Kun lapsi kuolee, vanhemmilta katoaa pohja alta. Kyseessä on kriisi, joka lamaannuttaa ja suru, jota kannetaan mukana läpi loppuelämän. Toipuminen edes välttävästi menetyksen aiheuttamasta shokista vaatii aikaa.

Suomessa työntekijä voi nykyään saada 1–3 palkallista päivää läheisen kuoleman vuoksi, eikä sekään koske kaikkia aloja. Lapsensa menettäneet vanhemmat joutuvat usein turvautumaan sairauslomaan, koska muuta vaihtoehtoa pidemmälle toipumisjaksolle ei ole. Suru ei kuitenkaan ole sairaus, mutta sellaisena sitä tällä hetkellä kohdellaan.

Toisinkin voisi olla. Esimerkiksi Tanskassa lapsensa menettäneille vanhemmille maksetaan 26 viikon ajan katettua päivärahaa, niin sanottua suruvapaata. Malli tarjoaa aikaa ja turvaa tilanteeseen, joka on jokaisen vanhemman pahin painajainen.

Koska etuus koskee pientä kohderyhmää ja on ajallisesti rajattu, myös kustannukset pysyvät matalina. Tanskan mallin on arvioitu maksavan noin 4,5 miljoonaa euroa vuodessa. Samalla turvataan vanhempien kyky toipua surusta ja palata työelämään paremmin voimavaroin. Tämä ehkäisee pitkittyneitä terveys- ja työkykyongelmia sekä niistä aiheutuvia inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia.

Nykyinen hallitus on toteuttanut perhemyönteisiä toimia muun muassa korottamalla lapsilisiä, nostamalla äitiyspakkauksen arvoa sekä ensin palauttamalla ja sen jälkeen tuplaamalla työtulovähennyksen lapsikorotuksen. Tanskan mallia mukaileva suruvapaa olisi erinomainen ja kohtuuhintainen askel matkalla kohti yhä perhemyönteisempää Suomea.

Suruvapaan kokonaiskustannukset olisivat Suomelle Tanskan luokkaa tai hieman matalammat. Se olisi siis tulevista sopeutustarpeistakin huolimatta toteuttamiskelpoinen toimi. Samalla yhteiskuntamme olisi perheen tukena ja turvana juuri silloin, kun sitä kaikkein kipeimmin kaivataan. Suruvapaa olisikin inhimillinen kannanotto perheiden puolesta ja vahva viesti siitä, että jokaisen lapsen elämä on yhteiskunnalle tärkeä loppuun asti.

Tommi Terä (kd.)