Herastuomari Matti Vikström on istunut lautamiehenä oikeussalissa kaksi vuosikymmentä
MattiVikström on toiminut käräjäoikeuden lautamiehenä vuodesta 1994. Nyt on ikä vastassa, koska lautamiehen on oltava alle 65-vuotias aloittaessaan uutta nelivuotiskautta. Vikström päätti lautamiesuransa elokuun lopussa kunniakkaasti herastuomarin arvonimen haltijana.
– Olen tuntenut itseni tarpeelliseksi. Minusta lautamiesten mukanaolo keskustelemassa ja tekemässä päätöksiä tuomarin rinnalla tuo paljon lisäarvoa ja syvyyttä päätösten tekoon, Vikström sanoo.
Vuoden 1993 alioikeusuudistuksessa otettiin kaupungeissakin käyttöön lautamiesjärjestelmä, joka turvaa maallikkonäkemyksen oikeuden päätöksissä. Lautamiehet valitaan poliittisin perustein ja siihen on etsitty muutosta.
Muutostarpeet kirjattiin nykyiseen hallitusohjelmaankin, mutta valintatapa säilyy: lautamiehet valitaan jatkossakin kuntien ja kaupunkien valtuustoissa puoluejärjestöjen esityksestä.
– Lautamiehiä on enää kaksi entisen kolmen sijasta ja hekin ovat mukana vain vakavissa rikosasioissa. Työ on huomattavasti keventynyt siitä kun aikanaan urani aloitin. Silloin lautamiehet istuivat kaikki jutut, Vikström kertoo muutoksesta.
Amerikkalaisissa oikeussalidraamoissa huomio kiintyy aitiossa istuviin valamiehiin. He poistuvat salista tekemään päätöksensä ja valamiehistön puheenjohtaja ilmoittaa ryhmän yksimielisen kannan henkilön syyllisyyteen tai syyttömyyteen.
– Meillä lautamiehet istuvat tuomarin ja sihteerin rinnalla oikeussalissa. Me kuuntelemme ja teemme muistiinpanoja. Istunnon alussa tuomari esittelee jutun ja luetaan haastehakemus. Syyttäjä esittää jutun syytteet ja käydään läpi syytteiden todistelu. Vastaajat esittävät vastineensa eli puolustuksella on puheenvuoro. Tämä osio on välillä värikästä kuultavaa, Vikström kuvailee oikeudenkäynnin kulkua.
– Käsittely tapahtuu niin, että tuomari jää saliin lautamiesten kanssa muodostamaan yhteisen kannan syyllisyydestä tai syyttömyydestä ja jos syyllisyys todetaan, rangaistuksen pituudesta. Kohdalleni on sattunut vain pari äänestystilannetta, ammattituomarin näkemys on kuitenkin se joka ratkaisee. Tosin kaksi lautamiestä voi äänestää tuomarin kumoon ja kerran lautamiehet ovat voittaneetkin.
Vikströmin mukaan seksuaalirikosten määrä on selvästi lisääntynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Ilmoituskynnyskin on madaltunut. Hän pitää hyvänä, että oikeuslaitoksen määrittelemän rangaistusasteikon alarajan tulkinta näihin rikoksiin on noussut.
–Törkeät pahoinpitelyt, raiskaukset, varsinkin lapsiin kohdistuvat, menevät tunteisiin. Mutta kaiken on jäätävä oikeussaliin. Muuten tätä työtä ei voisi tehdä, Vikström sanoo.
– Parinkymmenen vuoden ura lautamiehenä on opettanut paljon paitsi yhteiskunnasta, myös ihmisluonteesta. Oikeuteen todistajiksi haastetuilla on velvollisuus tulla paikalle ja puhua totta todistajan vakuutuksella. Joskus todistaja ei muista mitä on tapahtunut, ja ihmiset muistavat asiat eri tavalla. Muistamattomuuteenkin on oikeus vedota. Minkään syyttäjä- tai todistajalausunnon jälkeen ei voi ajatella, että tämä oli totuus. Kaikki esitellyt asiat on kuunneltava, sitä vaatii ammattietiikka, tiivistää Vikström lautamiehen uralla oppimaansa.
Merja Marjamäki




















