivää. Tämä tarkoittaa väestötasolla yli 600 000 lisäpäivää vuodessa.

Ammattiluokista erityisesti alemmat toimihenkilönaiset erottuivat. Heidän keskimääräinen poissaolopäivien määränsä nousi 1,3 päivästä 3,4 päivään vuodessa, mikä väestötasolla merkitsi lähes miljoonaa lisäpoissaolopäivää vuodessa.

– Alemmat toimihenkilönaiset muodostivat noin kolmasosan työvoimasta, mutta heidän poissaolojaksonsa selittivät lähes puolet koko poissaolojen kasvusta. Tämä osoittaa, että mielenterveyspoissaolot kasautuivat erityisesti tiettyihin naisvaltaisiin ryhmiin, Työterveyslaitoksen tutkimuspäällikkö Pekka Varje havainnollistaa.

Masennus ja ahdistuneisuushäiriöt selittivät suurimman osan kaikista mielenterveysperusteisista poissaoloista. Seuranta-aikana masennukseen liittyvät poissaolot 1,7-kertaistuivat, kun taas ahdistukseen liittyvät kasvoivat 3,4-kertaisiksi.

Vuonna 2021 ahdistuneisuushäiriöt nousivat ensimmäistä kertaa uusien mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojaksojen yleisimmäksi syyksi. Masennukseen liittyvät jaksot olivat silti keskimäärin pidempiä ja selittivät suuremman osan kokonaispäivistä.

Ahdistuneisuuteen liittyvien poissaolopäivien kasvu painottui erityisesti nuoriin ja keski-ikäisiin toimihenkilönaisiin. Myös toimihenkilömiehillä ahdistuneisuuteen liittyvät poissaolot lisääntyivät selvästi, mutta absoluuttiset määrät jäivät naisia matalammiksi.

– Sukupuoli, ikä ja asema työelämässä heijastuivat poissaolopäivien kasvun voimakkuuteen. Muutos ei kuitenkaan rajoittunut vain tiettyihin ryhmiin, vaan ahdistuneisuuteen liittyvät poissaolot lisääntyivät kaikissa väestöryhmissä, Varje tarkentaa.

Mielenterveysperusteisten poissaolojen kasvun taustalla voi olla sekä työelämään että kulttuuriin liittyviä muutoksia. Naisvaltaisilla aloilla työn reunaehtojen heikkeneminen ja työstä palautumisen vaikeutuminen saattavat osaltaan selittää sote-alan ja toimihenkilönaisten huolestuttavia kehityskulkuja.

Myös hoitoon hakeutumisen kynnys on voinut madaltua erityisesti ahdistukseen liittyvissä elämäntilanteissa. Mielenterveyshaasteisiin liittyvien psykiatristen luokittelujen käyttö on voinut muuttua terveydenhuollossa, ja työssä käyvät saattavat jäsentää tunne-elämän ongelmiaan aiempaa useammin ahdistuneisuuden kautta.

– Muutos voi kertoa paitsi työolojen kuormittavuudesta myös siitä, että kulttuuriset tavat hakea apua ja luokitella oireita ovat muuttuneet. Nämä tekijät yhdessä voivat selittää, miksi kasvu on ollut niin voimakasta etenkin naisvaltaisilla aloilla ja nuoremmissa ikäryhmissä, Väänänen arvioi.

Kansallisesti edustava rekisteritutkimus, jossa Tilastokeskuksen väestötiedot yhdistettiin Kelan sairauspäiväraharekisteriin. Aineistona oli neljä 33,3 prosentin väestöotosta 21–62-vuotiaista työssäkäyvistä, seurantavuodet 2007–21. Tarkastelussa olivat mielenterveyssyistä maksetut sairauspäivärahapäivät ammattiluokittain ja toimialoittain.

Tutkimusta on rahoittanut Suomen kestävän kasvun ohjelma EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (NextGenerationEU) sosiaali- ja terveysministeriön kautta. Kestävän kasvun ohjelman rahoituksella toteutetaan hallitusohjelmaan kirjattua Työelämän mielenterveysohjelmaa (Mielenterveyden työkalupakki -hanke).

