Pakina: Tavallista, kiitos!

Kuva: Chalabala

Ihmisiä kiinnostavat toisten ihmisten huushollit, siitä ei pääse mihinkään. Dinosaurustelkkarin jos avaa, se suorastaan tulvii sokerisia realityjä, joissa puntaroidaan tehdäänkö remppa vai muutetaanko, kenellä on maan kaunein koti tai mökki, tai millaisia ovat ökydesignkodit ennen, kuin niiden rakennuttajat paljastuvat rahattomiksi ketkuiksi, joiden ainoa motiivi on ollut esittää vauraampaa kuin todellisuudessa ovatkaan.

Milloin tuotantoyhtiöissä ymmärretään, että ihmisiä kiinnostavat paljon enemmän aivan tavalliset asumishuolet? Suurimmalle osalle suomalaisista ei ole todellisuutta pähkiä, teettääkö omaan tötteröönsä 150 000 euron remontin avaimet käteen -periaatteella vai muuttaisiko sittenkin uuteen kotiin, joka saa maksaa enintään 890 000 euroa. Tai että minkälainen poreallas- ja chillailuterassimaailma mökille ensi kesäksi tilattaisiin.

Olisi paljon mielenkiintoisempaa katsoa ohjelmaa, jossa Raija ja Esko ovat muuttamassa Varissuolta isompaan kämppään Lausteelle ja pohtivat, mitä kaikkea ihanaa uusi yhdeksän neliön lisähuone mahdollistaa. Tai sitä, kun Veeti ja Ada ovat ostaneet 1940-luvun lopulla rakennetun purulaatikon ja remontoivat sitä ”pikkuhiljaa” kahden lapsen ja jackrussellinterrierin vauhdittaman ruuhkavuosiarjen keskellä.

Luulisi jo sosiaalisen mediankin suosion osoittaneen, että tavallisten ihmisten tavallinen elämä iloineen ja suruineen kiinnostaa ihmisten enemmistöä ihan aidosti. Vai miten muutoin on selitettävissä, että YouTubessa erilaisia ketsuppeja ja pizzoja ja hampurilaisia maistelevat tavikset tienaavat vuodessa viisinumeroisia summia?

Tässä on ihan ilmainen vinkki tuotantoyhtiöille: tehkää ohjelmia tavallisten ihmisten asumisesta. Sellaisia, joissa jaksossa 3. Simo ihmettelee, miksi uusi laajakaista ei toimi talon yläkerrassa ollenkaan, ja jaksossa 5 Leenulle selviää, että kalliit radonmittaukset olivat täysin turhia asumisturvallisuuden kannalta.

Jaksossa 8 Heikki ja Mervi saattelevat luihut viemärikuvauskauppiaat väkevin voimasanoin ulos pihasta ja jaksossa 11 Excel nenän edessä talon toimintoja väsymättä vartioineen Sakarin perhe saa viimeinkin rauhan, kun pörssisähkö vaihdetaan kiinteähintaiseen.

Sellaisia ohjelmia me haluaisimme katsoa. Terveisin kaikki.

Teemu P. Peltola

Sandra Bergqvist aikoo asettua ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (r.) on valmis asettumaan ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Bergqvist valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2019, ja hän on nyt toisella kaudellaan kansanedustajana.

Musiikkia herkistä sävyistä iloiseen tunnelmaan

Jyrki Alonen (vas.), Harri Lukander, Tiina Ilonen, Aarre Palomäki ja Kasper Haikonen.

Piikkiön kirkossa järjestetään tiistaina 14. huhtikuuta kello 18 konsertti, jossa kuullaan monipuolinen kattaus musiikkia herkistä sävyistä iloiseen tunnelmaan.

Rakenteilla olevan kerrostalon alapohjassa tulipalo Raisiossa

Kerrostalon rakennustyömaalla syttyi rakennuspalo rakenteilla olevan kerrostalon alapohjassa Tanhukadulla Raisiossa perjantaina aamupäivällä.

Asuntorahoituksen selvitysryhmä esittää toimia asunto-osakeyhtiötalojen peruskorjausten helpottamiseen

Ympäristöministeriön syksyllä asettama selvitysryhmä on antanut raporttinsa työstään, jossa tarkasteltiin asuntorahoituksen tilannetta asuntomarkkinoiden, asuntojen uudisrakentamisen ja asuntojen korjaamisen näkökulmasta sekä analysoitiin laaja joukko toimenpide-ehdotuksia. Ryhmä esittää suosituksia erityisesti uudisasuntorakentamiseen sekä asunto-osakeyhtiöiden peruskorjauksiin.

Valinnanvapauskokeilu parantanut eläkeikäisten pääsyä lääkärin vastaanotolle, mutta kokeilun asiakkaat eroavat julkisen perusterveydenhuollon asiakkaista

Eläkeikäisten yleislääkärikäynneistä joka kahdestoista eli 67 000 toteutui osana valinnanvapauskokeilua loppuvuodesta. Alkuvaiheessa kokeilussa ovat asioineet eniten hyvätuloiset kaupunkilaiset, joilla on aiempaa yksityistä palvelukäyttöä. Myös julkisen perusterveydenhuollon käyttö vaikuttaisi lisääntyvän osalla kokeilun käyttäjistä, sillä kokeilun rajattu tutkimusvalikoima ei riitä kaikkien vaivojen hoitoon.

