Kelan matkakorvausmenot kasvoivat, taustalla etenkin arvonlisäveron ja taksitaksan korotukset
Kela maksoi viime vuonna matkakorvauksia 364 miljoonaa euroa yhteensä 4,6 miljoonasta matkasta. Matkoista 3,3 miljoonaa oli taksimatkoja. Kela-taksipalvelu toimi koko maassa hyvin, ja vain hyvin pieni murto-osa taksikyydeistä viivästyi tai jäi toteutumatta.
Kela maksoi sairausvakuutuksen matkakorvauksia 610 000 henkilölle 4,6 miljoonasta matkasta vuonna 2025. Korvattujen matkojen määrä kasvoi kolme prosenttia vuoteen 2024 verrattuna.
Euromääräisesti Kela maksoi matkakorvauksia 364 miljoonaa euroa. Summa kasvoi kuusi prosenttia eli noin 20 miljoonaa euroa vuoteen 2024 verrattuna.
– Matkakorvausmenojen kasvu selittyy suurelta osin sillä, että muun muassa taksimatkoja koskevaa alennettua arvonlisäveroa korotettiin kymmenestä prosentista 14 prosenttiin viime vuonna. Lisäksi taksimatkojen määrä nousi ja taksitaksaa korotettiin. Kun matkojen hinnat nousivat, myös niistä maksetut korvaukset nousivat, arvioi Kelan erikoistutkija Päivi Tillman tiedotteessa.
Sairausvakuutuksen matkakorvauksia voi saada matkoista terveydenhuoltoon ja kuntoutukseen esimerkiksi taksilla, ambulanssilla, joukkoliikenteellä tai omalla autolla tehdystä matkasta.
Valtaosa matkakorvauksista maksetaan Kelan kilpailuttamien välityskeskusten kautta tilatuista taksimatkoista.
Kela maksoi taksimatkoista 227 miljoonaa euroa korvauksia 390 000 henkilölle. Korvaussumma taksimatkoista kasvoi 17 miljoonaa euroa eli kahdeksan prosenttia vuoteen 2024 verrattuna.
Kela-korvattujen taksimatkojen määrä nousi kaksi prosenttia vuonna 2025. Taksimatkoja tehtiin ennätykselliset 3,8 miljoonaa, joista 3,3 miljoonaa matkaa ylitti korvausten omavastuun.
Kela-taksipalvelu toimi hyvin. Vain noin 0,03 prosenttia kaikista tilauksista peruuntui tai viivästyi. Tämä tarkoittaa yhteensä noin 1 200 matkaa. Myös asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä taksimatkojen toteutukseen.
– Kela-taksimatkat sujuivat isossa kuvassa erittäin hyvin koko maassa. Tämä on asiakkaiden arjen kannalta keskeistä, sillä kyse on välttämättömistä terveydenhuollon matkoista. Jokainen peruuntunut tai viivästynyt matka on tietysti asiakkaalle hankala tilanne, sanoo Kelan erikoissuunnittelija Otto Talvitie.
Taksimatkoissa Kelan alueellisesti toteuttama kilpailutus hillitsee kustannusten kasvua. Tutkimuksen mukaan Kela-taksien kilpailutus toi ensimmäisen neljän ja puolen vuoden aikana jo reilusti yli sadan miljoonan euron säästöt. Kyytien yhdistelyllä puolestaan saavutettiin yli seitsemän miljoonan euron suorat säästöt vuonna 2025.
– Kilpailutuksen ja yhdistelyn avulla syntyvät säästöt hyödyttävät sekä asiakasta että yhteiskuntaa. Samalla asiakkaan näkökulmasta palvelu on edelleen helppo ja ennakoitava, sanoo Talvitie.
Asiakas tilaa Kela-taksin jommastakummasta oman alueensa kahdesta tilausvälityskeskuksesta. Taksissa asiakas maksaa vain omavastuun ja Kela maksaa matkan muun osuuden suoraan palveluntuottajalle suorakorvauksena. Omavastuu on enintään 25 euroa per suunta.
Kela seuraa vuosiomavastuun täyttymistä eikä matkoista peritä omavastuuta sen jälkeen, kun vuosiomavastuu on täyttynyt.
Kelan maksoi 90 miljoonaa euroa matkakorvauksia 430 000 ambulanssikyydistä vuonna 2025. Saajia oli 278 000.
Ambulanssikyytien määrä laski kolme prosenttia ja maksetut korvaukset kasvoivat kaksi prosenttia vuoteen 2024 verrattuna.
– Ambulanssimatkojen vähenemisen taustalla on tietoinen pyrkimys. Vuonna 2023 uudistetun ohjeistuksen mukaan hätäkeskus arvioi ambulanssin lähettämistä aiempaa tiukemmin ja pyrkii ohjaamaan asiakasta hakeutumaan itse hoitoon, jos se on mahdollista, kertoo Tillman.
Kelan tilastoissa ohjeistuksen muutos näkyy etenkin kaikkein vanhimpien tekemien ambulanssimatkojen määrän laskuna ja se voi selittää myös taksimatkojen määrän kasvua.
Suurin osa Kelan matkakorvauksista maksetaan eläkeikäisille. Kela maksoi vuonna 2025 matkakorvauksia 65 vuotta täyttäneille 224 miljoonaa euroa, 15–64-vuotiaille 127 miljoonaa euroa ja alle 15-vuotiaille 13 miljoonaa euroa.
Asukasta kohti laskettuna eniten matkakorvauksia maksettiin Kainuussa, Lapissa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Vähiten korvauksia maksettiin Uudenmaan eri hyvinvointialueilla. Asukasta kohti laskettuna korvausmenot nousivat suhteellisesti eniten Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella asuvilla, peräti 16 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna.
Suurin euromääräinen korvaus oli 157 euroa per asukas Kainuussa ja pienin 23 euroa per asukas Helsingissä.
– Pitkät etäisyydet hoitoon lisäävät luonnollisesti matkakorvauksia etenkin pohjoisessa ja idässä. Matkakorvauksia saadaan kuitenkin kaikilla alueilla, myös suurissa kaupungeissa, muistuttaa Tillman.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















