Sähkölinjoja valmistui viime vuonna ennätysmäärä
Sähköyhtiöt maksoivat maanomistajille viime vuonna viisi miljoonaa euroa oikeudesta sähkölinjaan kiinteistöjen mailla, kun edellisvuonna luku oli 2,6 miljoonaa. Tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen kiinteistötietojärjestelmään.
Vuosina 2021–24 lukemat vaihtelivat 1,9 ja 3,3 miljoonan euron välillä. Suomessa on viime vuosina rakennettu sähkönsiirtoon suurjännitteisiä runkolinjoja ja kantaverkosta sähköä eteenpäin jakelevia paikallisverkkoja sekä tuulivoimaloiden liityntäverkkoja.
Lunastuskorvaus tulee maksuun, kun voimalinja valmistuu. Maanmittauslaitoksen maanmittausinsinöörin vetämä lunastustoimikunta vastaa lunastuskorvausten määräämisestä Suomessa lunastajan ja maanomistajan välisessä lunastustoimituksessa.
Maanmittauslaitoksen tilastoissa sähköhankkeet näkyvät lunastukseen liittyvinä töinä.
− Suomen mallissa yksityisten omistamien kiinteistöjen rajat ovat juridisesti vahvoja ja sähkölinjojen rakentaminen edellyttää virallista käyttöoikeutta yksityisen maa-alueisiin, kertoo lunastuksista vastaava johtaja Mauri Asmundela Maanmittauslaitoksesta tiedotteessa.
Voimajohto kulkee usein satojen kiinteistöjen yli.
− Sähköyhtiöt pitävät satojen yksittäisten sopimusten tekemistä vähintäänkin hankalana, joten ne etenevät lunastusprosessiin myös käytännön syistä, Asmundela sanoo.
Kun kanta- tai jakeluverkkoyhtiö on saanut luvan lunastukseen valtioneuvostolta, Maanmittauslaitos tulee puolueettomaksi osapuoleksi sähköyhtiön ja maanomistajien väliin. Näin käynnistyy lunastustoimitus, jossa maanomistaja säilyttää kiinteistönsä omistuksen, mutta osassa kiinteistöä kulkee pian voimajohto korkeiden pylväiden päällä.
Lunastuksessa määritetään voimajohdon tarkka sijainti, voimajohto merkitään kiinteistörekisteriin ja päätetään korvaukset maanomistajille.
Kiinteistötietojärjestelmän ansiosta sähköhankkeidenkin toteuttaminen on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen selvää ja oikeudellisesti varmaa. Jos maanomistaja myöhemmin myy omakotitalotonttinsa tai metsänsä, näkee ostaja sähkölinjan aiheuttamat rajoitukset esimerkiksi puiden kasvattamiseen sähkölinjan vieressä yksiselitteisesti jo ennen ostohetkeä.
Kiinteistörekisteristä vastaa Maanmittauslaitos yhdessä 67 kunnan kanssa. Myös muita viranomaisia tuottaa rekisteriin tietoja ja päätöksiä kiinteistöjen hallinnasta ja käytöstä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















