Kairiskulman uudessa päiväkodissa tilaa kahdeksalle ryhmälle
Elokuussa toimintansa aloittanut Kariskulman päiväkoti vietti avajaisjuhlaa lasten ja henkilökunnan kesken Kaarinassa Piispanristillä maanantaina 1. syyskuuta.
Hiekkaleikkeihin, kiipeilyyn, tasapainoiluun sekä keinumiseen liittyvät uudet välineet olivat ahkerassa käytössä. Piha on suunniteltu niin, että se kannustaa liikkumaan ja leikkimään. Lasten suussa Kairiskulman päiväkodin epäviralliseksi nimeksi on muotoutunut Lintutalo. Linnut näkyvät alueen teiden nimissä ja siitä henkilökunta sai idean nimetä päiväkotiryhmät lintujen mukaan. Linnut näkyvät myös ohikulkijoille rakennuksen seinillä Johanna Sinkkosen taiteessa.
Rakennustyöt alkoivat viime vuonna toukokuussa. Tilat vastaanotettiin vuotta myöhemmin. Toiminta alkoi 1. elokuuta, kun lähes 130 lasta aloitti päiväkotitaipaleensa. Rakennuksessa on 1 611,5 kerrosneliötä ja isojen ja pienten alueisiin jaetun leikkipihan pinta-ala on 3 035 neliömetriä. Molemmille pihoille on istutettu hedelmäpuita ja marjapensaita ja niillä on myös istutuslaatikoita, joita hoidetaan yhdessä.
– Tontilla käytettiin kaikki olemassa oleva rakennusoikeus, jotta saatiin kahdeksalle ryhmälle tilat. Eli hyviä ratkaisuja tehtiin suunnittelussa, että saatiin kompakti, mutta toimiva ratkaisu, kertoo Kaarinan kaupungin rakennuttajainsinööri Mika Loisa tiedotteessa.
Päiväkodissa on maksimissaan 150 paikkaa. Lasten määrään vaikuttaa muun muassa se, minkä ikäisiä lapset ovat. Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on 33 ja muita työntekijöitä kolme. Kairiskulmassa vallitsee menevä työn touhu, jonka keskipisteenä on laadukas varhaiskasvatus jokaiselle talon lapselle.
– Henkilökunnalla on hyvä draivi ja Kairiskulmassa on turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen, niin lapsi kuin aikuinen, saa olla oma itsensä. Uuden aloittaminen antaa mahdollisuuksia ja innostaa, iloitsee päiväkodin johtaja Kiti Aliska.
Kaarinassa hyödynnetään aiempien rakennusprojektien tuomia oppeja.
– Uuden päiväkodin rakentamisen projektissa oli tosi mielenkiintoista olla mukana. Kairiskulmastakin saadaan hyviä vinkkejä siirrettyä taas seuraavalle porukalle. Olen tyytyväinen uuteen päiväkotiin ja iloitsen ammattitaitoisesta henkilökunnasta, joka meidän talossa työskentelee, Aliska sanoo.
– Näin rakennuttajan näkökulmasta oli mukava olla mukana projektissa, yhteistyö toimi niin urakoitsijan kuin eri käyttäjäryhmien kanssa loistavasti. Käyttäjät, eli niin lapset kuin työntekijät, ovat olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Tärkeintä mielestäni on, että lapsilla on turvalliset ja terveelliset tilat missä viihtyvät, summaa Loisa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)