Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta
Turun hautausmaalla sijaitsevaan Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta. Pekka Pitkäsen suunnittelema kappeli on 1960-luvun konstruktiivisen betoniarkkitehtuurin keskeisiä kohteita. Peruskorjaushankkeen tavoitteena on lisätä vainajien säilytystiloja maan alle sekä parantaa niihin liittyviä tiloja ja logistisia ratkaisuja. Lisäksi uusitaan teknisiä järjestelmiä, toteutetaan toiminnallisia parannuksia ja korjauksia säilytystilojen lisäksi kappeleihin ja yleisiin tiloihin sekä tehdään rakennuksen esteettömyyteen liittyviä parannuksia.
Korjauksia tehdään myös piha-alueilla. Urakan arvioidaan valmistuvan lokakuuksi 2027, jolloin tulee kuluneeksi 60 vuotta Pyhän Ristin kappelin käyttöönotosta ja sata vuotta arkkitehti Pekka Pitkäsen syntymästä. Yhteinen kirkkoneuvosto lähetti kokouksessaan hankesuunnitelman lausunnoille seurakuntiin ja seurakuntayhtymän vammaisneuvostoon.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















