Viidennes nuorista keskeyttänyt joskus tutkintoon johtavan koulutuksen
15–34-vuotiaista nuorista 21 prosenttia on joskus keskeyttänyt tutkintoon johtavan koulutuksen. Miehistä näin on tehnyt 23 prosenttia ja naisista 19 prosenttia. Yleisimmin keskeytys johtui koulutuksen sisällöstä, mutta myös terveydelliset syyt olivat yleisiä.
Koulutuksen keskeyttäneistä nuorista 36 prosenttia kertoi syyksi koulutusohjelmaan liittyvät syyt. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tilanteita, joissa koulutusohjelma ei vastannut odotuksia, ei ollut tarpeeksi hyödyllinen tai oli liian vaikea, tai toinen koulutusohjelma oli kiinnostavampi. Tieto selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen vuonna 2024 toteutetusta lisäosasta, joka koski nuoria työmarkkinoilla.
Seuraavaksi yleisimmät syyt koulutuksen keskeyttämiselle olivat omaan fyysiseen tai psyykkiseen terveyteen liittyvät syyt (17 %) ja muut henkilökohtaiset syyt (17 %), kuten asuinpaikan vaihto tai ristiriidat opettajien tai muiden opiskelijoiden kanssa.
– Naisilla niin koulutusohjelmaan liittyvät syyt kuin terveydelliset syyt olivat yleisempiä syitä keskeyttämiselle kuin miehillä. Miesten vastauksissa taas korostui halu tehdä mieluummin töitä, toteaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Joanna Viinikka tiedotteessa.
– Eniten keskeytyksiä oli ammatillisissa opinnoissa ja seuraavaksi eniten taas ammattikorkeakoulututkinnoissa, kertoo yliaktuaari Elina Pelkonen.
Viisi prosenttia nuorista oli keskeyttänyt useamman eri tutkintoon johtavan koulutuksen. Miehillä osuus oli samainen viisi prosenttia ja naisilla hieman alempi, neljä prosenttia.
Keskeyttämiseksi katsottiin, jos vastaaja oli aloittanut tutkintoon johtavan koulutuksen, muttei ollut suorittanut sitä loppuun. Keskeyttämiseksi laskettiin myös siirtyminen toiselle koulutusalalle tai jos opiskelija piti parhaillaan taukoa koulutuksesta pidempään kuin tavanomaisen loma-ajan verran.
Työvoimatutkimuksen lisäosasta julkaistiin myös katsaus siitä, miten nuoret kokevat koulutuksensa ja osaamisensa vastaavan työnsä vaatimuksia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















