Yasukon keittiössä tarjoillaan ruokaa japanilaisäitien tapaan
Käsitys japanilaisesta ruoasta vaihtelee. Moni yhdistää sen sushiin, tempuraan ja yakitoriin. Todellisuudessa japanilainen ruokakulttuuri on monin verroin syvempi. Yasuko Katayama kertoo, että tullessaan Turkuun vuonna 2002 ei kaupungissa ollut ainoatakaan japanilaista ravintolaa. Hän perusti Yliopistonkadulle japanilaista kotiruokaa tarjoilevan Yasukon keittiön vuonna 2004.
– Kaupungista sai sushia, mikä oli ainoa muistutus japanilaisesta ruokakulttuurista. Olen tällä hetkellä ainoa Turun japanilainen, joka valmistaa japanilaista ruokaa. Sushi ei ole japanilaiselle kotiruokaa ja sitä ei todellakaan syödä joka päivä. Se, että miten jonkun muun maalainen valmistaa japanilaista ruokaa, ei ole alkuperäiselle japanilaiselle autenttista, muistuttaa Katayama.
Yasukon keittiön erikoisuus on nimenomaan japanilainen kotiruoka. Aiemmin ruokalistalla oli myös sushia, mutta edullisemmin sushia tarjoavat kilpailijat saivat Katayaman siirtymään kokonaan japanilaiseen kotiruokaan.
– Asia on minulle erityisen tärkeää kulttuurillisesti.
Sushi liittyy Japanissa aivan erityisiin tilanteisiin. Japanilainen “kotiruoka” ei tarkoita myöskään bentoa, lounasrasiaa, vaikka niin usein ajatellaan. Kotiruoka on japaniksi kateiryōri.
– Japanilaisen kotiruoan ainekset ovat kaikkialla samat, mutta jokaisessa japanilaisessa perheessä tehdään omalla tavalla ja on oma makunsa kullakin.
Virheellinen käsitys on myös se, että japanilaiset uskonnot shintolaisuus ja buddhalaisuus vaikuttaisivat millään tavalla kateiryōrin valmistukseen, ulkonäköön tai makuun.
– Japanilaisessa kotiruoassa näkyy ennen kaikkea äidin kädenjälki. Curryriisi on tavallisin kotiruoka, mutta siinäkin jokainen japanilainen äiti maustaa sen vähän eri tavoin.
Japanilaisten alueiden välillä on myös selkeitä eroavaisuuksia. Hokkaidolla tarjotaan paljon tulisempaa ruokaa kuin muualla Japanissa.
Honshun keskiosissa ruokakulttuuri on usein miedompaa, kun taas Okinawalla on oma, muusta Japanista erottuva ruokaperinteensä.
Ero näkyy erityisesti raaka-aineissa. Hokkaidolla käytetään runsaasti perunaa ja muita pohjoisen viljelykasveja, kun taas Okinawalla suositaan makeaa perunaa eli bataattia (satsumaimo).
Japanissa on Katayaman mukaan tavallista, että vastavihitty puoliso käy välillä lapsuudenkodissaan syömässä äidin tekemää ruokaa.
– Kyse on siitä, mihin olet lapsuudesta asti kiintynyt. Ruoka on japanilaiselle elämää suurempi asia. Perheen äidit paneutuvat ruoan valmistamiseen, mutta se ei tarkoita sitä, että hankittaisiin jotain erityisiä ja kalliita raaka-aineita, painottaa Katayama.
Kurt Hedborg
















