Kuntaliitto: Kuntapolitiikka yhä harvenevan ja ikääntyvän väestön käsissä

Kuntavaalit nojaavat yhä harvempaan ja iäkkäämpään joukkoon ehdokkaita ja äänestäjiä, ilmenee kuntatutkijoiden tuoreesta Kuntavaalitrendit 2025 -raportista.

Kuntaliiton, Kunnallisalan kehittämissäätiön, Åbo Akademin ja Tampereen yliopiston tutkijoiden mukaan äänestysaktiivisuus on pitkään jatkuneessa laskussa ja jäi kevään 2025 vaaleissa 54,3 prosenttiin, samalla kun ehdokasmäärä on pudonnut alle puoleen 1980-luvun huippuvuosista. Kehitys eriyttää kuntademokratiaa alueellisesti ja sosiaalisesti sekä korostaa vanhempien ikäryhmien roolia paikallisessa päätöksenteossa.

Tilastokatsaus osoittaa, että kuntavaalit käydään yhä harvempien ehdokkaiden ja äänestäjien varassa.

Kuntavaalitrendit 2025 -raportti kokoaa yhteen tilastotietoja usealta vuosikymmeneltä ja analysoi kevään 2025 kuntavaaleja suhteessa historialliseen kehitykseen. Tutkimuksen mukaan kuntavaaleista on tullut entistä vahvemmin valtakunnallisen politiikan "välivaalit", johon vaikuttaa valtakunnallinen hallitus–oppositioasetelma.

Raportin laatijat Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta, Sami Borg Kunnallisalan kehittämissäätiöstä, Sari Pikkala Åbo Akademista ja Jussi Westinen Tampereen yliopistosta jakavat yhteisen huolen kuntademokratian kehityksestä ja tulevaisuudesta.

– Vuosi sitten järjestetyt kunta- ja aluevaalit osoittivat, että vaalien samanaikainen toimittaminen ei lisännyt kuntavaalien äänestysaktiivisuutta. Sen sijaan osa äänestäjistä saattoi jopa kokea kaksissa vaaleissa äänestämisen aiempaa vaikeammaksi, tutkimuspäällikkö Sami Borg Kunnallisalan kehittämissäätiöstä toteaa tiedotteessa.

Kuntavaalien äänestysaktiivisuus on kuitenkin laskenut suurimmissa kaupungeissa keskimääräistä vähemmän. Niissä pormestariehdokkaat ja valtakunnallisesti tunnetut kärkiehdokkaat tekevät vaaliasetelmasta osalle äänestäjistä kiinnostavamman.

Vuoden 2025 kuntavaalien äänestysprosentti jäi 54,3 prosenttiin. 2000-luvun kuntavaaleissa on päästy vain kerran yli 60 prosentin äänestysaktiivisuuden. Äänestysaktiivisuus laski kaikissa maakunnissa, eikä yhdessäkään maakunnassa ylitetty enää 60 prosentin rajaa.

Erot kuntien välillä ovat suuria: peräti kolmessakymmenessä kunnassa alle puolet äänioikeutetuista käytti äänioikeuttaan. Sukupuolten välinen kuilu syvenee: Naisten äänestysaktiivisuus oli yli kuusi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin miesten. Naisehdokkaita oli suurempi osuus kuin koskaan aiemmin (42,3 %).

– Tämä heijastui myös valtuustojen kokoonpanoon: naisten osuus valituista valtuutetuista nousi uuteen ennätykseen, eli 45 prosenttiin. Vaikuttaa siltä, että kunta- ja aluevaalien yhdistäminen on suosinut erityisesti naisia, tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta toteaa.

Kuntavaaliehdokkaiden kokonaismäärä on pudonnut jyrkästi viime vuosikymmeninä. Vuoden 2025 vaaleissa ehdokkaita oli alle 30 000. Määrä on alle puolet 1980-luvun huippuvuosista.

– Kehitys kertoo paitsi kuntien lukumäärän vähenemisestä myös puolueiden vaikeuksista rekrytoida uusia toimijoita paikallispolitiikkaan, tiivistää tutkijatohtori Jussi Westinen Tampereen yliopistosta.

– Kuntavaaleihin osallistuminen ja äänestäminen eriytyvät voimakkaasti sekä alueellisesti että äänestäjän sosiaalisen taustan mukaan. Suurten kaupunkien sisällä äänestysalueiden väliset erot ovat erityisen jyrkkiä. Tämä haastaa kuntien päätöksenteon edustavuuden, koska samat alueet ovat aliedustettuina myös valtuustoissa, Westinen toteaa.

