Ilkan valinta: Laulain työtäs tee
Korealaisohjaaja Park Chan-wookin uusin elokuva No Other Choice kertoo työssään arvostetusta paperitehtaan työntekijästä, joka jää työttömäksi. Työttömyyden myötä hänen elämänsä ponnahtaa oudoille kierroksille, kun hän yrittää saada uuden työpaikan ja todistaa siten olevansa arvokas. Työpaikan tavoittelu tässä tapauksessa tarkoittaa muiden pätevien työttömien paperityöntekijöiden murhaamista.
Elokuvaa onkin helppo tulkita aasialaisen työkulttuurin kritiikkinä.
Genreltään No Other Choice on musta komedia. Tyylilajissaan elokuva on onnistunut, mutta ei täydellinen. Groteskia on, ja pitääkin olla, mutta välillä mennään vähän liiankin pitkälle.
Ensimmäisen kaksi kolmasosaa elokuva pitää erinomaisesti otteessaan, mutta elokuva hajoaa hieman loppua kohden. Pituutta No Other Choicella on vajaat kaksi ja puoli tuntia. Puoli tuntia saksimalla lopputulos olisi ollut vielä parempi.
Kenelle: Työpäivän uuvuttamille.
Arvio: Pienistä heikkouksistaan huolimatta vahva elokuva.
Ilkka Lappi

















