Kulttuurijokilautta sai luvan
Rakentamis- ja lupalautakunta myönsi torstaina Aurajokeen WAM-museon edustalle tulevalle kulttuurijokilautalle rakentamisluvan. Töihin päästään vasta, kun rantamuuri on korjattu ensin.
Kulttuurijokilautta on Aurajokeen sijoittuva ponttonirakenteinen kaksikerroksinen ja puurakenteinen uimala-, virkistys- ja kulttuuripalveluita tarjoava rakennus allasalueineen ja terassitiloineen.
Lautan kakkoskerroksessa on ravintola. Lautan toisessa päässä on yksikerroksinen teknisiä ja henkilökuntatiloja sisältävä osa. Kelluvaa lauttaa palvelevat huoltohissi, porras, jätekatos ja maanalainen tekninen tila rakennetaan Itäisen Rantakadun ja Aurajoen vesialueen väliselle katualueelle.
Suunnitelmia on muutettu poikkeamisluvan hakemisen jälkeen. Rakentamisluvassa lauttaa on kavennettu niin, että se ei ylitä rakennusalaa joen valtaväylän suuntaan kuten poikkeamisluvassa. Poikkeamisluvan jälkeen on hyväksytty katusuunnitelma, jossa rannalle sijoittuville huoltotiloille on osoitettu paikat. Erilliselle poikkeamisluvalle ei ole enää tarvetta.
Lupapäätös annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella. Kuulutuspäivä on 27. toukokuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