Erityisen matalalla tasolla vaaleihin osallistuminen on nuorimpien ikäryhmien keskuudessa, kun taas yli 55-vuotiaat ovat selvästi aktiivisimpia äänestäjiä.

Ehdokkaiden ja valittujen ikärakenne vanhenee vauhdilla. Jo noin 30 prosenttia ehdokkaista on täyttänyt 60 vuotta, kun taas alle 30-vuotiaiden osuus on laskenut alle 8 prosentin.

– Nuorten, alle 30-vuotiaiden osuus on yhä hyvin pieni. Paikallinen päätöksenteko nojaa vahvasti keski-ikäisten ja iäkkäämpien ikäryhmien aktiivisuuteen, tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta kiteyttää.

Pekola-Sjöblom huomauttaa, että Suomi on ollut jo pitkään jumbosijalla kuntavaalien äänestysaktiivisuudessa muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Kevään 2025 kuntavaalien jälkeen on käynyt selväksi, että edustuksellinen kuntademokratia on yhä suuremmissa haasteissa erityisesti ennätysmatalan äänestysaktiivisuuden ja kuntavaaliehdokkaiden vähenemisen takia. Kasvavien ja huolestuttavien kuntademokratian haasteiden takia Kuntaliitto on käynnistänyt työn kuntademokratian kehittämiseksi vuosille 2026–27, Pekola-Sjöblom lisää.

Kuntavaalitrendit 2025 -raportti tarjoaa ajankohtaisen ja pitkän aikavälin tietopohjan keskustelulle siitä, miten paikallista demokratiaa voitaisiin vahvistaa ja osallistumista lisätä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Linnankatu suljetaan läpiajolta

Turun sataman ympäristön liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi tiistaina 28. huhtikuuta. Ajo Turun satamaan Linnankadun kautta katkaistaan, ja Tuontikatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä Pahaniemen sillan alittavalta osuudelta.

Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.

Taito-kampuksen rungon rakentaminen käynnistyy Kupittaan kärjen alueella

Havainnekuvassa näkyma Taito-kampuksen kampusaukiolta.

Turun Tiedepuistoa kehittävä Kupittaan kärjen kumppanuushanke käynnistää Taito-kampuksen rungon asennustyöt työmaa-alueella maanantaina 27. huhtikuuta. Työvaiheen arvioitu kesto on vuoden vaihteeseen saakka.

Veroilmoituksen määräpäivä tiistaina 1,8 miljoonalla suomalaisella

Viimeistenkin suomalaisten pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot viimeistään tiistaina 28. huhtikuuta. Lakimuutoksen myötä verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain OmaVeroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut vielä paperipostilla.

Synnytysten määrä kasvoi Tyksissä nopeammin kuin koko maassa

Tyksissä hoidettiin viime vuonna 3 864 synnytystä ja 3 962 vastasyntynyttä vauvaa.

Synnytysten määrä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa kasvoi kahdessa vuodessa kahdeksan prosenttia, kun koko Suomen syntyvyys nousi alle viisi prosenttia. Kasvavat synnytysmäärät ovat positiivinen ja hieman poikkeava ilmiö aiemmasta väestöennustuksesta alueellamme. Palvelutarpeen normalisoituminen aiempien vuosien tasolle edellyttää panostamista synnyttäjien, vastasyntyneiden sekä lasten ja nuorten hoidon sujuvuuteen.

Kuntaliitto: Kuntapolitiikka yhä harvenevan ja ikääntyvän väestön käsissä

Kuntavaalit nojaavat yhä harvempaan ja iäkkäämpään joukkoon ehdokkaita ja äänestäjiä, ilmenee kuntatutkijoiden tuoreesta Kuntavaalitrendit 2025 -raportista.

Sofia Virta: Vihreille ei riitä pelkkä uusi hallitus

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta paalutti puoluevaltuustopuheessaan, että vihreille ei riitä pelkkä uusi hallitus. Virran mukaan Vihreät ajaa suunnanmuutosta, joka on mahdollinen vuoden päästä käytävissä vaaleissa. Virta lähetti terveisiä oppositiokollegoilleen.

Divet Show vappuaattona Logomossa

Euroviisut ovat vahvasti mukana Divet Show'ssa.

