Vahinkokorjaamo Autoklinikka laajenee Kaarinaan
Vahinkokorjaamoketju Autoklinikka avaa uuden toimipisteen Kaarinaan 19. tammikuuta. Uusissa tiloissa hoituvat vahinkotarkastukset, pelti- ja kolarikorjaukset, pienten kolhujen PDR-korjaukset sekä tuulilasinkorjaukset ja -vaihdot. Autoklinikka Kaarinassa on myös maalaamo, jossa maali- ja energiahävikin määrä on minimoitu.
– Kaarinan korjaamomme myötä paikallisten ei tarvitse enää ajaa Autoklinikan Turun korjaamoille. Samalla toimipiste vahvistaa merkittävästi nykyistä palveluverkostoamme, eli saamme jatkossa Varsinais-Suomen alueella entistä nopeammin vauriokorjaukset työn alle. Olemmekin innoissamme, että voimme tällä laajentumisella parantaa palvelutarjontaa Turun ympäristössä, Autoklinikan aluepäällikkö Juho Lehtovaara sanoo.
– Kaarinassa asiakkaitamme palvelee lisäksi Autoklinikan avainautomaatti, jonka avulla auton voi tuoda ja noutaa myös korjaamon aukioloaikojen ulkopuolella, Lehtovaara kertoo.
Autoklinikka Kaarina avaa ovensa asiakkaille maanantaina 19. tammikuuta osoitteessa Laasmäenkatu 3C. Kaarinan Krossin vilkas liikekeskittymä tarjoaa sijainnin hyvien kulkuyhteyksien varrella ja lähellä muita palveluja. Korjaamo on auki arkisin kello 7.30–17.
Autoklinikka-yhtiöt Oy on autojen pelti-, kolari- ja tuulilasivaurioiden korjaamiseen erikoistunut, kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä monimerkkikorjaamoketju. Vuonna 1992 perustettu Autoklinikka palvelee asiakkaitaan jo yli 60 pisteessä ympäri Suomen. Autoklinikka työllistää yli 700 alansa ammattilaista ja vuosittain Autoklinikalla korjataan yli 100 000 kolhittua tai vaurioitunutta autoa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