Verkkokauppojen tarjottava kesäkuussa kuluttajille lain edellyttämä peruutustoiminto

Verkkokauppojen on 19. kesäkuuta alkaen tarjottava kuluttajille selkeä ja helposti löydettävä peruuttamistoiminto, jolla voi peruuttaa verkossa tehdyn sopimuksen. Peruuttamistoiminto on toiminnallisuus, jonka avulla kuluttaja voi käyttää lakisääteistä peruuttamisoikeuttaan.

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Eduskunnan teollisuusryhmä järjestäytyi uudelleen

Eduskunnan teollisuusryhmä järjestäytyi uudelleen 7. huhtikuuta. Ryhmän toiminnan aktivoineet kansanedustajat Mauri Kontu (kesk.) ja Aki Lindén (sd.) muistuttavat, että päättäjien ja teollisuuden välinen vuoropuhelu on erityisen tärkeää nyt, kun Suomi tarvitsee kipeästi uusia kasvun eväitä.

Naantalin pääkirjastossa tarjotaan retkeilyvinkkejä lähiluontokohteisiin

Luonto- ja eräopas Niina Heikkilä kertoo Naantalin seudun lähiluontokohteista pääkirjastossa.

Luonto- ja eräopas Niina Heikkilä kertoo Naantalin seudun lähiluontokohteista Naantalin pääkirjastossa tapahtumatila Riutassa tiistaina 14. huhtikuuta kello 17.30–18.30.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.

Läksyt pitäisi kieltää peruskouluista

Läksyistä on haittaa, arvioi kirjoittaja.

Mielestäni läksyt ovat turhaa taakkaa oppilaille, ja niiden antaminen pitäisi kieltää. Monien lähteiden mukaan läksyistä on haittaa.

Isän rooli synnytyksessä huomattavasti monimutkaisempi ja ristiriitaisempi kuin vallalla oleva jaetun vanhemmuuden mallitarina

Hyvä isyys synnytyksessä tarkoittaa iseille synnyttävän äidin oikeuksista huolehtimista. Isän asema on synnytystilanteessa merkittävästi erilaisempi ja ristiriitaisempi kuin vallalla oleva vanhemmuuden mallitarina tai ihanne olettaa.

Louhos Digital ja Sivustamo yhdistävät voimansa

Louhos Groupin osakkaat Petteri Poukka, Iiro Junnila, Arttu Arojoki ja Esko Junnila.

Turkulainen digitoimisto Sivustamo Oy on liittynyt 1. huhtikuuta voimaan tulleella järjestelyllä osaksi turkulaislähtöistä digimarkkinointiyritystä Louhos Group Oy:tä.

Turun Kokoomus esittää, että raitiotiehanke hylätään

Turun Kokoomus on hallituksen kokouksessaan päättänyt kannan joukkoliikenneratkaisuun. Se katsoo, että raitiotiehankkeeseen liittyy kapasiteetti- ja vetovoimahyötyjä, mutta se ei täytä taloudellisuuden kriteerejä. Kaupungin selvitysten mukaan raitiotie on kokonaistaloudellisesti selvästi vähiten kannattava vaihtoehto. Runkolinjoihin perustuva bussiverkko on Turun Kokoomuksen hallituksen mielestä kustannustehokkain. Superbussi on alustavien laskelmien mukaan toiseksi taloudellisin, mutta hanke vaatisi omat tarkemmat suunnitelmat.

Turun lankamarkkinoille uusi tulokas

Kurala-langan takana on värjäri Ann-Cathrine Sipilä.

Kurala on saanut oman lankansa, jonka sävyissä hehkuvat museorakennusten värit. Turkulainen indie-lankavärjäri Ann-Cathrine Sipilä säväyttää Ullrike by Anki -yrityksensä takaa ja lanseeraa uuden Turku-aiheisen käsityöläislankansa Kuralan.

Vastuullisuusseminaari kokoaa asiantuntijoita Turkuun

Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta järjestää vastuullisuusseminaarin Mauno Koivisto -keskuksessa BioCityssä (Tykistökatu 6) 16. huhtikuuta kello 17–20. Tapahtuma kokoaa yhteen asiantuntijoita ja yleisöä keskustelemaan luonnon monimuotoisuudesta, vastuullisesta liiketoiminnasta ja yksilön roolista kestävässä tulevaisuudessa.

Kelan matkakorvausmenot kasvoivat, taustalla etenkin arvonlisäveron ja taksitaksan korotukset

Sairausvakuutuksesta korvattujen matkojen määrä hyvinvointialueittain ja yhteensä vuosina 2016–2025. Kuvasta näkee, että sairausvakuutuksesta korvattujen matkojen määrä kasvaa. Yhteensä korvattuja matkoja oli yli 4,5 miljoonaa vuonna 2025, joista valtaosa oli taksimatkoja.

Kela maksoi viime vuonna matkakorvauksia 364 miljoonaa euroa yhteensä 4,6 miljoonasta matkasta. Matkoista 3,3 miljoonaa oli taksimatkoja. Kela-taksipalvelu toimi koko maassa hyvin, ja vain hyvin pieni murto-osa taksikyydeistä viivästyi tai jäi toteutumatta.

Koulupoliisien työ jatkuu

Poliisi kehitti viime vuonna uuden poliisin ja koulujen yhteistyömallin, jossa keskeisenä tavoitteena on ollut tavoittaa nuoret ja lapset heidän omassa ympäristössään, sekä ohjata kouluissa työskenteleviä aikuisia ongelmatilanteissa. Toiminnalle asetetut tavoitteet täyttyivät jopa paremmin kuin osattiin odottaa, ja siksi koulupoliisimallia jatketaan myös tulevaisuudessa.

Näköislehti

Urheilu

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.