Aamuset-kaupunkimeddia (AKM)

Oluiden myynnissä kasvua yli 20 prosenttia Alkossa

Oktoberfest näkyy Alkon olutmyynnissä.

Alkon elokuun kokonaislitramyynti laski 8,3 prosenttia. Tämän vuoden elokuussa myyntipäiviä oli yksi vähemmän. Kun myyntipäiväkorjaus huomioidaan viime vuoden elokuuhun verrattuna, laski litramyynti noin neljä prosenttia.

Oppilasta kunnolla turpaan

Törmäsin Threads -pikaviestipalvelussa keskusteluun, jossa 1980–90-luvuilla peruskoulua käyneet muistelivat taitoaineiden tunteja. Vähemmän yllättäen muistot olivat ikäviä.

Kolmannes suomalaisista vastuullisia kuluttajia

Asiakastieto on toteuttanut Iro Researchin kanssa laajan valtakunnallisen vastuullisuustutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten kuluttamista, sen vastuullisuutta ja heidän ajatuksiaan vastuullisuuden eri ulottuvuuksista. Kattavaan tutkimukseen osallistui lähes 2 400 vastaajaa.

Viljakuivurin lämmönvaihdin kärähti Maskussa

Viljakuivurin lämmönvaihdin kärähti Maskun Ohensaaressa perjantaina iltapäivällä. Varsinaista paloa ei syttynyt.

Suomalainen nykytaide kohtaa andalusialaisen tradition

Compañía Kaari & Roni Martin nähdään Littoisten työväentalolla.

Compañia Kaari ja Roni Martinin teos Compañia Kaari & Roni Martin goes ROOTS nähdään syyskuussa kuudella paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Kiertue käynnistyi 3. syyskuuta Hangosta ja huipentuu 18. syyskuuta Littoisten työväentalolle.

Kaksi henkilöautoa kolaroi Aurassa

Kaksi henkilöautoa kolaroi ysitiellä Aurassa perjantaina iltapäivällä. Molemmissa autoissa oli ainoastaan kuljettajat, jotka ensihoito vei tarkistettavaksi.

Kalle Parviainen jatkaa FC Interin urheilujohtajana

Kalle Parviainen.

FC Inter on vakinaistanut Kalle Parviaisen sopimuksen urheilujohtajan tehtävästä.

Eläinten hyvinvointilaki säätää – koirilla oltava jatkuvasti puhdasta juomavettä

Eläinten hyvinvointilain mukaan koirilla pitää olla juomavettä jatkuvasti, ympäri vuoden. Koiran pysyvässä pitopaikassa, esimerkiksi kotipihalla olevassa aitauksessa, on oltava juomavettä koko ajan. Jatkuvan vedensaannin vaatimuksesta voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksena erityisissä tilanteissa ammattimaisilla rekikoiratarhoilla pakkassäällä.

Uusi digitaalinen interventio auttaa ukrainalaisia tukemaan lastensa mielenterveyttä sodan aikana

 Tutkimusryhmän jäseniä: kehityspäällikkö Sanna Hinkka-Yli-Salomäki (vas.), datamanageri Riku Hägg, professori Andre Sourander, professori Olga Osokina, kehityspäällikkö Terja Ristkari, tutkijatohtori Sanju Silwal ja yliopisto-opettaja Tarja Korpilahti-Leino.

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimusryhmä on kehittänyt digitaalisen intervention auttamaan Ukrainan huoltajia tukemaan lapsiaan ahdistavissa tilanteissa. Internetpohjainen ohjelma on saatavilla ukrainaksi ja sisältää psykoedukatiivista itseopiskelumateriaalia teksti- ja videomuodossa. Käynnissä olevassa pilottitutkimuksessa arvioidaan ohjelman toteutettavuutta ja vaikuttavuutta.

Muovikassien kysyntä laski

S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.

