Hellästi eroon kireistä lihaksista
Kova treeni ei kehitä, jos keho ei ehdi palautua. Silti palautuminen jää monilla liikkujilla arjen kiireessä taka-alalle. Yksi palautumista tukevista menetelmistä on LPG-hieronta. Terapeuttinen hoitomenetelmä auttaa lihasjännityksiin, turvotukseen ja kiputiloihin sekä voi nopeuttaa palautumista rasituksen jälkeen.
Turkulainen hyvinvointistudio Kropp on erikoistunut palautumiseen ja kokonaisvaltaiseen kehonhuoltoon. Studion yrittäjä Anita Kujanen työskentelee myös personal trainerina ja kohtaa työssään päivittäin liikuntaan, palautumiseen ja kiputiloihin liittyviä haasteita.
– Moni treenaa paljon, mutta kehonhuolto ja palautuminen jäävät helposti vähemmälle. Todellisuudessa kehitys tapahtuu levossa, kun keho saa aikaa palautua, Kujanen sanoo.
LPG-hoito kehitettiin alun perin leikkausten jälkeiseen kuntoutukseen, erityisesti arpikudoksen hoitoon. Sittemmin menetelmää on alettu käyttää laajemmin fysioterapeuttisena hoitona erilaisten kudosongelmien, turvotuksen ja lihasjännityksen lievittämiseen. Hoidossa käytetään alipaineeseen perustuvaa laitetta, joka rullaa ja käsittelee kudosta hellävaraisesti.
Käsittely aktivoi verenkiertoa ja lymfanestekiertoa sekä auttaa poistamaan kehosta turvotusta ja kuona-aineita. Samalla kudosten aineenvaihdunta vilkastuu. Kujasen mukaan hoito sopii monenlaisille asiakkaille.
Suurin osa kävijöistä on tavallisia kuntoilijoita, jotka hakevat apua palautumiseen tai lihaskireyksiin.
– Meillä käy paljon aktiiviliikkujia, joilla on jumeja tai turvotusta esimerkiksi jaloissa. Hoito myös rentouttaa hermostoa, joten osa asiakkaista saa apua stressiin ja jopa uniongelmiin.
LPG-hoito voi Kujasen mukaan toimia vaihtoehtona perinteiselle hieronnalle, sillä se käsittelee kudoksia monipuolisesti.
– Moni yllättyy siitä, kuinka rentouttava hoito on. Samalla saadaan lihaskireyksiä auki ja nesteitä liikkeelle.
Parhaan hyödyn hoidoista saa yleensä sarjahoitona. Kujanen suosittelee alkuun muutaman kerran hoitokokonaisuutta.
– Usein jo yhden kerran jälkeen huomaa eron. Toisella ja kolmannella kerralla vaikutukset voimistuvat, kun nesteet lähtevät kunnolla liikkeelle. Sen jälkeen moni käy ylläpitävässä hoidossa esimerkiksi kerran kuukaudessa.
Kujanen toivoo, että yhä useampi liikkuja kiinnittäisi huomiota palautumiseen.
– Ihmiset panostavat helposti vain treeniin, vaikka kokonaisvaltainen hyvinvointi syntyy myös kehonhuollosta. Kun keho palautuu paremmin, jaksaa myös harjoitella tehokkaammin.
Henriikka Fingerborg


