Divet Show – Kevätkiima nähdään Logomossa 30. huhtikuuta kello 19. Kevätkiima-kiertueella ihmiset heräävät talven jäljiltä eloon, tähdet puhkeavat kukkaan ja odotus täyttää ilman – ja kuten kevään kihelmöintiin kuuluu. Mukana ovat Cha cha cha , Bara bada bastu , Ich komme , Sata salamaa ja monet muut tutut viisuhitit.

Varsinais-Suomen SDP nimesi 11 eduskuntavaaliehdokasta

Varsinais-Suomen SDP nimesi sunnuntaina piirikokouksessaan Liedossa ensimmäiset 11 eduskuntavaaliehdokasta. Loput ehdokkaat nimeää piirihallitus loppukevään ja syksyn aikana.

Kotipuutarhasta haetaan turvaa ja vapautta

Lavakauluksessa on helppo kasvattaa kesän sato.

Puutarhakaupan sesonki on käynnistynyt ja käy kuumimmillaan touko–kesäkuun vaihteessa, jolloin suurin osa kevään ja kesän taimista ja kasveista löytää uuden kodin. Tänä vuonna suomalaisten pihoilla ja parvekkeilla näkyy aiempaa selkeämmin yksi yhteinen piirre: puutarhalta odotetaan paitsi kauneutta ja herkullisuutta myös huoltovarmuutta, helppoutta ja sallivaa asennetta.

Romutuspalkkiolla hankituista autoista puolet täyssähköautoja

Suomen vanha autokanta näkyy Pohjola Vakuutuksen törmäysvahinkotilastoissa. Jo 600 autoilijaa on hakenut romutuspalkkiota vaihtaakseen vanhan auton uuteen ja turvallisempaan.

Juha ja Marika Huunonen Turusta K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaat

Rautakauppa kiritti alkuvuonna K-ryhmän myyntiä Varsinais-Suomessa, ja kasvumahdollisuudet rakentamisen kaupassa ovat hyvät. Skanssin K-rauta.

Turun K-Rauta Skanssin kauppiasyrittäjät Juha ja Marika Huunonen on valittu K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaiksi. Kasvattajakauppiaan kunniamaininta on tunnustus ansiokkaasta työstä henkilökunnan kouluttamisessa ja uusien kauppiaiden kasvatustyössä.

Vaalitietojärjestelmän konesali jatkossakin Suomessa

Oikeusministeriö on linjannut, että uuden vaalitietojärjestelmän kehittämistä jatketaan Valtorin konesalissa, jonka toimittajaksi on kilpailutuksessa valittu CGI.

SPR Kosken Tl osasto nimettiin Varsinais-Suomen piirin vuoden osastoksi

SPR Kosken Tl. osaston puheenjohtaja Mari Sääksi.

Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin vuosikokous pidettiin Salossa 25. huhtikuuta. Vuosikokouksen sääntömääräisten asioiden lisäksi tilaisuudessa jaettiin huomionosoituksia ansioituneille vapaaehtoisille sekä annettiin Vuoden osasto -tunnustus SPR Kosken Tl osastolle.

Eläkesijoittajien tuottovertailussa suomalaisilla jälleen hyvä sijoitusvuosi

Suomalaiset eläkesijoittajat menestyivät hyvin viime vuoden kansainvälisessä sijoitustuottovertailussa. Vakavaraisuussäänneltyjen sijoittajien sarjassa suomalaiset veivät edellisvuoden tapaan kaikki kärkisijat.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

RetkiKinossa melotaan Lapin ja Kanadan erämaissa

RetkiKinon kevätkausi paketoidaan vappuviikonloppuna. Kino Killassa nähdään sunnuntaina 3. toukokuuta kello 11–14 huikeita maisemia Lapin ja Kanadan erämaista. Seikkailija ja meloja Antti Vettenranta lähtee lähes tuhannen kilometrin melontareissulle Yukon-joelle kanadalaisen kaverinsa Martin Trahanin kanssa. Parisen tuntia kestävä elokuva esitetään nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Elokuvan tekijä Antti Vettenranta on paikalla esityksessä. RetkiKinon näytöksissä on kevään aikana esitetty 12 retkeilyleffaa ja jatkoa seuraa syksyllä. Joulukuulle on kaavailtu myös koko päivän kestävää FOFF-retkeilyleffafestivaalia.

Loton potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon

Lauantain Loton arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelin potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.