Ystäväpiiri-toiminnan pilotti tavoittelee ikääntyneiden yksinäisyyden vähentämistä

Viime vuonna tehdyn Terve Suomi -tutkimuksen mukaan Varsinais-Suomessa 8,1 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä tuntee itsensä yksinäiseksi. Yksinäisyydellä on tutkitusti negatiivisia vaikutuksia paitsi ikääntyneen hyvinvointiin, myös fyysiseen terveyteen.

Turun Stockmann-tavaratalon remontti valmistunut

Tavaratalossa on erillinen tennareihin ja lenkkareihin keskittyvä alue.

Turun Stockmann-tavaratalon toisen kerroksen remontti on valmistunut. Tavaratalo juhlii tulevana viikonloppuna uudistunutta ilmettään. Tavaratalon katutaso remontoitiin noin kaksi vuotta sitten. Nyt toinen kerros on saanut uuden ilmeen. Kakkoskerroksessa ovat miesten muodin tuotteet, naisten alusvaatteet ja jalkineet.

Nuoruusiän ADHD-oireet vaikuttavat aikuisiän tuloihin epäsuorasti koulutuksen ja mielenterveyden kautta

Oulun yliopiston kliinisen lääketieteen tutkimusyksikkö ja kauppakorkeakoulu ovat selvittäneet, miten nuoruusiän ADHD:n (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) ja uhmakkuushäiriön (ODD) oireet liittyvät aikuisiän tuloihin.

Submarinan tarina jatkuu disco- ja tanssi-illoissa

Disco palaa Submarinaan.

K45 DISCO tekee paluun syksyllä, kun se muuttaa Radisson Blu Marina Palace Hotelin Submarina-yökerhoon. Submarinan tarina jatkuu disco- ja keväällä myös tanssi-iltojen merkeissä.

Turun Seudun Nivelyhdistys järjestää kymmenen tunnin allasjumppamaratonin

Palvelutalo Esikon altaassa jumpataan Turun päivänä 21. syyskuuta aamusta iltaan, kun Turun Seudun Nivelyhdistys järjestää kymmenen tunnin mittaisen allasjumppamaratonin. Tapahtuma kutsuu kaikki mukaan liikkumaan nivelterveyden ja liikunnan ilon puolesta.

Taantuva hömötiainen joustaa – aikaistanut pesintää jo viikolla

Hömötiainen. Tutkijoita kiinnostaa, millä keinoilla luonnonpopulaatiot voivat sopeutua ihmisen aiheuttamiin nopeisiin ympäristönmuutoksiin.

Oululaiset tali- ja hömötiaiset ovat aikaistaneet pesintäänsä viime vuosikymmeninä. Talitiaiset munivat keväällä pesäänsä ensimmäisen munan nykyisin keskimäärin noin kolme ja hömötiaiset noin seitsemän päivää aikaisemmin kuin viisi vuosikymmentä sitten.

Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot kasvoivat erityisesti sote-alalla

Työterveyslaitoksen rekisteritutkimus osoittaa, että mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot lisääntyivät selvästi kaikilla tutkituilla toimialoilla vuosina 2015–21. Nousu oli erityisen rajua sote-alalla ja alle 50-vuotiailla toimihenkilönaisilla. Samalla ahdistuneisuus ohitti masennuksen uusien sairauspoissaolojaksojen yleisimpänä syynä.

Kairiskulman uudessa päiväkodissa tilaa kahdeksalle ryhmälle

Kasper Österback, Robin Loisa ja Eino Mäkinen juhlatunnelmissa Kairiskulman päiväkodin avajaisissa Kaarinassa 1. syyskuuta.

Elokuussa toimintansa aloittanut Kariskulman päiväkoti vietti avajaisjuhlaa lasten ja henkilökunnan kesken Kaarinassa Piispanristillä maanantaina 1. syyskuuta.

Urheilu

Kalle Parviainen jatkaa FC Interin urheilujohtajana

Kalle Parviainen.

FC Inter on vakinaistanut Kalle Parviaisen sopimuksen urheilujohtajan tehtävästä.

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.